Reima Salonen: Tamminiemi puuttuu peliin

Tämä näytti olevan isän vanha kirija. Olin laittamas sitä myintihin, mutta ajattelin ensi lukaasta itte.

Tarkasti en osaa määritellä, millekkä aijanjaksolle kirija sijoottuu, mutta hyvin vahavasti tuli seleväksi, jotta Tamminiemen valtias on Kekkonen, vaikka nimeltä ei mainittukaa, puhuttihin vain maltillista keskustaa erustavasta presirentistä (= presidentistä).

Koin kirijan päähenkilöksi sisäasiaanministeriön poliisiasiaanosaston toimistopäällikön ”Särön” eli Mauri Aikion. Torellisuures Särö oli maan sisääsestä turvallisuuresta vastaavan tierusteluyksikön jäsen.

Särön ryhymä yritti kerätä toristehia Tacticon Oy:n toimitusjohtajaa Timo ”Konsta” Kavannetta vastahan mm. kuuntelemalla toimistua ja puhelimia, varijostamalla, postia avaamalla, sieppaamalla telefaksit jne. Käytös oli kaikki sen aijan hienoommat ja tehokkahimmat seurantalaittehet ja elektrooniset vempelehet.

Moni valtionyhtiö oli maksanu Tacticonille satoja tuhansia markkoja, mutta laskuusta ei ilimenny, mistä laskutettihin. Niimpä ministeriötä alakoo kiinnostaa Tacticonin raha-asiat.  

Niin Särö ku Kavannekki on soran käynehiä miehiä ja sota on muokannu heirän käyttäytymistänsä ja ohojannu ajatuksia vielä soran jäläkihinki. Juttuhun kietoutuu politiikka ja poliitikot, lahajonta, kiristys, uhkaalu, vakoolu… Särö saa kerättyä tarpeheksi toristehia, jotta Kavanne saataas oikeutehen, mutta kaikki ei suju siltikää Särön toivomalla tavalla.

Mainokset

Unelmaa leipomas

Moon nukkunu viimme yön niin, jotten tierä tästä mailmasta mitää. Sain kirijan lujettua loppuhun ja laitoon rarion soimahan hilijaaselle. En kuullu varmahan eres ensimmäästäkää kappalesta loppuhun, ku oon simahtanu. En tierä, oonko käyny kusellakaa. Jos käyyn, niin se on tapahtunu automaattiohojauksella eikä siitä oo jääny mitää muistikuvaa. Itte asias mua nukutti vielä aamullaki niin, jotta oon pistäny kellon kiinni ja nukahtanu vielä uurestansa.

Onneksi en nukkunu ku parikymmentä minuuttia niin jotta kerkesin ihan hyvin töihinki. Sieltä on yövuorot loppunu eikä mua ennen ollu paikalla muita ku siivooja, joka orotti ovien takana töihin pääsyä. Mulla ei oo avaanta, mutta onneksi Anu tuli heti mun jäläkihin, niin Päivi pääsi töihin – ja meki tietysti.

Kuormaa oli tullu mielettömästi ja sen purkamises meniki koko päivä. Pomo siinä kysääsi, jotta onkos se ny niin, jotta mulla on huomenna viimmeenen päivä. Onhan se. Se pyysi mua ottamahan arvioontipaperit joukkohon, mutta mulla ei oo ku oma-arvioontilapot. Se on varmahan saanu omat paperit sopimuskopion yhteyres.

Se sanoo, jotta voirahan samalla huomenna kattua sitä oikiaa työsopimusta keväälle, jos mä vielä haluan tulla. Mä kerroon, jotta hyvin oon viihtyny ja pomo puolestansa sanoo, jotta musta on tykätty sielä ja hän palakkaas mut heti, jos se olis hänestä kii. Kehuu tykännehensä mun ahkeruuresta ja saanehensa hyvää palautetta kuinka musta on ollu apua. Tuumas vielä, jotta hyvää ja tunnollista työntekijää on vaikia löytää. Kylläpä tuntuu hyvältä kuulla vaikka ei se kehu vielä työpaikaksi muuttunukkaa. 😀

Kotia tulles mun tuli mieleheni, jotta viempä jotaki hyvää työmaalle huomenna. Meinasin teherä herelmätortun, mutta meillä ei luonnollisestikkaa ollu mitää herelmäsäilykkehiä kaapis. Muutin suunnitelmaa ja tein unelmatortun. Isäntä oli vähä katkera, jotta töihin kyllä leivotahan hyväskäästä ja hän saa vain taikinakulhon rapsittavaksi… Lupasin leipua sillekki sitte, ku on sen syntymäpäivä. Ja ehkä mä huomenna leikkaan sille tortusta pääpalat. Olis se kyllä nykki ansaannu jotaki hyvää, ku oli taas imuroonu ja tiskannu. Ja lämmittäny ruaan valamihiksi. (Tähän vois vaikka tottua…)

Vielä yks kuuren herätys ja sitte alakaa ne työttömän ”vapaapäivät”.  

Viimmeesiä vierähän

Nimittään työkokeelun päivistä. Kaks enää jälijellä.

Eilinen päivä tuntuu kiiruhisemmalta ku joulunaluuspäivät. Tai ehkä se johtuu siitä, jotta mä olin melekeen koko päivän kaupan puolella ja aina tuli joku kysymähän jotaki. Jos en itte tienny, jouruun kattelemahan jonku, joka tietää. Puhelinta mulla ei oo ollu käytös ku satunnaasesti, niin tuollaaset kyselyt tietää jalakatyöskentelyä.

Mulla meni lopuuksi ylitöiksi, ku en meinannu saara rullakosta tavaroota paikoollensa siltä juoksemiselta ja vielä piti teherä paperityökki. Pomo kattoo, kun mä tarkastin hyllytyslistoja ja kysyy, jotta moneksiko mä oon tullu töihin. Sanoon tulleheni kuureksi, mutta haluan teherä työn loppuhun ennen ku lähären kotia. Siihen pomo totes, jotta tuu sitte huomenna vasta seittemäksi. Kyllähän se mulle sopii. 😀

Täälä kotona oli poika ja miniäkokelas jo pakkaamas autua, ku tulin kotia. Lupasivat orottaa niin kauan jotta tuun töistä, mutta ku mulla meniki tavallista pirempähän, niin ne lähti melekeen saman tien ku mä pääsin kotia.

Ehtoolla oli kantapää niin kipiä, jottei meinannu tulla kävelemisestä mitää. Täytyy vissihin käyttelyttää sitä lääkärillä heti ens vuonna.

Viimme yönä pakkaanen oli käyny alimmillansa -12,2 astehes. Kovin tuntuu ilima ouroksesta raikkahalta.

Työmaalle oli tullu tekstiiliä vähä enämmänki. Niitä tais olla nelijä rullakollista. Kolomestansa Anun ja Lauran kans niitä puriittihin (= purettiin) aamupäivä. Heiltä loppuu työt puoliltapäivin ja mä jäin vielä pariksi tunniksi kaharen viimmeesen rullakon kans ittekseni nassaroomahan. Mutta sain ku sainki kaikki paikoollensa. Alennusmyinti on teheny sen verran tilaa rekkiihin, jotta ei tuottanu tuskaakaa saara kaikkia sopimahan. Ja nyt mun ei enää tartte joka vaattehen paikkaa kattella niin ku aluuksi. Alakaa jo jonkimmoinen kartta hahamottua pääknuppihin.

Muuten ei länsirintamalta mitää uutta raportootavaa.

Outi Pakkanen: Helle

Tää on Anna Laine -romaani.

Annan keittiös tiskikones aiheuttaa vesivahingon niin Annan ku alakerran kiukkuusen ukkelinki asuntohon ja Anna joutuu evakkohon Justus-mäyräkoiransa kans. Annan kaveri Mervi tarijuaa Annan käyttöhön tätinsä asuntoa. Täti itte on sairaalas eikä luultavasti enää tuu takaasi, joten asunto on Annan käytettävis niin kauan ku remontti kestää. Anna kauhistuu kämpän kissinhajua eikä Justuskaa vaikuta kovin ilahtunehelta maisemanvaihrosta. Ku Anna muuttaa tilapääsasuntohonsa, on tyypillisen kylymä kesäsää, jota seuraa kova hellejakso.

Anna tutustuu meleko pian taloon muihin asukkahisihin, jokka onki meleko värikästä sakkia. Lisäksi Anna tutustuu Jyriin, joka ensi näkemältä vaikutti enkeli Kaaprielilta (= Gabrielilta) vaaleene kiharoonensa.

Taloon väellä on tapana pitää pihajuhulat juhannuksen aikoohin ja Annaki saa kutsun niihin. Juhulat loppuu ku kova ukkoosmyrsky isköö päälle. Juhulien jäläkeesenä aamuna yks taloon asukkahista on katees. Mihinkä hän on karonnu – ja miksi? Entä mitä tapahtuu Annalle ja Jyrille? 

Pihalla mustaa, mieles valoosaa

Aatonaattona meillä oli jo flikan väki keriinny tänne ennen ku pääsin töistä. Metku oli luonnollisesti ensimmääsenä vastooksilla. Olivat jo keriinnehet syömähän, niin istuttihin kaikes rauhas toimittelemas ja johonaki vaihees puolen yön jäläkihin laitettihin kinkku uunihin ja mentihin itte maata.

Aamuyöstä herättihin siihen, ku Metku ja flikka kulukivat erestakaasi. Metkulla on vissihin vähä nivelrikkovaivaa ja se oli ny pahentunu ilimeesesti automatkasta rasiintunehena. Flikka oli heränny siihen ku koira oli uikuttanu. Se olis halunnu meirän työ alakertahan, mutta ei ollu uskaltanu lähtiä portahia.

Flikka soitti aamupäivällä päivystävälle eläänlääkärille ja sai puhelinreseptin apteekkihin. Lupas mennä kuvauttamahan koiran maharollisimman pian, jotta saa varmuuren siitä, onko se nivelrikkua niin ku epäällähän.

Sillä välin ku nuoret kävi apteekilla, mä sain ruaat laitettua ja päästihin syömähän. Oli niin leppoosa aatto, jotten muista koska viimmeeksi. ”Me flikat” keriittihin makaalemahan ruokalevot olohuonehen laattialla: flikka luki kirijaa, mä nostin jalaat soffalle ja Metku makas meirän välis krapsuteltavana.

Ehtoopäivällä käytihin hauroolla ja sieltä tultua lämmitettihin sauna. Lahajojen jako oli vasta likellä puolta yötä ku poika ja miniänalakuki pääsivät perille. Mä sain poijalta ja flikkakaveriltansa färityskirijan ja färikyniä, isännältä färikyniä, lyijykyniä ja suklaata, flikalta komian kaulakorun. Ninnun perheeltä saatihin isoo pussillinen kaikemmoisia herkkuja. Nukkumahan mentihin vissihin joskus puoli kaharen aikoohin.

Joulupäivä oli pimiä ja sateenen. Vettä tuli välillä aiva kaatamalla ja tuulen kans. Mutta onneksi ei tarvinnu lähtiä mihinkää. Kummipoika kävääsi kyläs flikkakaverinsa ja siskoonsa kans. Ne oli jo keriinny hankkia jouluähkyn niin, jottei ne tahtonu eres kaffeja.

Tapaninpäiväki meni ihan leppoosasti. Flikan kouluaikaanen kaveri kävääsi täs pikaasesti miehensä kans. Ehtoopäivällä meirät oli kuttuttu siskoonpoijan työ kaffittelemahan. Olivat päättänehet aloottaa uuren perintehen: tapaninpäiväkaffeet. Meitä oli sielä heirän oman väen lisäksi velii nuorisonsa kans ja meirän sakki (paitti ei poika ja miniämaikkoo, ku flikkaraukka tuli kipiäksi heti kun se tänne pääsi.) Ehtoolla meille tuli vielä flikan toinen kouluaikaanen kaveri avopuolisoonensa. Pitivät kalijamaistiaaset, vierahilla oli joukos niin omatekoosia ku erikoosolusiaki, joita sitte maistelivat ja arvostelivat. 

Tänä aamuna ilimootin, jotta nyt en enää keitä mitää uutta, vaan jokahinen saa kattella kaapista syötävää. Isäntä kumminki tahtoo pernoja, niin jotta olihan mun keitettävä. Yhyreksänkiloosesta kinkusta on enää pieni pala jälijellä ja laatikokki alakaa olla syötynä. Oli harvinaasen hyvin mitootettu ruokamäärä tänä vuonna. 

Joulunviettohon

Tänä aamuna keräsin ruokakaupasta sen, mitä saattoo jo ottaa joulua varte. Aiva kaikes ei vielä päiväykset ollu tarpeeksi kauas. Täytyy käyrä vielä huomenna tai aattona täyrentämäs varastoja. Mä ku oon sitä mieltä, jotta mieluummin liikaa ku liika vähä, ku tuloo syömäväkiä tavallista enämmän. Olis kurijaa, jos joku loppuus kesken.

Flikka ja vävyntekeles + koira on tulos huomenna ja poika ja miniänalaku aattona.

Siivosin mikron ja tuumasin, jotta uunin pesen vasta joulun jäläkihin. Se on kumminki pyhään aikana ahkerasti käytös.

Töis oli siivouspäivä, ei mitää kuormaa pureettavana. Tyhyjiä laatikoota, paffia ja henkaria sai kuskata koko päivän. Ja tietysti niitä tavaroota, jokka jätetähän mihinkä sattuu, ku tullahan katumapäälle ennen kassaa. Huomenna vielä viimmeenen ehtoovuoro ja sitte saan viettää joulun kaikes rauhas. Ens viikolla vasta seuraavan kerran töihin. Silloon aamuvuorohon. Pomon kans oli puhetta, jotta kattotahan sitte ens viikolla sitä kevään työjaksua tarkemmin.

Rautalintu räpistelöö tästä joulunviettohon ja toivottaa kaikille Oikeen hyvää ja rauhallista joulua!

Ei sitte!

Eilisen päivän alootin perinteesesti pyykkien pesemisellä. Työvaattehet ja hantuukit (= pyyhkeet) puhtahiksi.

Sillä välin ku pyykkikones teki töitänsä, mä istuun kutimella. Ajattelin, jotta niin kauan istun, ku lahaja on valamis. Ehtooyhyreksähän siinä meni, mutta valamihiksi sain. Ruaanki olin ajatellu niin, jottei mun tartte olla hellan ääres kovin kauaa. Tein pernalootaa (= perunalaatikkoa).

Tänä aamuna silitin ja paketoottin käsityöt ja siivosin työhuonehen. Mä en ymmärrä, kuka täälä aina käy sotkemas…

Töis ei ollu kuormia pureettavaksi, päivä käytettihin siivuamisehen ja hyllyjen täyrentämisehen, jos vain suinki sai varastohon jäänehiä niihin mahtumahan. Samalla piti tsekkaalla alennusrekkien tilannetta ja vierä niihin täyrennystä tarpehen mukahan. Oli oikeen sellaanen jaloottelupäivä. Ihan mukava kuitenki.

Kotia tultua päätin kattua, josko nyt olis tietua siitä työpaikasta. Olihan se. En pääsny eres varasijoolle. 😦 Onneksi on lohorutuksena se tieto, jotta Tokmannille pääsöö keväämmällä hetkeksi aikaa, jonsei muuta sitä ennen ilimene.