Kesän viimmeesiä päiviä

Heräsin puoli seittemältä. Maisema oli ihan valakoosena sumusta. Pikkuhilijaa aurinko kumminki alakoo voittaa ja päivä on ollu lämmin ja ihana. Ja täynnä lehtikirvoja! En muista koskaa aikaasemmin, jotta niitä olis ollu tuollaasia määriä.

Päätin, jotta keitän ennen ku lähäretähän kylille. Tein eileen aloottamani palapaistisoosin valamihiksi ja tarijoolin sen pernavoin kans. Miesväki antoo kovasti kehuja. (Pareet oliki, ku soosi tehtihin oikeen pitkän kaavan mukahan. Ensi ruskistin lihat, sitte haurutin uunis maustehien kans varmahan ainaki 5 tuntia.) Poika tosin kerkes syömähän vasta ehtoolla, ku oli koko päivän kaverin autoa laittamas.

Me syötihin isännän kans kaharestansa päivällä ja lähärettihin sen jäläkihin ensi kirijastohon. – Joo, mä tierän, jotta mulla olis ny ihan omastaki takaa lukemista vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta mä haluan käyttää kirijastua, jotta lainausluvut pysyy eikä leikkuri osu siihen. Se on nimittään ollu kakarasta asti mulle tärkiä paikka. Ja nuota omia kirijoja mä voin lukia aina silloon, ku kirijaston kirijat on lujettuna eikä uusia oo vielä hajettu.

Seuraavaksi kurvattihin pankille. Vielä viimmeenen Lintulan lasku maksuhun…

Sieltä kirpparille. Tänäänki oli joku justihin penkoomas meirän hyllyllä ku mentihin. Jäätihin kattelemahan muitten hyllyjä, jottei vain hätistettääsi maharollista ostajaa pois. Nyt en havaannu ottaa ”tuoteluetteluani” joukkohon ja piti vähä muistella, mitä sieltä olis menny. Ainaki iankaikkisen vanha matkarario, lasten termospullo, pannunaluunen, pari tölökkiä ja sitruspuristin oli hävinny. Tuo rario on ollu mulla joskus nuorena. Se oli aluunperin puhtahan valakoonen, mutta nyt sen kuoret oli ihan kellastunehet. Komiasti siitä kumminki kuuluu vieläki, ku sitä testasin. Täytyy ens kerralla muistaa kattua tarkemmin, oliko jotaki muutaki ostettu.

Kotia tultua pistin pyykkikonehen päälle. Poika toi taas kerralla isoon kasan pyykkiä. Kaks konehellista niistä tuli. Ja justihin, ku menin ripustamahan ensimmäästä konehellista, alakoo ripottelemahan vettä. Samalla paistoo kumminki aurinko. Vettä tuli niin vähä, jottei pyykit juurikaa kastunu.

Oon kattellu lisää kirpparille vietävää. Pari laatikollista äiteen tavaroota on taas lajiteltu joko roskihin tai kirpparille. Oon huomannu, jotta ronskimmalla kärellä luokittelen ny roskaksi ku aluus. Aluuksi tuntuu pahalta pistää pois mitää, mikä muistutti äiteestä. Mutta nyt on järki voittanu tuntehet ja roskat joutaa roskihin, vaikka äitee olis niitä säilyttänykki.

Ja lisää paperia on mapitettu. On työnhakukoulutusta ja työhakemuksia ja mitä kaikkia oonkaa vain kasannu tuohon hyllyn reunalle, jotta mä sitte laitan ne järijestyksehen, kun saan nämä äiteen asiat ensi pois käsistäni. Mutta kun se kasa vain kasvaa ja kasvaa, niin kohta mä en enää tierä, mitä siinä on ja mistä mitäki löyrän, jonsen niitä järijestä.

Ja mun sormet syyhyää. Ihan hirvittävästi. Nimittään päästä tekemähän jotaki nuosta Sirkan langoosta. Sielä oli aiva ihania lankoja vaikka millä mitalla. Nyt pitää vain ensi saara nuo sukat valamihiksi, jokka mulla on puolimoos. 

Mainokset

Lisää, lisää!

Tänään meillä oli väsynyttä porukkaa. Minä nousin ensimmääsenä puoli kahareksalta. Yritin olla hilijaa, jotta muut saa nukkua (ja mä saan olla ittekseni).

Ku isäntä heräs, mä sain kuulla sankarimetsuritarinoota. Kuinka hän oli aina tienny, mihinkä mikäki puu kaatuu, vaikka muut ei aina uskonu. Ja kuinka naapurin isäntä oli kuvannu joka puun kaaron. Mä tuumasin siihen, jotta se orotti materiaalia Hauskoohin kotivireoohin…

Laitoon pyykkikonehen päälle. Pesin yhyren täkin – ja että ikänä arvaa, mitä muuta: vauvanuken! Sillä on kankahinen kroppa ja se oli sen näköönen, jotta kaipas perusteellista pesua. Sitte ruskistin palapaistilihat ja laitoon uunihin hautumahan.

Kun sain pyykit narulle (se nukke muuten tuli ihan ehejänä konehesta), lähärin sinne kirijojenkollausreissulle. Sielä oliki Ninnun ja Waldemarin lisäksi siskoonpoikaki vaimoonensa. Kovasti sielä siivosivat ja lajittelivat tavaroota. Jotaki ovat saanehet myityäki, mutta kyllä kokonaasen huushollin ja ulukovarastojen tyhyjääminen on maharotoon urakka!

Mä pääsin penkoomahan yläkertahan kirijalaatikoota. Niitä tais olla yhyreksän kappaletta. Puolitoista tuntia mulla meni, kun kävin ne läpi ja kannoon autohon, mitä valittin ittelleni. Lisäksi sain kolome laatikollista käsityölehtiä, yhyren isoon paffiloorallisen ja isoon kassillisen lankoja. Oli kuulkaa Korollan perä niin täynnä ku olla voi, kun sain ne kaikki sinne sijooteltua.

Kotia ajellesnani ajattelin, jotta onko täs ny mitää järkiä, kun munhan pitääs tyhyjätä huushollia eikä haalia lisää tavaraa. Mutta kirijoja ja käsityötarvikkehia! Ensunkaa mä ny niistä voi kieltäytyä. Enhän?

Nyt on vain joka paikas niin kauhia kaaos, ku äiteen tavarootten ”välivarastoja” on ympäri huushollia. Mä perkaan uutta, mutta en saa vanhaa yhtä nopiaa pois alta. Tottahan ne olis nyt jo aikoja sitte kaikki käytynä läpi, jos mä vain lykkääsin kylymästi roskihin ja romunkeräyksehen, mutta sen verran oon vanhempieni kakara, jotta mun mielestä on sääli ja synti heittää pois käyttökelepoosta tavaraa.

Ja nyt mä toin siis toisen mokoman tavaraa siskoon tuvalta. Neki on ny välivarastoontivaihees ennen ku tää kaaos saarahan peraattua ja selevitettyä ja kaikki omille paikoollensa. Sitä saa varmahan jonku aikaa orottaa…

Välillä on ihan käretöön olo, kun ei oikeen tierä, mistä aloottaas. Tänään tosin alootin ihan vain järijestykses. Yks tavara/asia kerrallansa ja päätin, mitä sille teen. Sain ainaki paperia mapitettua isoon kasan.

Kun sain peräkontin tyhyjättyä tupahan, laitoon hantuukipyykin peseentymähän. Mutta ennen ku konehellinen oli pestynä, pihalla alakoo sataa reippahasti ja jyrinääki kuuluu jostaki kauempaa. Siispä hantuukit pihanarun sijasta kuivausrumpuhun.

Ehtoolla pistin kaks isua (= isoa) kattilaa Rasalaasten romulaarihin (Feispuukkiryhymä) myintihin. Toinen on 14 litran emaalikattila ja toinen 7 litran kolhiintunu alumiinikattila. Ne ei kauaa keriinny sielä vanhenemahan, ku tuli kaupat. Keskiviikkona tuloo ostaja ne hakemahan pois vaivoosta.

Esa Mäkijärvi: Joki – runoja

Mä oon tosi huono runojen lukija, vaikka vois luulla aiva toisin. Tämän kirijan otin, kun se oli kirijaston palautettujen hyllys. Sattumanvaraasesti aukaasin jostaki kohtaa ja kattoon, onko sellaasia runoja, joista mä ymmärrän jotaki. Sillä aukiamalla oli. Palijo muuta mä en sitte tästä ymmärtänykkää.

Takakansi lupaali himua (= himoa) ja sitä, kuinka fyysisyys määrittelöö parisuhuretta. Mä oon vissihin jo niin vanha, jotten enää tunnista tuollaasia asioota.. No, täs ehkä vähä:

Ajattelen joella odottavaa tyttöä,
hänen kalpeuttaan, hänen valkoisia hiuksiaan.
Hänen hiuksiaan suittuani olen valmis mihin tahansa:
pelkuruuteen, rohkeuteen, yhdessäoloon (tai vain uneen).

Outi Pakkanen: Toinen kerros

Silloon, kun en kirijaston palautettujen hyllystä löyrä sopivaa lujettavaa, marssin hyllyvälihin, mistä löytyy P-kirijaamella alakavat Patterson ja Pakkanen. Pattersonit on ny vissihin niin tyynni lujettu, jotten niistä enää löyrä uutta lujettavaa, mutta Pakkasen kirijoosta vielä löytyy. 🙂

Täs kirijas on tuttuja henkilöötä, kuten Anna Laine ja  Cielo di Cucinan Sanna Rymättylä ja Roope Silander, vaikka nää kaks viimmeeksi mainittua on lähinnä vain statistiina tällä kertaa. Niin ja mukana on tietysti rikosylikonstaapeli Tanja Ström aisaparinsa Jokisen kans.

Tällä kertaa arvasin murhaajan, mutta motiivia en olsi hoksannu. Tosin mulle jäi sellaanen tunne, jotta siihen ei eres viitattu kirijas mitenkää.

No, lukekaa itte ja olokaa tarkempia ku minä. 😀

Haastattelu

Tänään meillä oli herätys kuurelta. Poika lähti Kokkolahan kisoohin ja isäntä sanoo, jotta hänekki saa herättää silloon.

Aamusta kävääsin ensi suihkus, kattelin asialtaaset vaattehet, tälläsin hiukset ja laitoon vähä färiä naamahan. Ihan niin ku työhaastatteluhun olsin ollu menos.

Sen jäläkihin järijestelin ittelleni ”sturion” (= studion) sellaasehen paikkahan, mihinä ei ollu tilipehööriä taustalla ja rupesin treenaamahan vastauksia työpaikkahaastatteluhun.

Ensi takkus mikrofooni. Pärstä näkyy ja suu käy, mutta mitää ei kuulunu enkä osannu annetuulla ohojeella korijata ongelmaa. Aikani pläräsin asetuksia ja sammutin ja käynnistin yhteyksiä uurestansa, niin yhtäkkiä mikrofooniki heräs henkihin. Tosin siinä tais mennä ainaki tunti, ennen ku päästihin tähän vaiheesehen.

Ja sitte mä kuulin, jotta mun maha murajaa! Oli pakko syörä jotaki, jottei se sitte kuulu vireolla.

Kun sain mahan hilijennettyä, istahrin taas konehen äärehen. Ja mitä mun silimäni näkikää! Mähän näytin ihan Juice Leskiseltä! Päälaen hiukset oli lässähtäny, näytti ihan kalijulta ja sivut roikkuu apaattisen näköösinä. Ei ku kampauspöyrän äärehen tupeeraamahan ja lisäämähän lakkaa. No niin, nyt näytti hyvältä. Mutta mitä ihimettä tapahtuu matkalla konehen äärehen? Tukka on taas ihan yhtä lättänä päälaelta! Tätä shouta (= showta) jatkuu jonku aikaa kunnes päätin antaa periksi. Mä en vain osaa laittaa hiuksia ja meirän meikkaaja-maskeeraaja-kosmetolooki-parturi-kampaajaki on niin kaukana, jotta sitäkää ei saanu tähän hätähän avuksi. Toisaalta on hyvä, jotta mä näytän vireolla justihin sellaaselta ku pruukaanki (= tapaankin) näyttää. Ei tuu valaheellista käsitystä.

Ja vihiroonki pääsin itte asiahan eli nauhoottamahan. Ei oo kuulkaa varmahan monehen kokoillan elokuvahankaa tehty yhtä monta ottua (= ottoa) kun mä tein nelijän vireonpätkän kans. Yhyren aikahan ehtoopäivällä olin mielestäni saanu ne hiottua siihen mallihin, jotta kehtasin lähettää etehenpäin. Sen jäläkihin laitoon Ninnulle viestiä, jotta voisin tulla käymähän, jos niille sopii. Oli puhet, jotta meen pengastamahan kirijaloorat, jos niistä löytyy jotaki mielenkiintoosta. Ninnu ja Waldemar oli kuitenki menos uimahan ja Ninnu lupas ilimootella, kun tuloovat takaasi uimahallilta.

Puoli seittemähän mennes ei vielä ollu tullu viestiä ja mä ajattelin, jotta Ninnu on joko unohtanu tai sitte niille on tullu sinne vierahia. Laitoon viestin, jotta passaasko huomenna, ku meinaan nyt ruveta kattomahan Avaraa luontua. Ninnu vastas – ja samantien pumpsahti kaks aikaasempaa viestiä, joista ensimmääsen se oli lähettäny jo nelijän aikana. Viiren kilometrin matkalla viestit viipyy siis 2½ tuntia. 😦 Sovittihin huomiselle aamupäivälle uus yritys.

Isäntä on ollu velijensä poijan tontilla kaatamas puita. Se soitti kotomatkalta ja kysyy ensimmääseksi, jotta löinkö mä asköön hänelle luurin korvahan. Ööh, en. Kun ei mun puhelin oo eres soinu. Se oli vissihin kuulostanu toises pääs siltä ku olsin katkaasnu. No isännällä oli sellaasta asiaa, jotta käski mun pistää saunan lämpiämähän. Tein töitä käskettyä ja napsahutin kiukahan päälle.

Tuo ”elokuvanteko” otti kyllä niin voimmille, jotta en juuri muuta oo tänään tehenykkää. Ja nyt väsyttää niin, jottei meinaa enää kirijoottamisesta tulla mitää. Meen maata. Hyvää yötä. 🙂

Haahuulua

Viimme yönäki olin työhaastattelus. Nyt lopetin sen puoli seittemältä ja nousin aamupalalle.

Isäntä nousi pikapikaa mun jäläkihini. Keriittihin siis salille jo kahareksaksi. Saatihin ensimmäänen tunti olla ihan kaharestansa eikä yhyreksältäkää tullu ku kaks nuorta naista meirän seuraksi.

Salin jäläkihin käytihin kotona pesuulla ja lähärettihin kirpparille. Jäin viiroottelemahan (= viivyttelemään) käytävälle ja kattelemahan, mitä muilla pöyrillä on tarijolla, kun meirän ”osastolla” oli justihin ”asiakas”, joka tuntuu kattelevan tarkasti kaiken, mitä myinnis oli. Jotaki näytti löytävänki. 🙂 Latasin uutta täkyä tiskihin ja järijestelin tavarat vähä uutehen uskohon.

Sieltä kotia keittämähän. Ruaan jäläkihin en oikeen osannu tarttua mihinkää. Tää päivä on menny vähä haahuulles. En oo ny sattunukkaa äiteen tavaroohin enkä kattellu kirpparille uutta myitävää.

Oon lukenu, kutonu ja yrittäny väistellä väistämätööntä. Nimittään sen pohtimista, mitä mä siinä vireohaastattelus sanon. Lopuuksi istuun oikeen paperin kans lukemahan työpaikkailimootusta ja perkasin kohta kohoralta, mitä siinä sanotahan ja kuinka mä parahite vastaan niihin toiveehin, jota työntekijältä vaaritahan.

Nyt mun pitääs vielä opetella ne asiat niin, jottei tartte paperista luntata, vaan ne tulis luontevasti ja sujuvasti ja takeltelemata. (Saahan sitä toivua?)

Lisäksi mä mietin, jotta puhunko murtehella vai yritänkö kirijakieltä. Murret on mun äirinkieleni eikä mun sillä puhues tartte keskittyä sanojen hakemisehen. Kirijakieli on mulle vieras kieli ja välistä jourun miettimähän oikiaa sanavalintaa – ja sittekki puheesta kuultaa murret läpi… Täytyys sitäki kokeella, miltä eri vaihtoeherot omis korvis kuullostaas. Vai kuullostanko mä ihan tolloolta, joka ei osaa kirijakieltä, jos mä puhun murretta? Voi hyvää päivää, ku tuntuu vaikialta!

Poika jo toi mulle konehen, jotta saan huomenna pärähyttää vireot mailmalle. Ne ei mee kylläkää suoraa työnantajalle, vaan rekrytoontifirmahan, jonka palakkalistoolle työntekijä ensi otetahan. Jos se seleviää työstänsä kunnialla, voi päästä suoraa firman kirijoolle. Pitäkää mulle peukkuja! 

Ehtoolla hajettihin Ninnu ja Waldemar junalta. Tulivat taas paappalaa siivuamahan. Pienellä eskarilaasella on ollu pitkä päivä, ku aamukuurelta on joutunu nousemahan ja paappalas oltihin vasta vähä ennen yhyreksää ehtoolla. Toivottavasti saa nukuttua aamulla pitkähänsä.

Koko yön!

Mä näin koko yön unta (painajaasta) työhaastattelusta. Puoli seittemältä aamulla havahruun sen verran, jotta päätin lopettaa sellaasten typerien unien kattelemisen ja rykääsin itteni ylähä sängystä.

Ku isäntä heräs, pesin yhyren täkin ja vein pihanarulle, vaikka näytti uhkaavasti satehelta. (Ei tullu loppujen lopuuksi ku muutama pisko koko päivänä.) Latasin lakanapyykin valamihiksi koneehin, jotta saan laittaa sen käyntihin, kun tuumma kaupasta. Ajattelin ensi, jotta kuivatan ne rummus, mutta päätin kumminki vierä pihalle, ku ei niillä oo niin kiirus. Täkki oli siinä vaihees jo melekeen kuiva, niin toin sen pesuhuonehen narulle vielä kuivamahan lopukki.

Päivällä kattelimma tuohon viereeselle pellolle. Sielä oli varmasti satoja kottaraasia. Vuosihin ei oo täs markilla enää kottaraasia näkyny ja nykki ne oli selevästi muuttomatkalla. Mutta voi maharotoon, mikä sirkutus niistä lähti!

Äiteen tavaroota oon taas käyny läpi ja laitellu myintikuntohon. Siinä samalla lähtöö omaaki tavaraa kirpparille. Ynnäsin, mitä sieltä on myity ja näyttääs siltä, jotta ollahan päästy omillemma. Vielä on vajaat kolome viikkua myintipaikan vuokraa jälijellä. Näillä näkymin uskallan siis jatkaa vuokrausta ainaki vielä toisen kuukauren. Ihan fiksusti tuola kirpparilla, kun laskoovat sen 30 päivää iliman pyhäpäiviä, jolloon se on kiinni. Käytännös saan kuukauren maksulla 5 viikkua.

Poika lupas laihnata mulle läppäriänsä sen verran, jotta saan sen työhaastattelun tehtyä. (Jos mä vain osaan…)