Ensimmääset hautajaaset

Tänään oli se päivä, ku siskoon mies saateltihin siskoon vierehen kirkkomaahan.

Kaikkista raastavinta on nähärä se läheesten suru. Enkä voinu välttyä ajatukselta, jotta ens viikolla oomma itte sielä etupenkis saattelemas äitejä.

En oo aikoohinkaa ollu hautajaasis, johona olis ollu nuon palijo saattoväkiä. Se oli varmahan lohorullista läheesille nähärä kuinka palijo Erkillä oli ystäviä. Kauimmaaset saattajat oli Ruottista asti.

Saimma meki palijo osanottoja ja yhyren atressin ja surunvalittelukortin. Aina pakkas tulla itku niis kohorin.

Tuli myös vähä puun takaa, jotta jouruun lukemahan atressit. (Tai oli siitä jo aikaasemmin puhetta, mutta toivoon, jotta olsivat saanehet jonku paremman lukijan siihen hommahan.) Poika tuli mulle niitä aukoomahan ja ojentelemahan. Yhyren ”tyylikkähän” mokanki tein siinä. Oli yks atressi Erkin Haka (Hallitun kasvun)-kurssikaveriilta. En vain yksinkertaasesti saanu selevää lennokkahista käsialoosta. Pari ensimmäästä nimiä selevitin, mutta loput jouruun jättämähän lukemata ja pyytämähän anteeksi, kun en saanu selevää. Mun olis periaattees pitäny kyllä tunnistaa ne nimet, ku olin siihen aikoohin firmas töis, ku Erkki tuota kurssia kävi. Yhtää en uskaltanu siinä lukiesnani kattella kenenkää päälle. Pirin katsehen tiukasti atressiis.

Ku halattihin vielä nuoret pois lähties, Ninnun mies tunnusti, jotta ku kirkos laskettihin kukkalaittehet ja lujettihin värssyt, niin meirän kohoralla kuulemma tuli ensimmääsen kerran pala kurkkuhun. Meillä oli omas kukkalaittehes (valakoosia kalloja ja tumman violettia neilikkaa) tämä hyvin lyhkäänen ja (mun mielestä) kaunis lause: Joku ihmisen aamuista aina on lähdön aamu, viimeinen. Erkki kuoli varahin aamulla. Poijan kimpus oli yks punaanen ruusu, päivänkakkaraa ja harsokukkaa. Siinä oli aika perinteenen värssy: Ei päivää tiedä, ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä Noutajan mukaan. Tuli Sulle vuoro nyt lähteä pois, juuri kun kesä kaunein ollut ois. Poika ei itte pystyny lukemahan, joten luin molempaan muistolausehet. Oli varmasti raskasta, ku on ollu kantamas niin kummitätiä ku -setääki.

Ku oltihin hauralla, alakoo ukkoonen jyrährellä. Saret alakoo vasta myöhemmin ja oli jo loppunu siihen mennes ku lähärettihin seurakuntakeskuksesta.

Vanhemman velijen ex-vaimo tuli meille kylähän hautajaasten jäläkihin. Voi, ku oli mukava toimitella pitkästä aikaa! Jotta jotaki hyvääki täs päiväs oli. 

One Reply to “Ensimmääset hautajaaset”

  1. Kyyneleet silmis luin, tul nii eläväs vajaa vuuve takane Hanna appiuko poismeno. Suru ol suur, Hannaa ot tiukoille, ol vissii paremmat välit appiukkoo, ku meini, no ei vaineskaa. Hautajaisis kirkos, ol sydäntä raastavaa kattoo vävy ja veljesä suruu, mei pienii poikii suruu, Hanna suru. Miel ois tehny männää halaamaa, lohduttamaa. Vävy velje vaimo ei paljo tunteita näyttäny, mut myö ihmiset ollaa erilaisii ja myö ollaa varsinaine parkuperhe, yhtälail itketää ilostkii.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.

%d bloggaajaa tykkää tästä: