360 €:n moka

Taaski heräsin kuurelta. Sillä välin ku isäntä vielä nukkuu, mä keräsin rohkeutta soittaa tk:n rekrytoontihin tyrkyttäytyäkseni eres sijaaseksi. (Kiitos, Sirpa, vinkistä.) Pistin oikeen paperille, mitä mun pitää sanua, jotten sekoolisi kovin pahasti. Orottelin, jotta kello tulis kahareksahan, jotta voisin soittaa.

Orotellesnani laitoon äiteen täkin ja pussilakanan pyykkikoneehin ja hain satsin lautasia sen puolelta. Velijet ei niitä halunnu, joten lupasin tarijota niitä flikalle. Se kun kertoo, jotta heillä on puikkaria (= puutetta) syvistä lautasista. Tarijosin sille myös omista kaapiista löytyviä lautasia, jos nuo äiteen omat ei kelepaa. Voin sitte ottaa äiteen omista ittelleni tilalle.

Puoli yhyreksän mais päätin soittaa tuon työnkerijuupuhelun. Voi hitsi, mikä pettymys, ku sieltä automaatti kertoo, jotta rekrytoonti on sulijettuna heinä-elokuun. 😦

Olin ajatellu lähteväni kauppahan, kun saan pyykit kuivausrummusta, Suunnitelmihin tuli kumminki muutos, ku optikkoliikkehestä tuli viesti, jotta klasit on valamihina. Nopiaa ne tuli! Päätettihin heti lähtiä hakemahan niitä ja käyrä samalla reissulla kaupaski.

Ensimmäänen havaanto uuret rillit pääs oli, jotta mun on jalaat lyhentyny. Tai sitte maa on nousnu korkiemmalle. Vaikka muutosta ei tullu palijo, niin heti se tuntuu ja joutuu hetken totuttelemahan.

Arvakkaa, mihinkä isäntä seuraavaksi halus? Joo, Piikkihin syömähän! Tällä kertaa oltihin kumminki niin viisahia (?), jotta otettihin vain salaattilounas. Joka kerta sielä käyresnäni, oon salaatin jäläkihin torennu, jotta aiva täytehen saa siitäki mahansa. Kun sen päälle vielä vetää muutaman slaissin pitsaa ja vähä kermapernoja, niin sitte menöö jo ähkyn puolelle. Nyt oli hyvä, ku lopetti justihin sen salaatin jäläkihin.

Seuraavaksi kurvattihin Lillihin (= Lidliin) ”säästämähän”. Säästöjä tuli ihan kohtuullisesti, kun ei sielä oo kovin suuri valikooma. En löytäny likikää kaikkia, mitä mulla oli ostoslistalla.

Kaupas huomasin ensimmääsen kerran, jotta oon teheny vakavan virheen: mähän en nähäny klasit pääs esim. kilohintoja. Ei muuta ku klasit aina ottalle, ku halus lukia jotaki. Ja sitte takaasi nenälle, ku halus nähärä vähä kauemmas etehensä.

Meillä on täs omalla kylällä tasan kaks kauppa: K-Marketti ja S-Marketti. Päätettihin, jotta mennähän kattomahan K-kaupan leipävalikooma, kun S-Marketti on kuivattanu sekaleipävalikoomansa aiva olemattomihin. Jouruttihin totiamahan, jotta ihan samat leivät oli K-kaupas. Ostamata jäi. Isäntä lupas syörä paahtoleipää. Mä sain sentäs ruisleipäni Lillistä vielä muutamaa senttiä halavemmalla ku Osuuskaupalta.

Kotomatkalla poikettihin Tokmannillekki. Sielä oli tulostin-/kopiopaperit tarijoukses. Mulla on viimmeeset paperit tulostimes, jotta tarijous tuli oikeen sopivasti.

Sielä kassalla huomasin ongelmakohoran nro 2: oli tosi vaikia nähärä, mitä pankkikorttipäättehen näytöllä luki. Joko lasit pois tai sitte arvaamalla pitää painella nappuloota.

Mä olin klasia valitesnani niin yksinkertaanen, jotten ajatellu, mihinä kaikkialla mä tartten (= tarvitsen) niitä lukulasia. Ajattelin vain, mihinä mä en tartte eli lukies, kirijoottaes ja käsitöitä teheres. Ehtoosin mä kumminki pruukaan (= tapaan) teherä käsitöitä samalla ku katton televisiota. Siinä pitää nähärä niin lähelle ku kauaski. Ongelmakohta nro 3: en näje uusilla klasiilla käsityöhön. Televisiota mä kyllä pystyn kattomahan. Sen ongelman mä ratkaasin ottamalla vanhat klasit tv:n katteluhun.

Täs täytyy ny julukisesti tunnustaa oma noloutensa. Tuli nuukuuksisnansa tehtyä 360 euron moka! No, kyllä mä näillä pärijään. Sama vekslaaminen vain jatkuu ku ennenki: klasit nenälle – eiku ottalle – eiku sittekki takaasi nenälle. Tarinan opetus: älä ikänä säästä vääräs kohoras!

Ehtoolla mulla oli jo seittemän aikahan niin kova väsy, jotta meinasin nukahtaa ihan istahalleni. Mutta jos yöunet on samaa 4-6 tunnin luokkaa, mitä ne on ny viimme aikoona ollu, niin kattoon järkevimmäksi käyrä vähä jaloottelemas ja siirtää nukkumahanmenua myöhemmälle. Lenkille asti en kuitenkaa saanu lähärettyä. Nyt kello on puoli kakstoista. Ehkä tästä pian vois mennä kokeelemahan nukkumista. 

Kirpaasoo

Oli ilimiselevä virheliike mennä eileen päikkäriille. Pyöriin sängys vielä kaharen jäläkihin yöllä saamatta unen päästä kiinni. Ja kun nukahrin, kattelin painajaasia. Kuurelta aamulla heräsin ja ajattelin nousta, mutta hetken jalakeella oltuani tulin siihen tuloksehen, jotta silimien kohoralla tuntuvat pingispallot vaatii vielä hetken lepuutusta. Menin takaasi sänkyhyn ja nukuun puoli yhyreksähän asti. Oli palijo ihimiseltääseet olo sen jäläkihin.

Aamupalan jäläkihin kävin taas hakemas yhyren kopallisen äiteen tavaraa: 2 täkkiä (= peittoa) ja pussilakana. Velijet ei niitä kuulemma tarvinnu. Pesen ne nyt kumminki ja mietin, mitä niille sitte teen.

Laitoon ensi flikan sängystä vanhan petarin pesukoneehin ja sen jäläkihin toisen äiteen täkiistä.

Ruaaksi tein makkara-tomaattimunakasta.

Kattelin työpaikkailimootuksia. Ei mitää. 😦 Eileen muuten tuli tieto sieltä firmasta, mihinkä hain väärällä päiväyksellä: 80 hakijaa, joista nelijä oli valittu haastatteluhun. Yllättäen en tullu valituksi…

Posti toi tänään ensimmääsen täyren kuukauren päivärahailimootuksen. Karua on sen kertoma: mä saan 90 ensimmääseltä päivältä korootettua päivärahaa hyvityksenä pitkän työuran päättymisestä. Silti kätehen jää yli 400 eurua vähemmän ku töis olles. Ja kun putuan normaalille päivärahalle, nettotulot tippuu vielä 150 eurua lisää.

Pistää miettimähän, mistä tuo raha säästetähän. Laskut on maksettava joka tapaukses ja jo ennestänsäkki on yritetty kattua, jottei pitääsi enää olla juurikaa karsittavaa sillä puolella. Säästö täytyy nyt teherä jostaki muolta: ruaasta, hykieeniatarvikkehista, vaattehista (joita en oo muutenkaa ostanu pitkähän aikahan paitti hautajaasihin sen tantun)… Kyllä kirpaasoo aina vain vetää taloutta tiukemmalle, vaikka en oo eres pitäny ittiäni kovana törsäälijänä (= tuhlailijana).

Kaiken lisäksi mun ottaa niin suunnattomasti päähäni, ku työttömiä syyllistetähän jatkuvasti. Väittääsin, jotta aika suuri osa työttömistä kävis mieluummin töis ku elääs päivärahoolla. Kaikilla ei vain oo valinnanvaraa. Tuloo tunnet, jotta pitääs ottaa ihan mitä vain työtä vastahan ihan minkämoisella palakalla tahansa ja vaikka kuinka mielivaltaasilla eheroolla ja olla siitä vielä kiitollinen. Sallikaa mun olla eri mieltä ja säilyttää eres hiven omanarvontunnostani. Tekisin mieluuten sellaasta työtä, mihinä tierän olevani hyvä. Tai ainaki eres kohtalaasen hyvä.

Kolomen mais lähärettihin kuntosalille. Nyt oli enämmän väkiä ku toissapäivänä. Pistin vähä painoja lisää, ku alootin tiistaina niin varovaasesti, jotten tullu eres kunnolla kipiäksi. 😀

Taivas oli niin synkän näköönen ympärihinsä, jotta pelekäsin ukkoosta. Mutta ei sitä ainakaa vielä toistaaseksi oo kuulunu. Pieni saretkuuro tuli, mutta nyt taivas näyttää taas selekiemmältä ja aurinko paistaa. Ihan kohtuullisen hieno päivä on ollu.

Ehtoolla heitin työhuonehen maton kuistille ja annoon isännälle luvan hävittää sen. Se on joku halapa, ohkaanen puuvillamatto joka ei pysy sekunttiakaa suoras. Aina siinä on johonaki kohtaa vekki. Joutaa mennä. Kyllä mä tuolta parvekkehen komerosta jonku trasun (= räsyn) löyrän tilalle.

Vätystää

Heräsin aamulla nelijän aikoohin ja olin jo siihen mennes keriinny tuskastua sängys pyörimisehen. Toivoon, jotta aamu tulis nopiaa. Vähä ennen kuutta nousin. Roskakuski tuli herättämähän isännän vartin yli kuus, kun se kolisteli melekeen tyhyjää roskalaatikkua.

Laittelin aamulla paperia – niin äiteen ku omianiki – vähä järijestyksehen. Ajattelin myös pikkuhilijaa ruveta käymähän läpi äiteen tavaroota. Tänään hain komerosta kirijalooran ja laitoon velijille viestiä, josko ne haluaas niistä jotaki. Toinen ilimootti, jotta vois jotaki ottaa, toinen yrittää vanhoostaki kirijoosta erohon. Laitoon ehtoolla vielä tarkempaa tietua kirijojen sisällöstä tuolle velijelle, joka olis kiinnostunu niitä ottamahan. Itte otan nuosta lintukirijan, ku se ei tuntunu muita kiinnostavan.

Posti toi mun virkatoristuksen perunkirijootusta varte (13,50 €). Ku kello tuli yhyreksän, soitin optikolle ja varasin aijan näöntarkastuksehen. Sain aijan jo puoli yhyreksitoista. Isäntä lähti joukkohon. Käytihin optikon jäläkihin Piikis hankkimas ähkyt ja hajettihin vielä Jyskistä petari flikan kämpän sänkyhyn.

Hyvin vähä oli tullu muutosta näköhön. Oikiasta silimästä tiputettihin vahavuutta 0,25, vasen oli ennallansa. Nyt en halunnu lukuosaa lasiihin, kun mä kuitenki aina otan lasit pois, kun lujen tai teen jotaki muuta tarkkuutta vaativaa. Kehyksien valinta on aina yhtä vaikiaa enkä oo ollenkaa varma, jotta oliko ne parahat. Mutta iliman lukuosaa ne oli ihan kohtuuhintaaset (360,-) ku nuosta rikki mennehistä maksoon aikoonansa 580,-.

Kotia tultua yritin hetken lukia, mutta siitä ei tullu mitää. Mua rupes väsyttämähän niin lujaa, jotta oli pakko mennä tunniksi nukkumahan. Loppuuko tää väsy ikänä?

Herättyäni toistamisehen tähän päivähän, päätin lähtiä ruokakauppahan – polokupyörällä. Isäntä meinas ensi, jotta hän ei jaksa ja kohta sataaki, mutta kun mä tulin tupahan vaihtamahan vaattehia, se tuli peräs ja tuumas, jotta kyllä täs vissihin pitää oikiasti ruveta liikkumahan. Niin seki tuli sitte joukkohon. Johan siitä erellisestä pyöräälykerrasta kerkes kulua yli kolome kuukautta… 

Mä tajusin järkytyksekseni, jotta oon huijannu ittiäni tuon painonnousun suhteen. Oon kuvitellu lihooneheni täs kotona olles kolomisen kilua, mutta tänään löysin lapon, johonka olin kirijannu painoni joulukuus. Mä oon lihoonu 5 kilua!! 😦 Justihin nyt syöminen ei oo kuinkaa päin hallinnas. Surunvalittelukäyjien kans on tullu istuttua kaffetpöytähän ja puputettua kaikkia maharollista ajattelemata ollenkaa kiloja. Siitä tavasta on hyvin vaikia päästä erohon. Toisaalta oon ajatellu, jotta nyt kun en enää käy äiteetä ulukooluttamas, voin hyvin ottaa sen saman aijan omahan liikkumisehen. Liikkumisen lisääminen tuntuu nyt helepommalta ku syömisen rajoottaminen. Tierän, tierän: liikkumalla ei laihru.

Ei hajettu ku maitua ja leipää, alle seittemällä eurolla selevittihin sieltä. (Johonakinhan sitä on säästettävä.)

Velii toi mulle hautaustoimiston laskun, ku olivat postittanehet sen sille. Toista tonnia oli seki. Velii meinas, jotta ovat piruuttansakki lähettänehet laskun hänelle, kun hän ei ottanu kukkia samasta paikasta. Hautajaaspäivänä nimittään hautaustoimiston omistaja varmisti, jotta onko se mun velii, jotta kun he huomas, jottei siltä oo kukkalaitetta…

Vielä tuloo lehti-ilimootuksista laskut ja Lintulastaki heinäkuulta vajaan kaharen viikon lasku.

Otin flikan sängystä lakanat pois ja tälläsin uuren petarin oleentumahan. Lakanat on ny pestynä ja kuivausrummus, ku vaihteeksi alakoo taas sataa tuos ehtoonsuus. Ja ei, en laittanu sitä samaa, rypistävää tehokuivausohojelmaa päälle, ku viimme kerralla.

Sitte laittelin myintikuntohon kasan tossuja ja yhyret sukat. Ne on ollu jo kauan valamihina, mutta on täs ollu vähä muutaki ajateltavaa viimme aikoona, niin on vain jääny tekemätä.

Andrea Newman: Syyllisyyden varjo

Muistattako vanhan tv-sarijan Kukkakimppu piikkilankaa? Se on Andrea Newmanin tekstiä. Tämä kirija on ilimestyny tuon sarijan jäläkihin.

Felix Cramer on kuuluusa kirijaalija ja tunnettu hurmuri. Hän on asunu vaimonsa kans useeta vuosia ulukomailla, mutta palaa takaasi Englantihin. Sielä hän joutuu kiusauksehen, jota ei voi vastustaa, kun hän huomaa parahan ystävänsä tytärpuolen kasvanehen houkuttelevaksi, nuoreksi naiseksi.

Aika monta elämää suistuu raiteeltansa tämän kirijan aikana. Ja aika epätoivoosiaki tekoja teherähän.

Sidney Sheldon: Sydänyön muistot

Tää on jatko-osa Sydänyön tuolla puolen -romaanille (jota en oo lukenu).

Catherine Alexander on nuori chicagolaasflikka, joka on päätynyt kreikkalaasehen karmoliittaluostarihin muistinsa menettänehenä. Jokin kumminki aharistaa häntä. Muistot menneesyyrestä tuloo pätkittään ja väläyksittään, mutta kokonaasta kuvaa mennehistä hän ei saa mielehensä.

Constantin Demiris on kreikkalaanen laivanvarustaja, häikäälemätöön milijonääri, jolla on sormensa pelis Catherinen tapaukses.

Demiriksen verivihollinen on Spyros Lambrou. Yhtä rikas, yhtä häikäälemätöön, yhtä väkivaltaanen ku Demiriski. Mutta ainua torellinen vaara on Catherine, sillä Demiris tietää, jotta jonaki päivänä Catherine muistaa kaiken – ja silloon hänen uransa on lopus. Demiris on valamis pistämähän tappokoneeston käyntihin. Catherine joutuu pakenemahan tuntematoonta vihollista henkensä erestä ja silloon kauhistuttavat muistot palaavat.

Paula Tilli: Toisin – Minun Asperger-elämäni

Paula oppii lukemahan ja kirijoottamahan jo kolomen vuoren vanhana. Hän osaa useeta vierahia kieliä ja pitää kieliopin opiskelusta. Hän syö aina tervehellisesti ja rakastaa mustikootten noukkimista. Hän työskentelöö mentorina ja luennoo ammatiksensa. Paula on älykäs, lahajakas ja erilaanen.

Paula ei tierä, mitä toises mailmansoras tapahtuu. Komiana kesäpäivänäki hän on mieluuten sulijettujen verhojen takana kotonansa tai kuntosalilla. Välillä hän haluaa eristäytyä mailmasta kuukausiksi.

Paula ei ymmärrä valakoosia valheeta ja haluaa aina rehellisen vastauksen. Hän hymyylöö ollesnansa surillinen tai masentunu. Hänen on vaikia tulukita toisten ihimisten ilimeetä ja elekieltä.

Paulalla on Aspergerin syndrooma ja hänen elämänsä on ihanaa.

Hieman mua häiritti kirijas, jotta siinä oli palijo samojen asiootten toistoa, mutta muuten tämä oli meleko valaaseva katsaus Asperger-ihimisen erilaasehen elämähän. Elämähän, josta kattottuna me ”tavalliset” ihimiset ollahanki niitä kummajaasia. 

Tänään se kesä on!

Jostaki syystä mun on ny muutamana yönä unet loppunu kuuren aikana. En väitä, jotta tuntisin ittiäni kovinkaa levänneheksi vielä siinä vaihees, mutta oon ajatellu, jotta pareet nousta ylähä ku nukkua puolille päivin. Isäntä puolestansa pystyy nykyään nukkumahan hyvinki pitkiä öitä. Nykki se jäi nukkumahan.

Mä päätin kattua heti aamusta sitä työpaikkailimootusta ja pääryyn tekemähän hakemuksen. Kovasti koitin ny olla huolellinen ja vaihtaa niin CV:hin ku hakemuksehenki automaattisesti päivittyvän päiväyksen, jottei käy niin ku taannoon… Täytyy tunnustaa, jotta vaikka kuinka yritin keskittyä, niin vähä lyhytjänteesesti mä tein sen hakemuksen. En kehua retostanu ylen määrin, niin ku kouluutukses opetettihin. Nyt ei napannu niin markkinoova tyyli ollenkaa. Huomaa, kuinka alakaa olla epävarma omasta osaamisestansa, kun on niin kauan ollu pois töistä.

Mä näin viimme yönä painajaasta, jotta äiteen risti-ilimootus leheres oli aiva päin prinkkalaa. Kun kävin hakemas postin, mä kattoon heti pihalla jo sen ilimootuksen ja huokaasin helepotuksesta: oikeen on! Paitti, jotta kun mä pääsin tupahan ja kattoon tarkemmin, niin huomasin, jotta sielä on yks kirijootusvirhet. Piti olla: Kiitämme kaikkia surussamme myötäeläneitä. Nyt sielä luki: Kiitämme kaikkia surussamme myötäleäneitä. Ihan siis pikkuusen on taas peilihin kattomisen paikka. Olin nimittään saanu ilimootuksen oikolujettavaksi enkä ollu huomannu tuota virhettä. Mikä mua vaivaa nykyään? Minkä takia mä teen aiva naurettavia virheetä jatkuvalla syötöllä? Pitääskö mun olla huolestunu? (Mä oon, oikiasti.) No, sille ei ny mitää enää voi. Tosin luulen, jotta moni muuki lukoo sanan ihan oikeen, vaikka kirijaamet onki vaihtanu paikkaa. Niin luki isooveliiki. Ei se ollu havaannu sitä virhettä, vaikka mä sanoon, jotta sielä on yks kirijootusvirhet.

Tänään isäntä krillas ja mä pääsin pelekällä salaatin teolla. Ruaan jäläkihin isäntä lähti niittämähän nurmikkua ja mä pistin pyykkikonehen päälle. Isännän leikkurista kuuluu paha ääni. Ajattelin, jotta tais mennä käpy terihin.

Päätin hyöryntää tämän komian iliman paitti pyykin kuivatuksehen, niin perkaamalla kukkapenkkiä. Postinhakureissulla nimittään totesin, jotta ovat huonolla hoirolla, ku sieltä puskoo puolitoistametristä heinää kukkaan seasta. Tosin kukakki on ryösänny ihan maharottomasti. Lampi on karonnu näkyvistä, ku sen ympärillä kaikki rehottaa. Sen verran kääntelin oksia ja lehtiä, jotta näin ainaki kaks lumpehen lehtä. Mutta kukkia se tuskin tuloo koskaa tekemähän, kun se jää aiva peittohon. Nuo ympärillä kasvavat kukat makaa pitkin veten pintaa.  Täytyy vissihin ens keväänä kehittää sinne joku aita lammen puolelle, jottei kukat pääse hojaantumahan vetehen.

Siinä peraates mun osuu käteheni joku terävä metalliputken pala, joka oli repeelly ja litistyny. Ihimettelin, mikä se on ja olin lähärös viemähän sitä jäteastiahan, ku kattoon, jotta löytyy vielä joku umpion näköönen muoviosa. Ja lasinsiruja. Ja toinen metalliputken pala. Mitä ihimettä täälä on tapahtunu?! Sitte mulle välähti: isäntä on niittoraktorinsa kans niittäny yhyren aurinkokennolampunki. Ei se kolahrus ollukkaa mikää käpy. Yritin haravoora kaikki lasinsirut pois ja kun vein niitä jäteastiahan, kysyyn isännältä, jotta vieläkö sun leikkurin terät leikkaa… Ei se ollu mitää havaannu. Se ajeloo rariokuulosuojaamet pääs, ei oo kuullu yhtää, jotta menöö iloosesti kilisten silipuksi muutaki ku nurmikkua.

Tunnin verran kyykiin puutarhas ja sain saalihiksi sangoollisen moskia parista kukkapenkistä. Istahrin hetkeksi huilaamahan pihalle ja tajusin, jotta tänä kesänä ei oo kertaakaa ollu sellaasta ilimaa, jotta olis teheny mieli ottaa aurinkua. Eikä oo nahka palijo saanu färiä muutenkaa. Käsivarret vähä.

Kuntosali on eileen auennu parin viikon kesätauon jäläkihin, mutta se on auki vain klo 15-21, niin jotta sinne pääsyä piti vähä orotella. Vietihin samalla reissulla postihin serkun perheelle atressi ja faarin perunkirijootuksen tilaus. Tuli muuten meillekki vielä tänään yks atressi – ja sellaasesta paikasta, jotta en olsi eres osannu orottaa. Joskus kakarana oon käyny sielä viimmeeksi.

Puoli nelijän mais oltihin salilla. Ei mitää tungosta ollu, mutta aika hyvin oli kumminki väkiä paikalla. Mä en muistanukkaa, kuinka palijo rauta painaa! Vaikka tein kevennetyyllä painoolla, musta tuntuu, jotta mä väsährin ihan totaalisesti. Ja ehtoolla vielä saunoottihin. Luulis ny ens yönä jo nukuttavan.

Jahas, ja se aurinkoonen kesä näyttää tältä erää päättynehen: justihin vielä paistoo aurinko, nyt tuloo vettä ihan reippahasti.