Riehakasta (?) vappua!

Tänään mun sotkunsietokykyni tuli äärirajoollensa ja oli pakko tarttua siihen eniten inhuamahani kotityöhön eli siivuamisehen. Koska mä torellaki inhuan sitä, mä siivuan äärimmääsen harvoon. Se taas tarkoottaa sitä, jotta siinä on aina kova työ ja loppua kohti mun into hiipuu ja mä alakaan fuskaamahan esim. pölyjen pyhkimises… Mutta joo, jonkinmoinen siivo tuli tänään tehtyä.

Suihkun kautta äiteen työ. Ilima oli aurinkoonen, mutta tuuli vielä meleko vilipoonen. Siitä huolimata päätin vierä äiteen eres hetkeksi pihalle. Toppatakki vain ylle ja filtti jalakojen päälle. Kierrettihin vanhaankoti, ei sen piremmälle vielä lähäretty. Takaasitulles totesin, jotta ruokasalis on ilimeesesti joku vappujuttu, kun sinne kärrättihin väkiä. Ja Lintulan ovella tuliki hoitaja vastahan kolomen asukkahan kans ja haastoo äitejäki sinne. Käytihin kämpäs vain ottamas takki pois ja kampaamas hiukset. Vein äiteen ruokalahan ja lähärin itte ruokakauppahan.

Sen huomion tein tällä reissulla, jotta äiteestä on tullu ny entistä avuttomampi. Sillä ei ollu voimmaa nostaa jalakoja pyörätuolin jalakatuille eikä se yrittänykkää itte riisua takkia pois niin ku ennen. Saas nähärä, kuinka huonohon kuntohon se menöö leikkauksen jäläkihin. 😦

Kotia tultua istuun pitkän aikaa telekkarin ääres kutomas. Ostin joskus Tokmannin poistokorista pari kerää sellaasta hapsulankaa, josta ajattelin tekeväni kaulahuivin. Siitä oon ny teheny monta alootusta, ku ei oikeen tunnu löytyvän sopivaa lykkymäärää (= silmukkamäärää). No, jos ei siitä tuu myintikelepoosta, niin pirän itte.

Kun mä tulin tähän tietokonehelle, niin isäntä jatkoo telekkarin kattelemista. Joten näin railakasta vappua meillä. Entäs teillä?

Mainokset

Poutataikoja

Me valamistauruttihin suunnillensa verenpaisumuksehen (= vedenpaisumukseen) säätierootusten perusteella, mutta mun poutataikani tepsii. Ku eileen ehtoolla hain puolimärijät pyykit tupahan kuivamahan, tuumasin isännälle, jotta nyt sielä ei varmahan sara (= sada) sitte piskuakaa, ku mä hain nää pois. Eikä oo satanu mitää koko päivänä. Mun poutataikani siis toimii. 😉

Siitä on ny reilu viikko ku pyysin uusimahan e-reseptini. Tänä aamuna kattoon omakannasta, jotta joko näkyys uusittuna. Ei näkyny. Mun piti kumminki käyrä apteekis, niin kysääsin samalla, josko se näkyy jo niillä. Ajattelin, jotta jos se päivittyy sinne mun tietoohini jäläkijunas. Mutta ei. Ei ollu. Tk:sta luvattihin, jotta se uusitahan viikos. Apteekis sanoovat, jotta 8 päivää on takaraja. Tänään on se 8. päivä, Jos ei huomenna näjy uusittuna, niin sitte pitää ruveta (= ryhtyä) soittelemahan perähän. Tosin ei mulla vielä mitää hätää oo niitten kans, mutta saishan ne pitää aikatauluustansa kii.

Apteekkireissulta tultuani soitin pyykkikoneshuoltohon. Olihan seki juttu! Ei sieltä tuu korijaaja automaattisesti, vaan niitten pitää lähettää tieto korijauspyynnöstä Samsungille, joka sitte antaa huoltomääräyksen. Lupasivat ilimoottaa, ku korijaaja on tulos. Kyllä on menny merkilliseksi tämä mailma.

Sen jäläkihin mulle soitettihin sairaalasta. Äiteen leikkaus on 12.5. Pyysivät mua saattajaksi, ku äitee pitää käyttää syränfilimis ennen leikkausta. Totta kai lupauruun.

Ehtoopäivällä soitti flikka. Se oli varannu meille liput Adams Familyhyn. Vierähän samalla se niitten puutarhapöytä. 🙂

Poijan kans tehtihin korijaus sen veroeherootuksehen.

Ehtoosta oon kuluttanu tätä päivää kutomalla telekkarin ääres. Se (kutominen) nyt on vain niin mukavaa ja rentouttavaa puuhaa.

Ote lipsuu

Tänä aamuna hoirin ensimmääseksi kauppa-asiat, jotta pääsen sitte pyykkäämähän ja leipomahan.

Pyykkien kans meniki niin kauan, jotten enää tänään ruvennu soittamahan huoltohon. Mutta huomenna sitte. Tänään nimittään takkus toinenki ohojelma. Just ne eniten käytetyt ohojelmat siinä ny krenaa. Mutta melekeen kaikki pyykit on ny pestynä. Pitääs vain saara ne narulta vielä tupahanki ennen huomiseksi lupaaltua saretta.

Kun sain ensimmääsen konehellisen peseentymähän, rupesin teköhön taikinaa. Tänä vappuna päätin teherä jotaki muuta ku perinteesiä rinkuloota. Tein ”Mansikkaisia munkkitikkuja”, joista kyllä mun leipomina tuli ennemminki mansikkaasia munkkimöykkyjä. Kerkes viimmeesimmät kohota jo niin muhkeeksi ennen paistamista, jotta muistuttivat minisikaa. Siis miniNISUsikaa. Täs ohoje, jos joku haluaa kokeella:

Mansikkaiset munkkitikut
(n. 64 kpl)

2½ dl kulutusmaitoa
2½ dl vettä
50 g hiivaa
2 dl sokeria
½ tl suolaa
2 kananmunaa
1,8 l vehnäjauhoja
1 pss (20 g) kuivattuja mansikkalastuja
100 g margariinia sulatettuna

Paistamiseen
1 kg (2 pkt) munkkirasvaa

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää maitoon. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva nesteeseen. Lisää joukkoon sokeri, suola ja munat. Vatkaa joukkoon 4 dl jauhoista.
2. Murenna joukkoon mansikkalastut. Lisää margariini ja loput jauhot alustaen. Kohota taikina lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi.
3. Kauli taikina kahdessa erässä suorakaiteen muotoiseksi 25 x 50 cm levyksi. Leikkaa levy pituussuunnassa kahtia. Jaa molemmat palat taikinapyörällä n. 16 suikaleeseen.
4. Anna palojen kohota hetken aikaa.
5. Kuumenna öljy valurautapadassa. Rasva on sopivan kuumaa, kun pieni leipäpala ruskistuu muutamassa minuutissa.
6. Kypsennä 3-4 munkkia kerrallaan muutaman minuutin ajan.
7. Nosta munkit valumaan hetkeksi talouspaperille. Pyörittele munkit lämpiminä sokerissa.

Poika tykkäs, jotta oli hyviä ja isännän kehut oli ”Kyllä näitä ny syö.” Korijas sitte lausuntoansa ja totes, jotta ei ne varmahan syömätä jää… En tierä, oliko tuo jäläkimmäänen lauset yhtää pareet. 😀

Pyykinpesu jatkuu joka välis ja kun sain munkit paistettua, alakoo ruaanlaitto. Hiki hatus huhkiin, jotta keriittääs salille johonaki vaihees. Isäntä kumminki rupes sanomahan, jotta hänen selekänsä on kipiä ja eherootti, jotta jos ei tänään mentääsikkää. Mä päästin isoon helepotuksen huokauksen, ku omaki selekä oli ottanu nokkihinsa hellan ääres seisomisesta. Ja oli vielä pyykit ja tiskit selevitettävänä. Mutta tästä se heleposti alakaa. Lipsuminen. Kun kerran jättää käynnin välihin, seuraavalla kerralla se on jo palijo helepompaa. Mutta oon mä ny mielestäni tänään tehenykki. En ehkä niinkää liikunnallisesti, mutta muuten oon saanu jotaki sentäs aikahan, jotta siinä mieles oon ihan tyytyväänen tähän päivähän.

Säätä joka lähtöhön

Aamu oli harmaa ja taaski mietiin pyykinpesua. Pesemättä jäi. Sen sijahan soitin sinne, mistä pyykkikones on aikoonansa ostettu. Yks ohojelma (siis ainaki yks) ei taharo lähtiä käyntihin ja konehella on ikää vajaa vuosi. Sain huoltofirman puhelinnumeron. Täytyy vissihin huomenna pestä ne pyykit (oli sää mikä hyvänsä), jos tuo kones jourutahan viemähän huoltohon.

No, rupeshan se aurinkoki paistamahan, ku olin teheny päätöksen lähtiä äiteen työ ja kauppahan. Mutta en perunu enää suunnitelmiani. Mittari ei näyttäny kymmentäkää astetta, joten vielä ei päästy ulukoolemahan. Kurvaaltihin vain käytävää erestakaasi. Nyt oli muutaki väkiä liikkeellä, oli eres vähä katteltavaa.

Tulin kaupan kautta kotia. Kattelin, jotta taivas alakaa synkistyä. Nyt äkkiä ne jo kertahallensa satehes kastunehet pyykit pois narulta! Muutama pisko (= pisara) jo tuli, kun niitä keräälin. Eikä kaikki ollu kuivia vieläkää. Siispä ripustin ne vielä pesuhuonehen narulle loppukuivatuksehen. Pian sitte satooki ihan kaatamalla. Mutta vain hetken. Ehtoolla paistoo taas aurinko. 

Ei oo velijeksiä

… päivät keskenänsä. Eileesen ihanan kevätpäivän vastapainoksi tänään on satanu koko päivän. Ylähä noustuani tajusin, jotta sataa kaatamalla – ja pyykit on narulla! Ne olis eileen varmahan ollu kuivia, jos olis ollu kätevä emäntä ja käyny ne hakemas pois. No, sielähän ny viruuntuvat.

Ruaaksi tein tänään lämmittävää soppaa:

Nakkiminestrone

1 pkt (300 g) nakkeja
1 rkl öljyä
n. 1,2 l vettä
2 lihaliemikuutiota
1 pss (750 g) peruna-keittojuureksia
3 rkl tomaattisosetta
1½ dl tummaa makaronia
ripaus pippurisekoitusta myllystä

Pilko nakit ja ruskista ne kevyesti kattilassa öljyssä. Nosta nakit syrjään. Lisää kattilaan vesi, lihaliemikuutiot, keittojuurekset, tomaattisose ja makaronit. Anna keiton kiehua n. 7 min. Lisää joukkoon nakit ja mausteet. Anna keiton kiehahtaa.

Liekö kelistä johtuvaa vai mistä, mutta tänään laiskotti niin, jotten oo käyny eres äiteen työnä. Huomenna sitte taas. Ku ei ny justihin oo kerran hengen hätää, niin oon ajatellu, jottei mun aiva joka päivä tartte sielä käyrä. Sitä paitti velijen oli puhet käyrä joko perijantaina tai tänään.

Telekkaria on tullu kattottua ja samalla oon kutonu. Oon lukenu. Ja istunu täs konehella. Taustalla soi Nickelback.

Ruokintapaikalle oon kattellu ja antanu lintujen ilahruttaa ittiäni. Sielä käy melekoonen kuhina: varpuusia, pikkuvarpuusia, vihervarpuusia (laskin enimmillänsä 21), peippoja, viherpeippoja, punatulukkuja, sinitiaasia, talitiaasia. Niitä on mukava kattella. 🙂

Ihana ilima!

Yöllä oli ollu pakkaasta, mutta aamu oli aurinkoonen. Mentihin heti kymmeneltä kuntosalille. Ei ollu ku yks pariskunta vasta paikalla. Eikä ruuhkaa tullu koko aikana ku sielä oltihin.

Kotia tulles poikettihin ruokakaupas ja vielä sisustustarvikeliikkehes hakemahan färiä flikan puutarhapöytähän.

Jääkaapis oli filepiffiä, jokka oli eileen menny päiväysvanhooksi. Torettihin kumminki, jotta ku ei ne haiskahtanu, niin tohoritahan ne krillata. Isäntä krillas, mä tein salaatin.

Ruaan jäläkihin päätin saattaa loppuhun eileen aloottamani askarehen eli kuistin klasien pesun. Pistin pyykkikonehenki klusuuttamahan. Vein kaikki kuistille kertynehet koriste-esinehet pesuhun ja pyhiin pölyt kaappien päältä.

Hetken mietiin, jatkanko klasien pesua, mutta päätin, jotta kun on niin komia ilima, niin mun on pakko mennä pihalle. Oli tarkootus mennä haravoomahan rioja (= risuja) nurmikolta, mutta kottikärryt oli täynnä sahajauhoja, joten niitten tyhyjääminen oli ensi vuoros.

Meillähän ei mitää palavaa heitetä haaskeelle, niimpä tein sahajauhoosta ”sytytysprikettiä” isännälle. Lippasin sahajauhoja istutuslapiolla tyhyjihin maitopurkkiihin, joita oli kerätty just tätä varte. Naureskelin isännälle, jotta jos joku näkis, niin hulluna pitääsivät. (Ja nyt mä sen äänehensä täs tunnustan.) No, 37 purkkia tuli täytehen ja vielä jäi vähä yliki. Laitoon ne vain muovipussihin.

Mutta sitte pääsin haravoomahan. Kottikärryt tuli niin kukkuroollensa, jotta piti hyvin varovaasesti kulijettaa, jottei tartte koko kasaa ryhtyä haravoomahan uurestansa.

Pyykit kävin johonaki välis laittamas narulle. Parisen tuntia vierähti raikkahas ulukoilimas ja keli oli niin lämmin, jotta hiki virtas selekää pitki. Vähä aikaa uskalsin olla lyhythiaasella, mutta ajattelin, jotta kevätilima on kumminki niin petollista, jotta voi hairaasta kylymää hikisehen ihohon. Niimpä vetääsin fleecen taas ylle. Ja itäpääryllä se oliki ihan tarpeesehen, ku sinne osuu tuuli. Ei ollukkaa enää niin lämpööstä.

Nyt orotellahan Avaran luonnon alakamista, saunoottelua ja sen jäläkihin kattotahan vielä Selviytyjät.

Paremmas kunnos

Tänä aamuna kuvittelin, jotta teen päivän mittahan vaikka ja mitä. Ja pah! Mun into loppuu siihen, ku menin pesemähän ikkunoota. Alootin kuistin ikkunoosta ja ennen ku sein ne pestyä ulukopuolelta, mun oli näpit jo aiva jääs. Totesin, jotta piisaa (= riittää). Tuloo niitä vielä lämpöösempiäki päiviä.

Puolen päivän mais lähärin äiteen työ. Menin kaupan kautta, hain simavärkit ja äiteelle pillimehua. Oli iloonen yllätys orottamas. Äitee oli päivävaattehis ja istuu pyörätuolis. Oli kuulemma jo eileen halunnu istumahan. Se oli palijo virkieet ja tervehemmän oloonen ku vielä toissapäivänä, ku viimmeeksi kävin. Niimpä mä eherootin, jotta jos mentääs kurvaalemahan vähä vanhaankorin käytävälle. Äitee oli heti valamis. Käytävä on aina hilijaanen, ei sielä juuri ketää näjy eikä klasiistakaa näe ku sisäpihalle. Mutta kai se on vaihtelua ainaasehen omas huonehes ja omalla osastolla olemisehen. Istuun varmahan ainaki tunnin verran sielä ja äitee oli joko unohtanu, jotta me käytihin jo ”ajelulla” tai sitte se oli vain pitkästyny, kun se pyysi, jotta mentääs käytävälle. No, minähän toki lähärin kuskaamahan sitä uurestansa erestakaasi. Lähärin pois, kun niillä alakoo olla päiväkaffeen aika. Pääsi äiteeki taas muitten seurahan päiväsalihin. Tuli oikeen hyvä mieli, kun näki sen nuon friskaantunehen (= piristynehen).

Kotia tultua keitin teetä ja söin palan piimäkakkua nuon niinku juhulan kunniaksi. Pistin tiskikonehen töihin ja harkittin pyykkikonehenki työllistämistä, mutta ku joka välis on ripotellu vettä ja tuuli oli niin kylymä, niin siirsin senki homman parempahan päivähän.  

Ku tiskikones lopetti, lähärettihin hakemahan flikan puutarhapöytähän värkkiä. Mua ei toki oltaasi sielä tarvittu, mutta lähärin joukkohon aikani kuluksi. Piipahrettihin samalla Tokmannille. Ostettihin sieltä siemenperunat. Ja – kuinka ollakkaa – mun käteheni tarttuu kaks kerää alennuslankaa…

Äsköön kattelin Inhimillisen tekijän, mihinä Ani  oli mukana. Aiheena alakoholistiperhees kasvaminen ei oo mulle henkilökohtaanen, mutta Anin tekstit on niin loistavia, viisahia ja analyyttisiä raskahasta aiheesta huolimata, jotta mä lujen ne aina. Samoja ongelmia ja toimintamallia löytää kyllä muistaki syistä ”vammautunehista” ihimisistä ja siksikin ne on torella hyvää lujettavaa.