Möhömahaolo

Jostain syystä yöunet tahtoo taas jäärä lyhkääsiksi. Tänä aamuna heräsin viiren ja puolen tunnin yöunien jäläkihin. Mutta toisaalta en tunne oloani kovinkaa väsyneheksi, jotta kai mä sitte saan kuitenki nukuttua tarpeheksi.

Meirän piti torstaina käyrä salilla, mutta se jäi, ku lähärettihin kaupoolle. Päätettihin siis mennä tänään. Oltihin salilla vähä ennen yhtätoista. Totesin matkalla, jotta olis pitäny vissihin syörä jotaki, ku maha muraji. Mutta salilla se unohtuu.

Väkiä ei ollu liikaa, pääsi hyvin laittehille. Hallilla oli joku ravimiesten sähälyturnaus ja yks mies tuli ihmeesnänsä salille ja kertoo, jotta salin pukuhuones oli täynnä väkiä ja tavaraa. Erityysen närkästyny se oli siitä, jotta miesten pukuhuonehes oli ollu naisiaki. Vahtimestari tuli ne häätämähän pois, ku niille oli varattuna 6 muuta pukuhuonesta.

Puoli yhyren aikoohin oltihin kotona ja mä muistin taas, jotta mulla on näläkä. Maha kilijuu sen verran ilikiästi, jotta päätin syörä jääkaapista vanhoja ruaanjämiä. Olin luvannu teherä pitsaa kahareksi, ku poika tuloo töistä, mutta en kestäny orottaa siihen asti. Niimpä mun ei ollu enää yhtää näläkä siinä vaihees, ku pitsa oli valamista. Mutta ku miehet kumpiki kehuu sitä, niin ”pakkohan” mun oli maistaa pala. Ja toinenki…

Tunnetusti ahanehella on paskaanen loppu ja nyt mulla on niin pinkiä olo, jotta ihan pelijättää, mikä sauma ensimmääsenä ratkee.

Muuten tämä päivä on menny lukies, ristikkoja ratkoes, kutoes ja huushollia järijestelles. Ehtoolla tavanomaaset kuviot: Avara luonto, sauna ja Selviytyjät.

Melekeen kotopäivä

Sää sen ku jatkuu harmaana ja tuulisena. Lämpöasteeta on mittarin mukahan, mutta tuuli on hyytävä. Ei tee palijo mieli pihalle.

Aamupäivällä vahtasimma luonto-ohojelmaa Ugandasta. Sen perähän kattoon vielä yhyren jakson Kun mieli järkkyy -sarijasta. Ja kuroon (= kudoin/neuloin) vaihteeksi sukkia.

Saaralta tuli ilahrutuslahajan vastineheksi ilahruttava postikortti. Kiitos 🙂

Ruokakaupas käytihin täyrennyksillä. Olsin tärkiää käyny äiteen työnä samalla, mutta oltihin isännän autolla matkas (mun auto oli laihnas poijalla), eikä isäntä niin kovin useen perusta käyrä muoria kattomas. Ehkä mä meen sinne huomenna. Velii lupas käyrä keskiviikkona, mutta ei kuulemma ollu keriinnykkää. Omatunto soimaa, kun en oo eres soitellu ja kyselly, kuinka sielä voirahan.

Kotia tultua syötihin ja sitte mä siirryyn taas tekemähän Adan ilahrutuslahajaa. Se on ny melekeen valamis. Jos huomenna vielä viimmeestelis.

Päivällä yritin soittaa yhtehen työpaikkahan, jota oon hakenu, mutta meni vastaajahan. Pitää huomenna laittaa sähköpostia. Varmasti on jo valinta tehty, ku hakuaika on päättyny 26.1. Eivät vain oo ilimoottanehet mitää.

Päivällä kattoon Suuri painonpudotus -ohojelman – ja kuroon…

Ehtoolla isäntä ja poika lähtivät kattomahan yhtä autua, josta poika oli kiinnostunu. No, kattomahan ja kattomahan. Tottahan mä ny sen tiesin, jotta auton kans sieltä tullahan takaasi., ku molemmat miehet on tänne-mulle-kaikki-heti-nyt -tyyppiä. Nyt pitääs vain saara se vanha autonromu saakooteltua Riihimäjeltä kotia jollaki konstilla.

Ehtoo meni vaihteheksi television ja sukankutimen ääres.. Aika monta tuntia tehokasta televionkattelua tälle päivää.

Hissuttelua

Isäntä puhuu eileen, jotta mentääs tänään salille. Niimpä mä puin salivaattehet ylleni jo heti aamusta, mutta turhaa…

Mainoksen uhurina isäntä haluski lähtiä Anttilahan: kuulolaitet 24,95 €. Sillä ku on kuulo huonontunu melekoosesti. Mä oon vähä sitä mieltä, jotta tuollaaset vekottimet on leluja, mutta ku ei se kerran halua mennä lääkärihinkää, vaikka myöntää ittekki, jottei hän kuule enää kunnolla, niin ajattelin, jotta kokeelkohon ny sitte. Siispä vaihroon vaattehet ja isäntä sai kuulokkehensa.

Sen jäläkihin se eherootti, jotta käytääs saman tien Sorsanpesän kirppiksellä. Mulle kyllä sopii, kun en ollu sielä vielä koskaa käyny. Sielä näytti olevan palijo lastenvaattehia, niin jottei mulle tarttunu sieltä joukkohon ku 2,50 euron kirija. Isäntä osti nelijällä eurolla melekeen käyttämättömän näkööset Niken lenkkarit.

Kotomatkalla isäntä eherootti, jotta käytääs Teepeellä (TB:llä) syömäs. Passashan se mulle tietysti. Ihan kelevollista ruokaa. Jäläkiruoka oli se paras: kropsua (= pannukakkua), hillua ja oikiaa kermavahtua.

Taas raahattihin paksut mahamma autohon ja ajettihin vielä koron (= kodin) ohi Tokmannille. Langat oli vielä tänään tarijoukses. Tosin totesin, että nyt vois pikkuhilijaa vaihtaa vaikka virkkauksehen, mutta ei ollu muuta ku kalastajan lankaa ja paksua puuvillalankaa. Otin siis pari satsia (4 kerää) 7 velijestä.

Kotia päästyä laitoon erellisen kirpparikierroksen saalihin ja ne isännän ostamat lenkkarit pyykkikoneehin ja istahrin jatkamahan Adan ilahrutuslahajaa.

Sitä tein usiamman tunnin, mitä ny välillä käyyn laittamas pyykit kuivamahan ja tein ruokaa lähinnä poikaa varte, ku ittellä ei ollu näläkä. Mutta kello on kohta ykstoista ehtoolla eikä poika oo vieläkää tullu töistä. Niillä on sielä kova körinä, ku lauantaina on uuren toimipaikan avajaaset. 

ps. Se isännän kuulolaite on enimmäkseen näköjään pöyrällä. Se kattoo televisiota kun mä laitoon ruokaa ja totes, jotta hän kuuloo oikeen hyvin, mitenkä proilerinfileet paistuu pannulla, mutta television ääni ei juurikaa vahavistunu.

Ringillä

Alakasin jo eileen kirijoottamahan tätä, mutta joku häirikkö katkaasi yhteyret kesken kaiken.

Toissaehtoona kattottihin ku ampulanssi tuli tänne kylille. Kuultihin, jotta tuosta vähän matkan päästä oli isäntä viety aivoverenvuoron takia sairaalahan. Ei selevinny siitä. Tietääkseni on hyvin saman ikäänen ku minä. Surullista.

Eilinen aamupäivä meni ihan haahuulles. Telekkarista kattottihin Eläänten ABC ja kuroon samalla sukkaa (tällä kertaa ittelleni jämälangoosta). Puolilta päivin isäntä eherootti, jotta lähärettääs käymähän täs paikallisella kirpputorilla. Ajattelin, jotta vois varata sieltä vaikka myintipaikan, mutta oli niin vähä myintipaikkoja ja vielä vähemmän asiakkahia (eli me kaks), jotta empä varannu paikkaa. Sen sijahan sijootin 2,- verkkariihin. Olivat vähä tukevampaa kangasta ja aika lailla käyttämättömän näkööset. En eres sovittanu, ku ajattelin, jottei kovin korkialta putua. Se kirppis tuli äkkiä käytyä läpi.

Isäntä ei vielä saanu siitä kylläänsä, vaan eherootti, jotta jatkettaas Kurikan kirppiksille. Mikäs siinä. Eihän meillä oo ku aikaa…

Ensimmäänen kirppis oli hyvin hoitamattoman näköönen ja vaikka sielä olis ollu jotaki hyvääki myinnis, niin se epäsiisteys sai kaiken näyttämähän lähinnä rojulta. Kiersin kyllä, mutta mitää ei lähteny joukkohon.

Mentihin seuraavalle kirppikselle, joka oli jo palijo paremmin hoirettu. Sieltä otin ihanan paksun ja lämpöösen tuntuusen (miesten) villatakin, hinta 3,-. Sovittamata senki.

Sen jäläkihin isäntä halus kaffeelle. Mutta se kaffila, mihinkä se meinas mennä, oliki hiihtolomaviikon kiinni. Tuumasin siihen, jotta kotona saa kaffeet ihan ilimaaseksi. Mutta ei se kuulemma käyny, ku piti tankata auto ja ittekki saara välitankkaus, ku sen jäläkihin oli vielä puhet poiketa Tokmannille. Niimpä poikettihin Ilimajoen ABC:lle. Tuli rinki täytehen.

Kotia tultua sovitin verkkarit – oli ihan passelit, mutta vähä ouron tuntuuset jalaas ku oli lantiomalliset! Saa nähärä pysyyväkkö ylähällä iliman henkseliä. Villatakki oli muuten passeli, mutta hioos oli varmahan 20 cm liikaa pituutta. Laitoon vaattehet pesuhun ja ajattelin, jotta voin aiva hyvin kokeella siksakata villatakin hiat ja pätkäästä sopivan mittaasiksi. Ei tuu suurta vahinkua, vaikka ei onnistuusikkaa.

Ehtoolla alootin Adan ilahruttamislahajaa, mutta siitä ei tullu sellaanen ku ajattelin.

Poijan piti tulla eileen friijooreissultansa kotia, mutta aamulla tajusin, jottei sen autua näjykkää tallis. Heti tietysti ajattelin, jotta sille on sattunu jotaki. Aukaasin ensimmääseksi Facepookin ja kattoon, onko se laittanu sinne mitää. Ajattelin, jotta on kuumet noussu uurestansa. Ei ollu. Oli auto hajonnu… Taas. Nyt sitä ei kuulemma enää korijata. Nyt kattellahan uutta romua. Mutta millähän rahalla, kysyn vain.

Tänä aamuna menin yhyreksäksi kansalaasopistolle tarkastamahan oppilasyhyristyksen tilit.

Sieltä tultuani poikkesin Tokmannilta hakemas lankoja, ku olivat tarijoukses. Kotia tultua päätin pistää uusiksi tuon Adan yllärin. Se on sellaasta tekemistä, mistä mä itte nautin ja niimpä mä pusasin sitä koko ehtoopäivän. Mitä ny ruokakaupas käytihin välillä ja vähä katteltihin jotaki syömistä.

Henkilöstöpäällikkö soitti ja kuttuu mut uutehen työnhakukoulutuksen ens kuus, kun se erellinen jäi multa käymätä sen kuumeen takia.

Ehtoo on menny telekkarin ja sukankutimen kans.

Johonaki vaihees naapuri soitti, jotta Kivikyrööntiellä on tulipalo. Eikö nää huonot asiat jo piisaasi?

Martin Gray: Kaikkien rakkaitteni puolesta – Unohtumaton ihmiskohtalo, inhimillinen murhenäytelmä

Tämä kirija tuli lujettavaksi Facebookin kirijaringin kautta. Yks raskahimpia lujettavia. Ei tekstinsä tai tyylinsä, vaan sisältönsä takia.

Martin on nuori poika kun toinen mailmansota syttyy. Martin on juutalaanen. Siitä voittaki jo päätellä, mitä kirija käsittelöö.

Martin elää nuoruuttansa Varsovan ghetos, mihinä elämä käy päivä päivältä tukalammaksi. Hänen (uhka)rohkeutensa on jotaki ihan käsittämätööntä. Martin ryhtyy salakulijettajaksi ja pian hänellä on hyvin orkanisootu salakulijetusporukka, jota hän nuoresta iästänsä huolimata johtaa. He tuovat muurin toiselta puolelta, arijalaaselta puolelta, ruokaa ghettohon.

Saksalaasten ote kiristyy, Martin  näköö äiteensä ja velijensä Treblinkahan vietävien joukos. Hän lähtöö mukahan ja näköö perheenjäsenensä viimmeesen kerran. Isä jäi Varsovahan vastarintaliikkeehin.

Martin on uskomatoon seleviytyjä. Hän pääsöö pakohon Treblinkasta ja päättää jatkaa yhyren miehen sotaansa. Hänen on säilyttävä hengis ja pirettävä perheenjäsentensä – ja kaikkien muittenki tuhottujen – muisto elos.

Monien vaiheetten kautta Martin on taas Varsovas. Isä on hengis, mutta gheton elämä on aina vain vaarallisempaa. Martin joutuu näkemähän, miten isä ammutahan hänen silimiensä alla vastarinnan taistelus.

Martin seleviää Varsovastaki. Soran jäläkihin hän muuttaa Yhyrysvaltoohin, mihinä elää hänen ainua elos oleva sukulaasensa: mummo, äiteen äitee.

Martinista tuloo menestyvä antiikkikauppias, mutta levottomuus, muistot ajaa häntä koko aijan liikkeelle. Kunnes hän tapaa Dinan.

He muuttavat Ranskahan, saavat nelijä lasta ja elämä on vihiroonki elämisen arvoosta. Hetken aikaa.

Cannesis riehuvat mettäpalot koituu Dinan ja lasten kuolemaksi. Martin on taas yksin.

Hänen on pakko kirijoottaa kaikki rakkahansa uurestansa eläviksi.

Tää kirija veti hilijaaseksi. Miten palijo yks ihiminen voi kestää?

Hanskarementikko

Poika lähti perijantaina friijoohin (= riiustelemahan) Hyvinkäälle. Eileen luin feispuukista, jotta sielä se makaa yli 39 asteen kuumees. Se on ny ilimeesesti saanu saman taurin, mikä meilläki oli. Onneksi työnantaja oli ymmärtäny ja niin se jäi sairastamahan morsmaikun hellähän huomahan. Sellaases kuumees ei oo turvallista ajaa autua. Eikä oikiastansa pystyysikkää. En ainakaa mä olsi pystyny, ku ei jaksanu muuta ku nukkua.

Aamusta lähärettihin Seinäjoelle. Isäntä sai syntymäpäivälahajaksi lahajakortin Supersporttihin. Ensi käytihin poistopuolella, mutta sieltä ei löytyny mitää sopivaa. Sen jäläkihin mentihin tien toiselle puolelle varsinaasehen liikkeehin. Sieltä löytyy collegehousut, t-paita ja sukat.

Isäntä olis halunnu Piikkihin syömähän, mutta mä tyrmäsin ajatuksen, ku kotona on vielä kattilallinen kaalivelliä. Poikettihin vain Lidlihin ruokaostoksille. Sieltä tultua mä totesin isännälle, jotta mun on käytävä tien toisella puolen ABC:llä vessas. Isäntä tuumas, jotta oikiastansa häneki pitää käyrä ja samalla voitaas syörä… Annoon periksi, eihän tuota jatkuvaa ruaasta ruikuttamista kestä kukaa. Ja kyllä me syötihinki. Aiva liikaa.

Sielä mulle mulijahti mieleheni, jotta meirän piti käyrä vielä Jyskis. Isäntä on ruraannu (= rutissut), jotta sillä on huono tyyny. Nyt Jyskis oli joku muotooltu tyyny tarijoukses ja se halus sellaasen.

Mahat vieläki piukeena jatkettihin matkaa äitejä kattomahan. Puhet kuluki jo vähä – tai oikiastansa aika palijoki – paremmin. Pikkuusen oli vielä änkytystä, mutta äitee vaikutti muuten ihan pirtiältä. Ei viivytty kovin kauaa, kunhan haluttihin käyrä kattomas.

Sielä oli mun entinen pomoni töis. Hän teki muutamia vuosia sitte rarikaalin (= radikaalin) ratkaasun ja lähti opiskelemahan nuoruuren haaveammattihinsa hoitajaksi. Oli saanu ny vakinaasen paikan.

Lintulasta jatkettihin matkaa kylille: mä kävin viemäs Saaran ilahrutuslahajan postihin ja isäntä kävi lunastamas toissajouluusen lahajakorttinsa. Se sai flikalta lahajakortin kokovartalohierontahan, mutta ei oo saanu ennemmin aikaaseksi varata aikaa. Nyt on hieronta varattu ens maanantaille.

Käytihin kotona laittamas ostokset kaappiihin ja sulateltihin hetken aikaa täysinäästä oluamma.

Nelijän mais lähärettihin salille. Isännän vuosikortista loppuu virta tänä päivänä ja se meinas, jotta se pitää ny hyöryntää 😉 Kaks tuntia jaksettihin rääkätä ittiämmä.

Ehtoo on menny telekkarin ääres viltin alla. Tuuli jähäryttää tätä meirän tupaa niin, jotta tuola mun käsityö-/tv-tuolin tienoolla lämpötila putuaa alle 15 asteen.

Silloon, ku muksut on ollu pieniä ja ne on karottanu tavarootansa, mä oon tietysti aina motkottanu (= moittinu) ja trossannu (= kehuskellu), kuinka mä en ikänä hukkaa mitää. Täten tunnustan virallisesti, jotta asiantilahan on tullu muutos. Oon tänä talavena jo ainaki kolome kertaa joutunu kattelemahan hanskojani. Yhyren kerran jouruun pyörtämähän (= kääntymähän takaasi) Anttilan parkkipaikalta. Hanskat löytyy – ei askarteluliikkehestä, johonka luulin niiren jäänehen – vaan Anttilan ostoskorista… Toisen kerran jouruun pyörtämähän Lintulan parkkipaikalta. Hanskat jäi äiteen huoneesehen. Tänään salilla olin lämmittelemäs kuntopyörällä ku hoksasin, jotta salihanskat jäi pukuhuonehen penkille… 

Lähestymiskielto

Vaikka en eileen tehenykkää mitää, niin en näköjään keriinny tänne kumminkaa kirijoottamahan. Kummallista!

No, aamusta tietysti se tavallinen kuvio: petivaattehet tuulettumahan parvekkehelle. Sitte ruokakauppahan ja keittämähän. Teinki sellaasta ruokaa, jotta meillä on ny varmahan lähestymiskielto kaikkia kohtahan: kaalivelliä on syöty ny kaks päivää ja perästä kuuluu.

Mutta olis muuten tehokas laihrutuskeino pitää kaalivelliä aina jääkaapis. Sielä haisoo niin pahalta, jotta ku meinaa mennä jotaki ottamahan, niin tuloo toisihin ajatuksihin, ku menöö ruokahalu.

Tein työnhakukansion. Tai mä alootin sen tekemisen jo ennemmin, mutta se jäi vähä vaiheesehen. Eileen sain sen valamihiksi asti. Kokosin kaikki työnhaus tarvittavat paperit yhtehen kansiohon: ansioluettelo, työ-, koulu- ja kurssitoristukset. Sieltä ne on heleppo kaivaa esille tarvittaes. Tai antaa vaikka työhaastattelus plarattavaksi (jos ny pääsis eres haastatteluhun…)

Petivaattehet parvekkehelta lämpenemähän ja sen jäläkihin takaasi petiihin.

Ehtoolla soittelin Lintulahan. Äiteen puhet on vielä takkuusta ja vissihin oli ollu vähä toistaitoonen aamusta, mutta muuten vaikuttaas olevan kunnos. Sanahaku-tehtäviä on teheny ja jopa kutonu. Kysyyn hoitajalta, jotta liittyykö se depressio Alzheimerihin. Meinas, jotta useen liittyy. Ja sanoo senki, jotta pissatulehrus voi tosiaanki vaikuttaa puheehin vanhuksilla. Laitoon vähä väliaikatietoja Ruottin velijelle.

Muuten meirän villihin lauantaiehtoon viettohon kuuluu Avaraa luontua, saunoomista ja Seleviytyjät.

Tänä aamuna nautiin ihanasta säästä. Lunta satoo hilijoollensa, ei tuullu, ei kuulunu mistää mitää ääniä. Paitti korppi huuteli johonaki kauempana. Aamupäivällä tilhet helisteli puis ja palokärki rummutti etäämpänä. Pikkulinnut sirkutti niin, jotta ilima oli sakianansa niin lunta ku lauluaki.

Lakanat pesin vasta tänään. Eikä sielä ny sitte palijo muuta pyykkiä ollukkaa ku eiliset saunavaattehet. Pesin neki pois.

Tänään oon pääsny muutenki helepolla, ku sitä kaalivelliä on vain lämmitelty ruaaksi. Oon lukenu, vaharannu televisiota ja saanu Saaran ilahruttamislahajan valamihiksi. Jos huomenna on asiaa kylille, niin vien sen postihin.