Erilaanen päivä

Tänään alootettihin päivä kuntoolemalla. Aamuyhyreksältä kuntosalilla oli meirän lisäksi yks nuorimies, joka lähti pois pian sen jäläkihin kun me mentihin. Saatihin olla hetken aikaa ihan kaharestansa ennen ku pari vanhempaa pariskuntaa tuli meirän seuraksi ja sitte vielä yks nuori poika, joka meni suoraa painonnostopuolelle. Ei tarvinnu jonotella laittehille.

Poikkeuksellisen tästä päivästä teki se, jotta heti kotia tultua laitoon saunan lämpiämähän. Sen jäläkihin rupesin keittämähän. Ku ruoka oli valamista, mentihin ensi saunahan ja syötihin vasta saunasta tultua. Soviin nimittään eileen Raijan kans, jotta meen tänään kyläälemähän puolen päivän mais.

Ihan siihen en keriinny (= ehtinyt), mutta olihan meillä aikaa. Kuuren mais ehtoolla lähärin vasta kotiappäin 😀 Meiltä ei koskaa lopu jutut kesken. Eikä koskaa oo ongelmia jatkaa juttua kun taas nähärähän. Kyllä tälläänen vuosikymmenien ystävyys on vain niin arvokas asia, jotta sitä ei oikeen osaa eres sanoon kuvaalla. Kiitos, Raija, ku oot!

Mainokset

2014 tilastoona

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2014 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 9,700 times in 2014. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 4 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Horace Engdal: Sen jälkeen savuke

En muista pitkähän aikahan – jos koskaa – lukeneheni näin pitkäveteestä ja vaikiatajuusta kirijaa. Mä kuvittelen, jotta mun sisälukutaitoni on jotensakki kohtuullinen, mutta tämän kirijan kans se ei auttanu.

Engdahl on ruottalaanen esseisti, kirijallisuuskriitikko ja -historioottija, joten ollahan toki eri tasoolla kielenkäytös.

Täs yks esimerkki sellaasesta, mitä en jaksanu tankata niin, jotta olsin ymmärtäny:

Ei ole mitään koleerisempaa kuin ergo. Ankarasti työstetty, pakottava filosofisen todistelun muoto on ylevöitettyä kiukkua. Se on suunnattu kevytmielisiä lähimmäisiä vastaan jotka tyytyvät konventionaaliseen ja likimääräiseen. Äiti on kivi logiikan järkkymättömien lakien mukaan, joten jätetään väliin tunteellinen lörpöttely! Mutta logiikka ei tunnetusti pure seurakuntaan, ja filosofi tulee entistä kiukkuisemmaksi.    

Täs taas esimerkki niistä torella harvoosta lausehista, jokka mä kuvittelin ainaki ymmärtäväni:

Sitaatti on todellista kritiikkiä. Vilpitön mielipide piilee siinä, että sitaatti valittiin, ja sitaatin sanamuoto on paras kuvaus.

Engraalia en enää laihnaa, se on varma!

Hakemus postitettu

Onneksi erellisöinen valavominen kostautuu niin jotta pääsin maata jo yhyrentoista aikahan. Ja aamulla ylähä vartin yli seittemän. Eikä menny kauaa ku isäntäki kömpii makuukamarista.

Uskaltauruun tänä aamuna ensimmäästä kertaa puntarille joulun jäläkihin. Helepotus oli suuri, ku tajusin, jottei oo tullu lisää ku vajaat puolitoista kilua. Nyt osasin olla maltillisempi suklaan kans. Enkä joka kerta onnistunu ruokapöyräskää vetämähän ittiäni ähkyhyn asti.

Pakkaasta oli aamulla reiruhun toistakymmentä astetta ja maisema oli näin tuvasta kattellen komia. Pihalla ei sitte ollukkaa yhtä mukavaa, ku menin kuvaamahan auringonnousua, niin näpit meinas jäätyä ja kameraki hyytyy.

Ku saatihin auto lämpööseksi, lähärettihin viemähän sitä mun työpaikkahakemusta postihin ja isäntä kävi hakemas maalausteloja ja tärpättiä. Sen pitää lakata poijan kaverille joku pöytä.

Päivä on menny täs nassaroores. Sukkia oon kutonu joka välis ja sainki ne valamihiksi. Kerkesin aloottaa uusiaki. Lukenukki oon yhtä tosi tylsää ja vaikiatajuusta kirijaa. Päätin kumminki, jotta kesken en jätä, jos vaikka sokiaki kana löytääs jonku jyvän sieltä, mutta heikolta näyttää ku on enää yks luku lukemata 😀

Päivällä kattelin yhtä puhelimen piuhaa ku haluaasin larata tietokonehelta uuren soittoäänen. Mutta ei niin mihinää! Luultavasti mä oon jollaki siivouskierroksella ihimetelly, jotta mikähän johto tää on ja kun en oo heti hoksannu, niin oon heittäny sen turhana menemähän. Em’ mä ainakaa sitä mistää sellaasesta paikasta löytäny, mihinä olsin voinu olettaa sen olevan. Kaikkia muuta sen sijahan löytyy, jotta tuli siinä vahingos vähä järijesteltyä ja siivottua pari kaappiaki.

Raijalle soittelin aamupäivällä, jotta koska nähtääs. Se on sopivasti lomalla niin jotta meen jo huomenna kyläälemähän.

Serkun pyynnöstä tekstasin niillekki samanmoisen verstahantaulun ku tein ittellekki. Sieläki kuulemma pruukaa tavarat jäärä vävypoijan jäliiltä retajamahan mihinkä sattuu. Teksti menöö näin: Jos s’oot ruvennu johonki askarehesehen, s’on vasta sitte valamis ku kaikki kolehet on laitettu takaasi sinne mihinkä ne kuuluu.

Mun on pitkin päivää soinu pääs Irwinin kappales ”Eletään vaan vaikka piruuttaan”:

Eletään vaan vaikka piruuttaan ilman turhia murheita,
sillä hiljaisina poikina haudoissaan lepää monia urheita.
Eletään vaan vaikka piruuttaan henki lähtee myös nynnystä,
joka päivä me kuitenkin tallaillaan kohti viimeistä kynnystä.

Vaikka persukset housuissa kiiltäis,
ja takapuoli maalta viiltäis,
niin elämästä otan vaikka kontaten
irti joka hetkisen.
Kun nää elämän tunkiot tonkii,
ja rapakoiden rannat onkii,
niin etsijälle saaliikseensa haaviin jää
todellista elämää.

Eletään vaan vaikka piruuttaan ilman turhia murheita,
sillä hiljaisina poikina haudoissaan lepää monia urheita.
Eletään vaan vaikka piruuttaan aika mikä on annettu,
vaakasuorana täältä on aikanaan joka ainoa kannettu.

Vaikka velkojat nurkkia kiertäis,
ja villapipo päätä hiertäis,
niin empimättä elämäni ruletin
pelaan loppuun kuitenkin.
Vaikkei elämä helpolla päästäis,
niin mihin päiviänsä säästäis,
kun polun päässä komeasti veisaten
pappi lausuu aamenen.

 

Joulun jäläkihin arki – tai siis pyhä

Menin eileen ehtoolla vissihin ylikierroksilla ku ei vielä kaharen aikahankaa väsyttäny. Menin kumminki maata ja nukuun puoli yhyreksähän asti.

Jatkoon pyykinpesua vielä tänäänki.

Ja ryhyryyn heti aamusta tarmokkahasti hahamottelemahan työpaikkahakemusta. Voi että se oli vaikiaa, ku erellisestä kerrasta on vuosia aikaa!

Ansioluettelua kasatesnani huomasin kuitenki kuinka monipuolisia työtehtäviä mulla on ollu tään yli 30 vuoren aikana, minkä oon työelämäs ollu mukana. Ja yllättävän monta kurssiaki on näköjään käytynä. Tosin viimmeesimmästä kurssista on aikaa jo melekeen parikymmentä vuotta. Ilimeesesti on tullu pirettyä työpaikkaa liika ittestänsä selevänä asiana niin jottei oo vaivautunu päivittämähän tietojansa.

Se hakemuksen väsääminen oli niin hikistä puuhaa, jotta huomasin keksiväni kaikenlaasia sijaastoimintoja, jottei mun tarttisi teherä sitä. Käytihin kaupaski välillä. Joululaatikoota on vielä jonku verran jälijellä enkä aio mitää uutta keittää ennen ku ne on syöty jääkaapista pois. Mutta leipää ja leikkelehiä piti hakia. Kinkku nimittään loppuu tänään. Ei tartte teherä hernesrokkaa uureksivuoreksi.

Kotia tultua jatkoon vielä pyykinpesua ja tein kaikkia muuta paitti sitä hakemusta… Kunnes en keksiny enää mitää muuta ku alaata puhtahaksikirijootushommihin. Sikäli oli pakkoki saara se tänään valamihiksi, ku hakuaika päättyy perijantaina klo 14.00 ja täs on vuorenvaihrekki välis. Pitää vierä se huomenna postihin. Sentäs sai vielä vanhanaikaasesti teherä paperihakemuksen. Ei tarvinnu osata mitää nettihakemusta täyttää. Tosin en laita tämän työpaikan suhtehen orotuksia kovin korkialle, mutta ihan tosisnani silti haen.

Kun sain hakemuksen kuorehen, olin sitä mieltä, jotta oon loppuehtoon ansaannu rentoutumista konehen ääres 😀

Äsköön iski pieni paniikki: mitä mä huomenna teen ku pyykikki on pesty?! On mulla toki suunnitelmis kaikenlaasta pientä puuhastelua, mikkä on jääny töis käyres vain aijan tai huvituksen puuttehes tekemätä. Jospa vaikka niihin sitte tarttuus kii.

Ihana, ihana joulu!

Aaton aattona käytihin tekemäs vielä viimmeeset täyrennykset jääkaappihin ja ryhyryttihin orottamahan nuoria. Niin oon jo oleentunu näihin työttömän päivihin, jotten tullu ajatelleheksikaa, jotta vävypoijalla oli vielä työpäivä ja pääsivät vasta sen jäläkihin lähtemähän tänne päin.

Olivat perillä joskus yhyreksän-puoli kymmenen mais ehtoolla. Olin teheny jauhelihasoppaa, mutta olivat syönehet matkalla. Onneksi olin päättäny keittää ensimmääsen puurosatsinki valamihiksi. Sitä me söimmä kaikin. Kuusenkoristeluperinnekki jatkuu: nuoret on tavannu hoitaa sen aaton aattona.

Kinkun laitoon paistamista vaille valamihiksi, jotta saan sitte yöllä herätesnäni laittaa vain uunin päälle. En laittanu herätystä, ku luotin siihen, jotta herään aamuyöstä niin ku aina. Vaan tälläpä kertaa heräsinki vasta aamuviireltä ensimmääsen kerran. Onneksi kerkes kumminki paistua ruaan aijaksi. Me flikan kans tykätähän, jotta se on parasta justihin uunista otettuna ja sen takia on tärkiää, jotta kinkku on kypsää siinä vaihees ku muukki ruaat.

Kun saatihin aattoähky hankittua, lähärettihin koko porukalla äiteen työ ja sieltä hautausmaalle. Oli muuten hieno sää, mutta hirviän kylymä viima. Kotia tultua laitettihinki heti sauna lämpiämähän. Saunan jäläkihin oli vuoros lahajojen jako. Ja niitä oli sanalla sanoen palijo!

Mä sain isännältä aiva ihastuttavan sinkkisen kynttilälyhyryn. Se oli pistäny merkille, jotta mä himiöötten lyhtyjä, mutta en malta ostaa. Lisäksi sain siltä kärenlämmittimet. Sellaaset pyöriät läpyskät, jokka ”naksahutetahan” lämpöösiksi. En oo vielä testannu, kuinka toimii enkä tierä, mihinkä reaktiohon niitten lämpeneminen perustuu.

Firman paketis oli piknik-reppu ja sielä teetä, kaffeja ja suolaasten keksien lajitelma.

Flikalta ja vävypoijalta sain kaks kirijaa, sievät teekupit + teesihirin + mustaa ja viheriää teetä ja kolomen kynsilakan setin. Koko perheen yhteeseksi lahajaksi olivat hankkinehet meille Shiatsu selijänhierontaistuumen. Niillä oli ittellä sellaanen ja viimmeeksi ku käymmä kyläs, niin noteerasivat, jotta niin muori ku faariki tykkäs siitä. Kalliski sellaanen on ku mikä! Mutta oon jo ainaki nelijä kertaa istunu siinä hierottavana. Oon pistäny silimät kiinni ja aivot pois päältä. Varttitunti täyrellistä rentoutusta. (Mitä ny välillä pitää irvistellä ku löytyy kipeetä kohtia.)

Siskoonflikalta sain valakooset pörrötossut, mihinä on palijettia ja rusetit päällä. Päätin jotta ne on – Saaraa lainatakseni – puhtahan ihimisen tossut. Eli käytän niitä vain suihkun tai saunan jäläkihin. Nykki ne on mulla jaloos. Lisäksi Ninnun paketis oli lisää bling-blingiä: pallon muotoonen kaulariipus, johona on palijo kirkkahia kiviä. Siinä on niin pitkä kettinki (= ketju), jotta se sopii kivasti näin talavella vaikka neuleen kans.

Poika pahootteli, jottei hänellä oo mitää kellekkää. Ei varmahan kukaa orottanukkaa. Peruspäivärahalla ei palijo lahajoja ostella.

Metku oli taas takkelana pakettien aukaasus. Aiva posket kipeenä sai nauraa kun se yritti päästä joka pakettihin käsiksi – tai hampahiksi. Välillä se yritti ittekki osallistua lahajojen jakohon ja lykkäs päätä lahajasäkkihin.

Myöhemmin ehtoolla ihaalimma flikan kans revontulia. Yleensä ne näkyy hennon vihertävinä, mutta nyt näkyy punaasiaki sävyjä. Olihan hieno päivä kaiken kaikkiansa!

Joulupäivä meillä pruukaa (= tapaa) olla sellaanen pyjamapäivä. Syöpöötellähän, löhötähän telekkarin ääres ja teherähän vain aiva pakolliset jutut. Nuoret tosin piipahti velijen työnä kyläälemäs, mutta muuten vietettihin kotipäivää. Kummipoijalta (= velijen poijalta) ja sen flikkakaverilta saatihin pari pullua kylymäpuristettua mehua. (Flikkakaverin kototilalta.)

Tapanina nuorilla oliki jo ohojelmaa ihan toisella lailla. Käyvät ensi kylillä treffaamas kaveripariskuntaa ja ehtoommalla toinen kaveripari tuli meille kyläälemähän. Melekeen samahan syssyhyn tuli velii poikansa ja tämän tyttöystävän kans niin jotta meillä oli hetken aikaa tupa ihan täynnä. Ei maharuttu eres kaffetpöytähän kaikki yhtä aikaa. Mutta mukavaa oli. 🙂

Tänään (tai siis eileen, ku kello näyttää olevan jo pyhän puolella) nuoret lähti puolilta päivin ajelemahan kotua kohti. Paras joululahaja on aina se, ku kaikki nuoret on täälä ja saarahan viettää yhteestä aikaa. Erityysesti lämmitti syräntä, ku vävypoika sanoo, jottei hän voisi kuvitellakkaa viettävänsä joulua muolla (= muualla) ku meillä. Se tuntuu torella hienolta kiitokselta ja me niin tärkiää otamma ne aina tänne.

Ku nuoret oli lähteny, me ruvettihin (= aloimme) siivuamahan. Ihan niin ku sanoon, ei kannattanu siivota ennen joulua. Metkulla sattuu olemahan juoksuaika ja veriplättiä oli joka puolella. Isäntä pesi matot höyrypesurilla ja aika hyvin lähti puhtahaksi. Mä laitoon pyykkikonehen töihin.

Siivouksen jäläkihin syötihin vielä jouluruokien rääppehiä. Isäntä meinas ennen joulua, jotta viiren kilon kinkku piisaa (= riittää). Onneksi pirin pääni ja ostin yli 8-kiloosen. Siitä on enää kravehet (= rippeet) jälijellä. Laatikoota jäi vähä ja sinssua (= rosollia) ku sitä ei muut syö ku isäntä ja minä. Puurua keitin parihin otteehin ja seki on ny syötynä. Sen verran nuuka oon, jotta kyllä mä aion syörä nuo lopukki ruaat tuolta kaapista pois vaikka mieli tekis jo jotaki muuta ku jouluruokaa.

Ai niin – aaton aattona mulle soitettihin työvoimatoimistosta. Olis yks paikka auki, mihinkä neuvoovat hakemahan. Hakuaika menöö umpehen jo ens perijantaina, joten täs tuloo vielä kiiruski. Sovittihin myös, jotta osallistun 5.2. TE-infotilaasuutehen ja 12.2. mulla on ensimmäänen henkilökohtaanen käynti työkkäris. Oli oikeen asialtaanen ja valaaseva keskustelu. Mun erellisestä työttömyysjaksosta on toistakymmentä vuotta ja moni asia on sen jäläkihin muuttunu, niin sain rauhas kysellä ja sain hyvät vastaukset kysymyksihini.

Leppoosa päivä

Tänään oon ottanu hyvinki lunkisti.

Jouluastiat oon tiskannu (= kones tiskas), oon pyhkiny sottaasimpia väliovia, laitellu tavaroota piilohon (= niille paikoolle, mihinkä ne oikiasti kuuluuski), oon istunu kutomas ja lukemas, kääriny eilisiä pyykkiä narulta komeroohin, kokannu, vieny linnuulle jyviä ja omppuja.

Hyvin rento ja levollinen olo.

Kyllä kiiltää!

Meinaan meirän pesutilat. Päätin eileen saunas istues, jotta tänään on saunan ja pesuhuonehen siivouspäivä. En oo hetkehen nuon perusteellisesti sielä siivonnukkaa. Siinä pesuhuonehen seinäkaakelia sienellä hinkatesnani tuli kyllä mieleheni, jotta vois se pesuhuonet olla vaikka vähä pieneekki… Tai ei sittekkää. Mä tykkään, jotta se on tilava.

Nykki sielä roikkuu monta konehellista pyykkiä kuivamas. Päätin nimittään pestä kaikki pyykikki pois vielä ennen joulua. Puoli yhyreltätoista ehtoolla julistin uutterille apulaasilleni (pyykkikonehelle ja kuivausrummulle) joulurauhan ja lupasin niille lomaa ainaki välipäivihin asti.

Jeffrey Deaver: Luunkerääjä

Passipoliisi Amelia Sachs on hakenu siirtua suhuretoimintapuolelle, mutta viimmeesenä päivänä katupartios hän joutuu mukahan murhatutkintahan, joka on vierä häneltäki hengen.

Työpariksensa hän saa Lincoln Rhymen, joka on kolome vuotta aikaasemmin halavaantunu työtehtävis.

Rhyme johtaa tutkimuksia ja Sachs teköö kenttätyön.

Kammottavuuresnansa tämä kirija vetää vertoja aikaasemmin lukemalleni Patrick Süskindin Parfyymi-kirijalle. Toisaalta rikostekniset tutkintatavat oli mielenkiintoosia enkä malttanu jättää kirijaa kesken. Myös Rhymen ja Sachsin suhure kiinnosti.

Kinkkumettällä

Istuun aamulla taas kutimella sen aikaa ku isäntä vielä jatkoo uniansa.

Kun se nousi ylähä, rupesin pesöhön jääkaappia nyt kun se on vielä meleko tyhyjä. 

Käyyn laittamas auton roikan päähän ja sen lämpiämistä orotelles siivosin yläkerran vessan.

Tein kauppalistan ja lähärin kinkkumettälle. Isäntä jäi kruuvaamahan portaikkohon uutta valaasinta.

Olin jättäny kinkun hankkimisen tälle päivää. Meillä kun ei pakastimehen sovi, niin se on ostettava joko tuorehena viimme tingas (ja ottaa se riski, jottei saakkaa) tai pakastettuna näin muutamaa päivää aikaasemmin, jotta sen saa laittaa suoraa jääkaappihin sulamahan.

Osuuskaupalla oli isoja kinkkuja enää tuorehina. Pakastealtahas ei ollu ku jotaki pieniä kinkkurullia. Mietiin hetken, ottaasinko kaks sellaasta, mutta ku kumminki tykkääsin, jotta olis oikeen se perinteenen kinkku.

Kysyyn myijäflikalta, jotta onko enää isoompia pakastekinkkuja. Ei kuulemma ollu. Hänen mukahansa pakastekinkku olis pitäny ottaa jo torstaina sulamahan eikä niitä enää näin myöhän oo tarijolla. Mä vastasin siihen, jotta en mä oo pruukannu sulattaa ku kolome päivää. Flikan mukahan siitä tuloo vetinen, jos ei sitä sulattele viikkua. Min’ en kyllä pitääsi lihaa sulamas kokonaasta viikkua. Sehän alakaa jo haista siinä aijas.

Kolome päivää meill’ on aina sulatettu eikä kukaa oo ikänä maraannu, jotta olis vetistä. No, ei ku seuraavahan kauppahan. Sielä oli pakkaases vielä kaks sopivan kokoosta juhulakinkkua. Otin sen isoomman. Ei onneksi tarvinnu kaupunkihin asti lähtiä kinkun peräs. Toki mä olsin tärkiää ottanu tuon kinkun iliman potkaa, mutta nyt ei ollu valinnan varaa. Sen sentäs tarkastin, jotta oli kotimaista lihaa.

Kotia tultua pesin keittiön klasit sisältäpäin ja laitoon tiskikonehen hyrskyttämähän. Istuun taas vaihteeksi kutimella ja välillä lukemas. Lopuuksi pohojaksuun konehelle kun sain ruaan uunihin.

Muuta mä en vissihin meinaa tänään teheräkkää. Oon aika levollisella mielellä ny jouluvalamistelujen suhteen.