Ny pistää vihaksi!

Pomo tuli päivällä mun kämppähän ja sanoo, jotta talouspäälliköltä tuli viesti. Mä pelijästyyn heti, jotta mitähän mä oon ny teheny.

Selekis: oon käyny kuntosalilla ja uimahallis firman piikkihin. Talouspäällikkö haluaa ny lopettaa sellaaset etuuret, ku ei helsinkilääsilläkää oo. Suuria säästöjähän se ei tuu sillä keräämähän, ku oon kerran viikos käyny salilla, siitä kertyy firmalle n. 15 eurua maksettavaa kuukautta kohti.

Pomo totes, jotta sitte hän vastaavasti vaatii meille ruokalippuetuuren, mikä helsingin pääs on. Okei, se palaveloo taloon miesväkiä, joka muutenki käy useen ruokatunnilla ”ulukona” syömäs. Mä en torennäköösesti tuu sitä käyttämähän. Jos yhyren ruokalipun hinta on 6,10 €, mä saan sillä rahalla melekeen koko viikon evähät.

Ja siksi toiseksi helsinkiläästen ruokapaikka on viereeses rakennukses. Sielä ehtii käyrä puoles tunnis eikä matkoohin tartte käyttää autua. Meirän ruokapaikkahan olis yli 6 km suuntahansa. Jos matkoohin (omalla kustannuksella tietysti) menöö varttitunti, niin syömisehen jää toinen varttitunti. Ei tuu piisaamahan ainakaa mulle. Enkä ruokatunnin takia halua venyttää työpäivääni.

Ei tuo ruokaalumaharollisuuskaa oo vielä varmaa. Talouspäällikkö oli luvannu ”tutkia” asiaa.

Ja jos – ei vaan kun – meiltä tuo kuntooluetu otetahan pois, niin mä en torennäköösesti enää malta käyrä salilla. Kertamaksu on 5,- ja vuosikortti 160,-. Täytyy sitte yrittää kattella joku kansalaasopiston jumpparyhymä tilalle. Niihin sentäs pääsöö muutamalla kympillä/vuosi. Tierän toki, jotta tuo vuosikortti on halapa verrattuna monehen muuhun paikkahan, mutta ei mulla mihinää kuus jää 160 eurua ylimääräästä.

Mun pisti niin lujaa vihakseni, jotta sain siinä kiukunpuuskas komennettua itteni lenkille. Vähä näköjään pitää totutella tähän pimeytehen. Vaikka pururaralla on valot, pimiä mettä ympärillä tuntuu aika pelottavalta. Varsinki ku ei ketää muita näkyny mihinää.

Teinki vain sellaasen läpikuluun purun kautta takaasi maantielle. Pimiää oli kyllä sieläki. Eikä kaikki autoolijat välitä kävelijän takia vaihtaa valoja lyhkääselle. Kyse ei oo ainakaa siitä, jotteiko mua olsi nähäny. Mulla oli leviät heijastinnauhat hioos ja roikkuva heijastin takin helemas. Yhyrelle autoolijalle väläytin taskulamppua päin näkyä, kun en eroottanu tien reunaa ku pitkät valot osuu silimihin. Ymmärsi seki lopuuksi vaihtaa lyhkääsille.

On niin pitkä aika siitä ku oon viimmeeksi ollu lenkillä, jotta olin jo unohtanu kuinka hikistä hommaa se on. 😀 Ei mun ketutus sinne kokonansa jääny, mutta vähä helepotti kumminki. Kiitos, ku jaksootta kuunnella.

Yllätin muuten itteni ku tajusin, jotta mä valittisin mieluummin maharollisuuren käyrä salilla ku mennä syömähän. En olsi ikänä uskonu ittestäni.

Mainokset

Outi Pakkanen: Kiinalainen aamutakki

Tää on Pakkasen vanhempaa tuotantua vuorelta 1982.

Myöhempien kirijojen henkilööstä Anna Laine on jo täs mukana, mutta niin erilaasena ku nykyysis kirijoos, jottei meinannu tunnistaa. Ulukonaasesti saman näköösenä, mutta esim. täs hänellä on avopuoliso, asuu omakotitaloos, jokä räiskyy väriä niin sisä- ku ulukopuoleltaki ja ajokkina viheriä Mini sekä lemmikkiinä nelijä kissiä.

Nykyään hän on käsittääkseni meleko mustavalakoonen, ei seurustele, ajeloo mustalla kuplalla ja lemmikkinä on Justus-koira.

Mielenkiintoosta oli myös aijankuvaus. Huomas. kuinka palijo on muuttunu reirus kolomeskymmenes vuores. Täs ei palijo puhuttu takiista, melekeen kaikilla oli turkit. Joka paikas polteltihin sisällä: kokouksis, toimistoos, ravintoloos. Tuntuu tänä päivänä ihan uskomattomalta ja käsittämättömän kaukaaselta.

Mutta itte se tarina! Se sijoottuu Hämeenlinnahan Aulangolle, mihinkä kirijakerho Kirjanmerkin henkilökunta kokoontuu MIPRY-päiville (MIPRY = miten parannamme ryhmätyötä). Etukätehen oli annettu tehtäviä ja kurssin aikana on tarkootus käyrä läpi jokaanen työntekijä niin, jotta muut saa kertua mielipiteensä hänestä, mutta hän ei saa itte sanua mitää, vaikka tulis minkälaasia kommenttia. Osa porukasta tuntuu suhtautuvan koko asiahan aika skeptisesti.

Ensimmäänen päivä on jo vähä takkuunen, mutta seuraavana aamuna on tarkootus jatkaa arvioontia. Yks kuitenki puuttuu joukosta. Ku puuttuvaa työntekijää lähäretähän hakemahan, hän löytyy, mutta hengettömänä. Kuolintavasta ei voi erehtyä. Se ei oo tapaturma eikä itte aiheutettu.

Ei sitte huvittanukka

… niin mikää. Koko viikko on menny yhyres vetämättömyyren tilas.

Maanantaiehtoolla sain Pännän tehtävän lähetettyä, tiistaina oltihin kuntosalilla, torstaina oli Pännä. Siinäpä ne oliki sitte tään viikon saavutukset.

Tälle päivää mä olin kuvitellu lähteväni shoppaalemahan. Ei huvittanu, ku tuuli ja tihuutti.

Ajattelin, jotta neulonki ne makuukamarin karteekit, mutta… ei ny justihin huvittanu.

Päätin sen sijahan ruveta askartelohon joulukorttia. Ne on ny viimmeestelyä vaille valamihit. Tais tulla vähä yli 40 korttia. Hyvin yksinkertaasia taas vain tyylihin leikkaa ja liimaa.

Niitä teheresnäni mietiin, jotta pitääskö mun aloottaa uus ploki, kun ei tänne saa enää niitä kuvia. Olis kiva joskus pistää jotaki näkyville. Niin kun ny vaikka ne kortit.

Tähän plokihin nimittäin käyrähän kurkkimas ylivoimmaasesti eniten joulukortit-haulla.

Melville Ross: Syvyyden saalistaja

Tää taitaa olla kirijakerhosta (v. -86) tullu kirija. Oon varmahan lukenukki sen silloon, mutta en sen jäläkihin. Olin ihan unohtanu, mistä kertoo.

Kirija sijoottuu maailmansoran aikahan ja päähenkilö on Peter Harding. Peter oli komennuksella kevyellä risteelijällä, joka partioo Islannin ja Färsaarten välis. Se alakoo tuntua ykstoikkooselta ja hän päätti hakeutua sukellusvenepuolelle.

Koulutuksen jäläkihin Peter saa komennuksen merenkuluku-upseeriksi Shadow-nimiselle sukellusvenehelle. Hän huomas heti, jotta aluksen miehistö ei ollu yhtenäänen. Vallalla oli tyytymättömyys, inho aluksen päällikköä kohtahan ja epäluulo muita kohtahan.

Peter osoottautuu erinomaaseksi työsnänsä ja onnistuu luomahan yhteeshenkiä porukkahan vaikka ittekki inhos päällikköänsä. Päällikön vaihruttua yhteeshenki aluksella paranoo huomattavasti. 

Peter joutuu myös selevittelemähän miehistön mais tekemiä tyhymyyksiä. Jopa päällikkönsä tekemisiä.

Taistelutilantehis Sahdow upottaa niin sukellus- ku pinta-aluksiaki eikä ihan vauriootta seleviä aina ittekkää.

Tätä lukies tuli mielehen, kuinka alakeellista tekniikka on ollu nykypäivähän verrattuna. Periskooppisyvyyrestä pääsi sentäs kurkistamahan pinnalle, mutta samalla oli vaara tulla itte nähäryksi. Viestiä lähettäes ja akkuja larattaes piti nousta aina pintahan. Ja sehän on aina riski.

Sukelluksis taas oltihin sokkona ja melekeen kuuroonaki. Ja rankkaaki se varmasti on. Ei auringonvalua, ei raikasta ilimaa ku aijoottaan.

Peter paiskii töitä lomia pitämättä. Shadow joutuu kuitenki silloon tällöön kolhujen takia telakalle ja yhyrellä tällääsellä telakkakäynnillä päällikkö komentaa Peterin lomalle iliman vastaväitteetä.

Hän päättää lähtiä vanhempiensa työnä käymähän. Pahaksi onneksi Lontoo joutuu silloon pommituksen kohteeksi eikä Peter enää näe vanhempiansa. Samas pommitukses kuoloo Shadow’n matruusi. 

Pommituksen aikaases sekasorros Peter tutustuu amerikkalaasehen Leehen, joka toimii sotakirijeenvaihtajana. He viettävät yhteesiä, hyviä hetkiä, mutta sitte Pearl Harborin pommitus saa Leen lähtemähän takaasi Yhyrysvaltoohin.

Saretsunnuntai

Tänään satoo reippahasti jo heti aamusta. Siispä pesuhuonehen pyykkinarut on ny kuormitettu päivän töillä.

Meinas tulla oikeen kunnolla vahinkuaki ku isäntä oli saanu jostaki takkinsa selekämyksehen ölijyä ja se nakkas takin mulle pestäväksi. Minähän tein työtä käskettyä ja laitoon pusakan pyykkihin. Kun menin ripustamahan niitä narulle, näin ensimmääseksi isännän auton keskuslukituksen kaukosäätimen. Ajattelin, jotta se on nyt kyllä entinen ja saan kehut.

Mä en nimittään muista kopeloora kenenkää taskuja ku heittelen pyykkiä konehesehen. Ku isäntä tuli tupahan kysyyn, jotta onko Hiivatin ovet lukos. Jos on, niin voi olla sitte vähä pirempähänki… Sen kun ei auton ovet pelaa avaamella vaan ainuastansa tuolla kaukosäätimellä.

Se purkas säätimen paloohin ja kuivatteli sitä jonku aikaa. Patteri oli menny pesus tyhyjäksi, mutta kaapista sattuu löytymähän varaparisto. Ihime kyllä – se toimii vielä kasauksen jäläkihin. Nyt se on – ei vain puhuras, vaan syväpuhuras. (Vai kuinka se meni siinä Arielin mainokses.) Tosin mä en tainnu käyttää Arielia.

Kiitokseksi kaukosäätimen pesusta se vaihtoo mun Gorillahan talavipyörät alle ja pesaasi sen. Mä taas tarijoolin sille pitkähän kypsytetyystä lihoosta tehtyä pernakastetta (= lihakeittoa).

Ku mahat oli täynnä, lähärettihin Tokmannin kautta äiteen työ. Sielä oli päiväkaffetaika justihin ku mentihin. Ilimootin hoitajille, jotta meemmä äiteen kämppähän orottelohon siksi aikaa kun se saa törsättyä. Naurahtivat ja totesivat, jotta taitaa olla pareet orotella täs ku kämpäs voi olla vähä…

No, ei menty kämppähän. Orotettihin ku äitee sai kaffeensa juotua ja mentihin rullaalemahan vanhaankorin käytävää päästä päähän. Pihallekkaa ei viittiny ku satoo. Kierroksen jäläkihin meinattihin mennä äiteen huoneesehen, mutta käytävällä oli ruuhkaa.

Yhtä oikiastansa jalootoonta ihimistä yritti kaks hoitajaa saara kävelemähän rollaattorin kans. Ei mumma-raukan jalaat pitäny yhtää. Kamalaa oli kattua ku toinen suunnillensa roikkuu hoitajien käsipuoles eikä jaloos ollu tärmää.

Sitte äiteen kämppäkaveri tuli samalle käytävälle – vauhrilla. Askel on puolen jalaan mittaanen, mutta vikkelä. Lopuuksi käytävä oli tyhyjä ja päästihin kämppähän.

Ei olsi kannattanu mennä. Sielä torellaki oli vähä… tai oikiastansa niin palijo, jotta hengen otti kiinni ja teki häjyä. En tierä kummanko muorin ummetuslääket  oli tehonnu, mutta hajusta olis voinu päätellä, jotta tavaraa on täytyny tulla kainaloohin asti.

Jos oon välillä vähä moittinukki tuota hoitajien toimintaa, niin kyllä mun täs kohtaa pitää nostaa hattua niin korkialle ku uletun (= yletyn). Niillä pitää olla hyvä saatto, jotta ne kestää tuollaaset. Ei me pystytty kauaa olemahan sielä. Lähärettihin sillä varijolla, jotta pitää laittaa valakiaa pannuhuonehen pesähän. En tierä, eikö äitee itte haistanu vai yrittikö seki olla niinku ei mitää.

Kotomatkalla sanoon isännälle, jotta niin ikävää kun se onki, niin mun on pakko myöntää, jotta musta ei olsi omaashoitajaksi.

Silimänilua

Tänä aamuna nukuun peräti puoli kahareksahan asti. Aamuyöstä heräsin ku meirän liiketunnistimella oleva pihavalo pleitsas (= loisti) vähä väliä. Aina kun se sammuu, saman tien se syttyy uurestansa. Mä vahtasin (= tuijotin) pihalle enkä nähäny kissiä enkä jänistä, joka sen olis sytyttäny. Enkä onneksi mitää isoompaakaa.

Ku siitä sitte nukahrin, nukuunki sikiästi. Mutta tuo pitkähän nukkuminen kostaantuu heti päänsärkynä. Ei auttanu ku nousta ylähä.

Aamupalan jäläkihin kannoon taas ensimmääseksi petivaattehet parvekkehelle tuulettumahan. Isäntä tarttuu sillä välin pölynimurihin eikä mun sopinu olla huonompi. Ku isäntä imurootti yläkerran, mä otin toisen imurin ja imuroottin alakerran. En muuta siivonnukkaa. Paitti vähä vessaa. Pesin altahan ja pyhiin vähä pölyjä.

Sitte päätin järijestää ittelleni silimänilua ja laitoon linnuulle talipallotarijoolun. Ei menny viittä minuuttia ku ensimmäänen talitiaanen tuli sitä tutkimahan. Se ei kumminkaa jääny vielä syömähän. Ovat kesän jäliiltä vielä arkoja. Ehtoopäivällä näin jo pari tinttiä ruokaalemas.

Kaupas käynnin jäläkihin kokkaalin nopiaa makaroonipataa. Kun sain syötyä, pistin lakanat koneehin ja peseentymähän. Oli sen verran kylymä tuuli tänään, jotta en meinannukkaa vierä niitä narulle kuivamahan vaan nakkasin kuivausrumpuhun. Kiva, kun ne saa sieltä suoraa kääriä kaappihin. (Mähän en siis silitä enkä mankelootte liinavaattehia.)

Täs joku aika takaperin tyrijäsin (= tyhjensin) henkarikaappia, johona mulla on työvaattehet. Vein kesävaattehet vaatehuoneesehen ja voi taikkulehen tähären, kun mun kaappihin tuli tilaa! Tosin samalla se näyttää aika ankialta: 2 farkut, yhyret suorat housut, 2 hamesta, 2 paitapuseroa ja yks tanttu (= mekko), joka on siinä ja siinä, tarkenooko sillä enää. No, on mulla toki 4 neulepuseroa ja epälukuusa määrä t-paitoja ja villatakkia, jotta ei mun ny puolipukees tartte kulukia, mutta kyllä mulle vähä sellaanen haikia olo tuli, jotta näilläkö mun ny pitää mennä koko talavi. Tierän kyllä, jotta se on aiva riittävä vaatevarasto, mutta… kun mun tekis mieli uusia! Rahapula tuntuu vain olevan sen verran krooninen, jotta haaveeksi jää.

Mä luulen, jotta keväähin mennes oon kyllästynyt joka ainuahan rettuhun niin, jotta pistän ne pesähän heti kun saan hakia kesävaattehet takaasi.