Pyhästä – ja vähä maanantaista

Mun pyhäpäiväni alakoo – niin ku melekeen aina – pyykinpesulla.

Ku pyykit oli narulla ja ruaat syötynä, lähärettihin äiteen työ. Tietysti heitti muutaman piskon siinä matkalla, mutta ku aurinko taas hetken päästä pilikahteli, niin lähärettihin äiteen kans pienelle kävelylle. Tuuli aika vilipoosta, mutta pujettihin äiteelle toppatakki päälle ja pistettihin filtti poloville. Kovasti se vakuutti, jottei tullu kylymä. Eikä sen käret kyllä kovin kylymiltä vaikuttanukkaa ku autoon takkia pois päältä. Joku 1½-2 km lenkki tehtihin. Justihin keriittihin takaasi päiväkaffeen aijaksi. 

Kotia tultua mä päätin jotta korijaan yhyret farkut, joittenka liirinki (= vyötärökaitale) oli jäämäs kätehen. Samalla ajattelin neulua ne tyynynliinat, johonka oon ostanu kankahat jo yli vuosi sitte…

***

Firman it-päällikkö oli tänään työmaalla käymäs. Kertoo vähä, kuinka mun työt tuloo muuttumahan uusien järijestelmien myötä. Oli oikeen hyvä keskustelu. Se kysyy myös mun puhelimen kunnosta ja kun mä kerroon, jotta se on priimakunnos enkä halua uutta puhelinta, niin se kuulemma sopii oikeen hyvin 🙂

Sen mun hajonnehen tietokonehen se nappas joukkohon lähtiesnänsä. Lupasivat yrittää herätellä sitä henkihin ja saisin sen sitte takaasi. Nykyynen laihnakones (jonka luulin jäävän mulle käyttöhön) on hitahanpuolohoonen.

Kotia tultua jatkoon pyykkisouvia. Poika toi nimittään eileen omat pyykkinsä vasta sen jäläkihin ku olin jo muut pyykit pesny. Pistin ne eiliset tyynynliinat samalla pesuhun, jotta näjen, kissahtaako (= kutistuuko) ne kuinka palijo. Mietiin kyllä sen kankahan pesemistä ennen neulomista, mutta laiskuus voitti ku ajattelin, jotta se pitääs sitte silittääkki ennen neulomista. On helepompi silittää valamihit tyynynliinat.

Vein parvekkehella kesää viettänehet kukat suihkuhun. Olivat niin hirvittäväs tomus, jotta ei lehtien färiä juurikaa näkyny. Kaktuksis näyttää olovan jo nuppuja eikä ne kukat olsi tullu eruksensa tomuusis kasviis.

Mainokset

Tuli törsättyä

Mun oli tarkootus jo eileen siivota, mutta enhän mä voinukkaa ku piti sinne uimahallille. Niimpä päätin tänään heti aamusta hoitaa sen pois. Siivous on nimittään kotitöistä mun inhokkini. Sen takia mä oon kehittäny harvinaasen hyvän sotkunsietokyvyn. Nyt kuitenki huusholli oli siinä mallis, jotta jopa mun sietokykyni ylittyy.

Kun mä rupesin imuroomahan alakertaa, isäntä otti seki imurin kaunihisen (?) kätehensä ja imurootti ylähäkerran. Sitte mä vielä pyhiin vähä laattioota ja enimmät tomut pois näkyviltä paikoolta.

Sen jäläkihin rupesin miettimähän viikonlopun ruokia ja tekemähän ostoslistaa. Isäntä halus ensi Hong Kongihin ku sielä oli joku työkalu kuulemma halavalla. Mä menin joukos ja innostuun ostelemahan korttivärkkiä ja löysimpä pari lahajaaki. Harmitti vain jäläkihin päin, ku otin poistokorista hiusten tyvikohottajaa. Siinä oli kolome (3!) punaasta hintalappua, jois luki 3,-. Kassalla oli kumminki sokia Reetta, joka nappas siitä täyren hinnan 5,99 €. Ei oo isoosta rahasta kyse, mutta empä taas hetkehen halua Honkkarihin. Tietysti asiakas on aina vääräs ja se kuitti pitääs tarkastaa heti sielä kassalla eikä rutkuttaa jäläkihinpäin ku hoksaa virheen.

Honkkarilta jatkettihin Tokmannille. Ostin lisää askartelutarvikkehia, sukkahousuja ja v-aukkoosen neulehen. Sukkahousut maksoo yhtehensä enämmän ku tuo neule. Tosin Tokmannilla oli puolestansa positiivinen yllätys ku luulin neulehen maksavan 14,95 €, mutta kuitista huomasin, jotta se oliki halavennukses ja maksoon siitä vain 9,99 €.

Täs on niin pitkähän eletty kärestä suuhun, jotta mulla karkas vähä lapasesta ku sain tilin. On tullu satsattua kioskihin tavallista enämmän kun se oli kesän aijan pikkuusen huonolla hoirolla ja valikooma oli pääsny aika lailla supistumahan. Nyt on kipiä lommo kukkaron kohoralla. 😦

Kuinka ollakkaa, törmättihin kahtehen työkaverihinki kaupoos. Toinen tuli miehensä kans Honkkarin ovis vastahan kun me oltihin lähärös pois ja toinen työkaveri perheenensä nähtihin Tokmannilla.

Kotia tultua en sitte oo tehenykkää oikiastansa mitää. Televisiota vaharannu, virkannu, lukenu, saunoonu ja istunu täs konehen ääres.

Väsyksis

Tää viikko on ollu tasan tarkkahan yhtä kiiruhinen ku pari erellistäki. Tosin tänään sain työt päivän tasalle ja kerkesin ryhtyä purkamahan niitä töitä, jokka on joutunu orottamahan sitä ”sitte ku” -hetkiä. Mutta yli kaharen viikon teheryt työt on ny vain sekalaases nipus pöyrällä. En oo keriinny niitä laittelemahan omihin mappiihinsa. Maanantaiki taitaa mennä vähä ”harakoolle” ku IT-päällikkö on tulos käymähän ja sillä on kuulemma mun töihin liittyen jotaki asiaa.

Kuulin kautta rantaan, jotta se mun sijaaseni, jota olin kouluuttamas, on valittanu ku en oo laittanu sille töitä. En oo keriinny! Mulla on ollu kyllä kiirus muutenki ja siinä aijas kun mä laitan sille selevitystä, mitä sen pitää teherä, olsin itte keriinny teköhön työn jo vaikka kaharesti.

No, tänään mä sitte laitoon sille yhyren homman, mutta sieltä tuli vastaus, jotta hän ei oo pääsny alakua pitemmälle ku tuli ongelma. Ja ku puhelinki kuulemma keskeyttää koko aijan. Annoon lisäohojeeta ja sitte tuli kysymys, jotta pitääkö tää saara teheryksi tänään, ku hän ei varmahan kerkiä ja maanantaina hän on lomalla. – Pitää. Erustaja ja asiakas tarttoo tieron maanantaiksi. – Onko näillä aina näin kiirus? – Tää ei eres ollu kiiruhimmasta päästä. Sovittihin, jotta hän teköö sitä niin pitkälle ku kerkiää ja mä jatkan siitä sitte loppuhun.

Kyllä mä toki ymmärrän, jotta ei voi olla nopia eikä osata töitä, joita ei oo koskaa ennemmin teheny. Täytyy valita seuraava harijootustyö sellaanen, jolla ei oikiasti oo kiirus, jotta hän saa aijan kans sitä miettiä.

Saatihin muuten viimme viikolla työmaalle uus kaffetmasiina. Se on ihan käyttämätöön, mutta vanhaa mallia ja oli ollu varastos pitkähänsä. Ja sitte me saarahan työnantajan kustantamana kerran viikos 6 kilon herelmälähetys: omenia, panaania, appelsiinia ja päärynöötä. On ollu mahtava piristys työpäivihin ku on voinu sieltä käyrä napsimas välipalaa. Se on rahallisestikki ihan kiva juttu ku ei tartte itte ostella niin palijo evähiä.

Uimakoulu on ny loppu enkä vieläkää osaa uira. Tai no, jonkinmoista räpikööntiä mä meen, mutta tekniikka on vielä ihan hukas. Ensi meirät pistettihin terapia-altahas pelaamahan koripallua. Istuttihin lötköpötkön päällä eikä jalaat saanu ottaa pohojahan. Jaloolla ja käsillä piti kauhoa ittiänsä liikkeelle. Siinä oikeen hengästyy, mutta se oli ihan hauskaa (vaikka meirän joukkue häviski.) 😀

Sitte meille annettihin pieni kivi ja tiskiharija. Kivi purotettihin altahan pohojahan ja se olis pitäny sillä tiskiharijalla lakaasta altahan toiselle reunalle. Ei onnistunu ku ei saanu sukeltaa. Mä en erelleenkää pääse kyykkäämällä altahan pohojalle.

Sen jäläkihin meirät pistettihin kertaamahan vielä niin kroolia ku rintauintiaki. Väärin meni niin käret ku jalaakki – kuulemma. Ittellä ei oo mitää käsitystä, kuinka mä sielä sätkin ja huiroon. Lohoruttavaa oli ku kaimani sieltä uimakoulusta oli lukenu netistä, jotta uimatairotoon aikuunen tarttoo puoli vuotta harijootusta ennen kun se oppii uimahan. Ei meistä nyt siis viiren tunnin jäläkihin voinu uimamaisteria vielä leipuakkaa. 😀

Seuraava komento oli hakemahan räpylöötä ja isoohin altahasehen. Sielä piti mennä päästä päähän kroolaten. Kyllä mä pääsin, mutta hengitystekniikka oli väärä, potku kuulemma on hyvä. Kaks kertaa räpiköötihin allas erestakaasi. Lopuuksi käytihin vielä poreelemas. Miehet oli ostanu tummanpunaaset ruusut kummallekki opettajalle. 🙂

Kotia tultua alakoo justihin Vain elämää. Istuun virkkookselle telekkarin äärehen siksi aikaa. Jotenki se ohojelma on kärsiny inflaation tai sitte musta on tullu koveet ku ei ne esitykset enää kosketa niin ku parilla erellisellä kaurella.

Ihan kunnos

Mun nostettihin keväällä tuota kilipirauhaslääkitystä yhyrellä tapletilla viikos, kun arvot oli vähä alakantis. Viimme viikolla sain aikaaseksi käyrä lapras kontrollis. Lähete laitettihin jo keväällä valamihiksi.

Tuli samalla käytyä ensimmäästä kertaa terveyskeskuksen uures osas. Sielä on vanhalla puolella remontti vielä menos ja yks sun toinen on joutunu muuttamahan remontin alta. Lapraki toimii ny väliaikaasesti sellaasis tiloos, mihinkä aikoonansa tuloo hammaslääkärit.

Yhyren tuupin vain tarttivat ny verta ku ei vissihin ollu muita kokeeta kun nuo kilipirauhaset ja munuaas-/nestearvot. Niitä pitää kuulemma seurata verenpainelääkityksen takia.

En muistanu enää, oliko puhet, jotta varaan soittoaijan lääkärihin, niin päätin soittaa vain hoitajille. Kylläpä ne sitte ohojaa lääkärihin, jos on jotaki pieles. Ei kuulemma ollu.

Nyt ei tartte murehtia enää ku tuota muistamattomuuttansa 😀

Ei palijo mitää, mutta kerrompa silti

Lauantaina oli toiseksi viimmeenen uimakoulukerta. Yritettihin kroolata räpylöören kans isoo allas päästä päähän. Ei voi sanua kovin tyylikkähäksi suoritukseksi. 😀 Lopuuksi piti hypätä isoon altahan syvähän päähän kahtehen metrihin. Joo, kyllä seki joinki meni, mutta ei mun ny välttämätä tartte oppia hyppimähän uppeluksihin. Kun ny oppiisin pysymähän pinnalla…

Sieltä ruokakaupan kautta kotia ruokaa laittamahan ja petivaattehia tuulettamahan/pesemähän/vaihtamahan. Ehtoolla Avaraa luontua, käsitöitä ja konehella solokkaamista.

Pyhänä pyykinpesu jatkuu ja ku saatihin syötyä, päätin lähtiä äiteen työnä käymähän. Menomatkalla alakoo piskottelemahan. Tietysti. Ku kerta olin saanu pyykit narulle ja suunnitellu, jotta vien äiteen pienelle lenkille.

Äitee pyysiki päästä pihalle, mutta siinä vaihees satoo jo kaatamalla eikä se meinannu uskua mua vaikka nostin sälekaihtimen ylähä ja yritin näyttää, jotta katto ny itte. Meinas vain, jottei hän näje mitää. Taisi vähä loukkaantua kun en lähteny sitä ulukooluttamahan. Onneksi veliiki tuli käymähän ja sanoo melekeen ensimmääseksi, jotta sielä sataa oikeen kunnolla. Siihen oli äiteenki tyytyminen.

Varttia vaille kaks se alakas hosumahan, jotta hänet pitää vierä päiväsalihin, ku kohta on kaffet. Kun se kolomatta kertaa sitä sanoo, oli jo pakko totella. Sen jalaat rupes täpäjämähän siihen mallihin, jotta se lähtöö itte rullaamahan, jonsei sitä kukaa vie.

Vettä prääsäski päivän ja ehtoon mittahan oikeen kunnolla, 22 milliä kaikkinensa. Mun pyykit oli likomärkiä narulla.

Tänään menin vähä myöhemmin töihin ku ajattelin, jottei se mun uus (jonku vanha) tietokones oo kumminkaa sielä tämmis enkä pääse heti töihin. No, eihän sitä ollu kukaa laittanu kuinkaa. Oli se sentäs tuotu mun pöyrälle. Nyppäsin vanhan looran irti ja pistin uuren paikoollensa. Ei räjähtäny, piuhat tais mennä oikeehin paikkoohin.

Piti mun kumminki pyytää apuja siinä vaihees ku ei sieltä löytyny reittiä ensimmääsellekkää palavelimelle, joita tartten.

Ehtoopäivällä tuli taas erellisviikkoosihin töihin liittyen isooltapomolta lisähommia. Meni melekeen puoli viitehen niitten kans ku ajattelin, jotta huomenna en niitä enää jatka.

Tero Lepola: Hajatelmat – Hajatelmat Vol 3

Oon joskus pari vuotta sitte lukenu Tero Lepolan Hajatelmat ja nyt huomasin kirijastos tämän Hajatelmat Vol 3. Takakannen runo oli loistava valinta, sillä sen oivallus sai nappaamahan kirijan mukahan:

riittävyys
 
joskus
riittää
yksi
sana
jos se
sana on
oikea
tai väärä

Tuli ittellekki sellaanen ahaa-elämys, jotta nuonhan se on vaikka en oo hoksannu ajatellakkaa. Lepola kirijoottaa täs kokoelmas tunteesta lairasta laitahan. Onnesta tuskahan, kaipuusta vihahan. Selekiää, heleposti lähestyttävää tekstiä, johona ei oo kikkaaltu tekotaiteellisuurella. Siis sellaasta, mitä minäki ymmärrän 😀

Tämä seuraava runo nousi kirijasta yhyreksi suosikikseni. Liika useen tuloo kuviteltua, luultua, oletettua, oltua varma toisen puolesta, melekeempä kuvitteloo tietävänsä, mitä toinen ajatteloo. Tämä runo on puhumisen tärkeyrestä:

puhetta
 
puhu minulle
tunteistasi
niin minä
puhun sinulle
tunteistani
sillä minulle
on tärkeää
tietää
mitä tunnet
ja tietää se
että sinä
tiedät
mitä minä
tunnen