Pyhäpäivän ratoksi

Heräsin puoli kahareksalta ja pistin heti aamupalan jäläkihin pyykkikonehen töihin. Mittari näytti, jotta yöllä olis käyny 2 astetta pakkaasen puolella. Maanrajas on ollu varmahan vielä vähä kylymempää.

Aurinko on kuitenki paistellu tänään sen verran, jotta vein pyykit pihalle kuivumahan, vaikka olin jo aiemmin ajatellu, jotta nyt ei enää kannata pihalle vierä ku ei ne sielä enää oikeen kunnolla kuiviksi tuu.

Työvaattehia silittäesnäni silitin samalla tämän viimmeesimmän käsityöni.

Tuuki

Isäntä keksii ovelan tavan kertua mulle, jotta olis jo aika leipua omenapiirakkaa. Se tuli tupahan ja sanoo, jotta hän vei omenanpoimurin terassille… Mua nauratti niin, jotta pakkohan mun oli ruveta leipomahan. Sokuria ei kylläkää ollu ku yhtehen piirakkahan, mutta eikähän se ny sillä hetken pärijää.

Kun sain pyykit narulle, eherootin isännälle ongelle menemistä samalla reissulla ku käyrähän äiteen työnä. Hetken se miettii ennen ku päätti, jotta onkiminen voittaa televisiouusintojen kattelemisen. Käytihin Herralan rannas eikä kauaa menny ku sain ensimmääsen särijen. Itte asias ne oli niin hyvin syönnillä, jotta isäntä tukkii mun kans samahan kohtahan ja lopuuksi päästihin tasalukuuhin: mä sain kolome särkiä ja yhyren affenen. Isäntä sai kolome lahanaa ja yhyren särijen.

Särki nro 1 Särki nro 2 Affen Särki nro 3 Kohomelokiikku Herralan ranta 1 Herralan ranta 2

Onkimareissulta mentihin äiteen työ ja käytettihin sitä pienellä lenkillä. Jotenki tuloo aina kauhian huono omatunto kun se on niin kiitollinen siitä vähästä, mitä me sen kans vietetähän aikaa.

Mainokset

Milla Paloniemi: Veera & minä

Milla Paloniemi tunnetahan paremmin Kirooleva siili -sarijakuvistansa, mutta tämän kirijan sarijakuvat perustuu tositapahtumihin hänen omasta elämästänsä Veera-koiransa kans.

Hän on aluunperin piirtäny näitä Lemmikki-lehtehen, mutta kun sarija jäi leherestä pois, niin hän teki niistä kirijan. 

Tämän sivun valittin tänne sen takia, kun silloon, kun meillä oli koira, niin mä väittääsin, jotta niitä koirankarvoja löytyy avaamattomista säilykepurkiistaki.

Veera & minä 

Jarkko Sipilä: Muru

Lievästi kehitysvammaanen 26-vuotias Laura Vatanen, Muru, löyretähän kotuansa kurkku auki viillettynä. Tappelun jäläkiä ei näy, joten tekijän oletetahan olevan lähipiiristä.

Laura on viettäny aikaansa myös Alamos, lähikapakas. Lauran murhan jäläkihinki sielä istuu nelijän miehen porukka, jokka kaikki on tuntenu Lauran, jopa aika läheesestikki. Miehet vierähän kuultavaksi ja lopulta yks heistä tunnustaa teon.

Tappo on selevitetty – vai onko?

Pekka Hiltunen: ISO

Helsingin reissulla havaattin, jotta mä oon armottomasti jääny aijastani jäläkehen. Kaikilla muilla oli läppärit tai tapletit tai vähintäänki lääpittävät puhelimet, joirenka kans ne vietti aikaansa. Mä kaivoon kassistani kirijan. Muutaman vuoren päästä muksut kyselöö, jotta mikä se sellaanen kirija on.

Tämä kirija oli oikeen hyvää matkaseuraa ja kaikki 413 sivua tuli lujettua niiren reilun viiren tunnin aikana, mitä junamatkat kesti.

ISO kertoo 37-vuotiahasta Annista. 168 cm pitkästä ja 138 kg painavasta naisesta, jolla on kaks korkiakoulututkintoa, joka on fiksu ja sanavalamis, mutta töitä ei vain löyry. Annin viimmeesin paikka on voileipäbaari, josta hänet pistetähän pois. Selekiää syytä ei pystytä osoottamahan, mutta Anni tietää. Hän on liika lihava. Epäesteettinen tiskin takana. Lihava nainen tyrkyttämäs asiakkahille isoompaa voileipää kun mitä tämä oikiastansa haluaas.

Kiloostansa huolimata Anni on terve eikä koe painuansa ongelmaksi. Ongelma on se, kuinka toiset suhtautuu lihavihin ihimisihin. Anni haluaa käyttää nimenomahan sanaa lihava, sillä hänen mielestänsä sana ylipainoonen korostaa justihin sitä, jotta ihiminen on ylittäny yleesesti hyväksytyt standardit ja siinä on jotaki vikaa. Anni käy kyllä painonhallintaryhymäs, mutta ei saa sieltä tukia ajatukselle, jotta ihiminen vois tulla hyväksytyksi justihin sen kokoosena ku hänellä ittellänsä on hyvä olla.

Pala kurkus

Oon vuosia sitte jo havaannu, jotta jos mulla on joku mures tai paha olo, mulle tuloo palan tunnet kurkkuhun.

Nyt on taas liika monta (kallista) pallua (= palloa) yhtä aikaa ilimas. Isäntä ja poika ei oo kumpikaa saanu vielä päivärahaa. Siin’ on sellaanen ketjureaktio, jotta poika ei voi hakia päivärahaa ennen ku isäntä saa päivärahapäätöksen. Koska poika asuu kotona, meirän tulot vaikuttaa sen päivärahoohin. Ja tuo isännän päivärahapäätös pitääs pistää hakemuksen joukkohon. Iliman toristusta meirän tuloosta se saa vain puolikkahan päivärahan. Toki voi olla, jottei se sittekkää saa sen enämpää, ku vanhempien yhtehen laskettujen tulojen raja on 1781 eurua. Sen yli menevä osa vähentää päivärahaa 50 prosentilla. Töitä tuskin on tarijolla kummallekkaa.. Flikan työnä orottaa remontti, jota oon luvannu rahoottaa sen minkä pystyn. Työmaallaki ilimapiiri on vähä epävarma. Jokahinen pelekää yt-neuvotteluja. Minä erityysesti ajattelen olevani hyvä kohore irtisanomiselle sen jäläkihin ku Iris ensi oppii mun hommat.

Sitte jos kattoo omaa napaansa kauemmaksi niin ei tämä koko Suomen taloustilanne palijo lohoruta eikä lupaa hyvää tulevalle.

Ja rajanaapuriki lentelöö vähä ku näytösluontoosesti rajan yli…

Tämä palan tunne kurkus ei oo järijellä sääreltävis. Mä en tieten tahtoen ja koko aikaa vello näis ikävis tunnelmis, mutta pala on ja pysyy.

Se vaatii syömähän koko aijan. Vain sen aikaa se on pois, ku kurkusta valuu tavaraa, jota se joutuu väistämähän. No, en sentäs syö koko aikaa, mutta syöminen helepottaas sitä tunnetta. Pelekkä tyhyjän nieleskely ei hävitä sitä.

Välillä se tuntuu tukkivan iliman kuluun. Aiva ku olis kupla kurkus. Joskus sieltä pääsöö ohitte pieni ryökäys (= röyhtäys), mutta sen tultua pala asettuu taas tutusti paikallensa.

Joinki mä yhyristän sen tuohon kilipirauhasehen, kun se pala on justihin tuos kaulakroopin (= kaulakuopan) kohoralla. Eihän mulla siihen mitää lääketietehellistä perustetta oo, mutta havaattin tuon palan kurkus ensimmäästä kertaa niihin aikoohin kun tuo tauti riaknosootihin. Voi olla, jotta se oli sielä ennemminki, mutta vasta taurin ilimettyä rupesin kuuntelemahan olotilojani tarkemmin.

En saa ittiäni nyt eres sen vertaa ruotuhun, jotta olsin lähteny lenkille, vaikka tänään ei voinu enää säätäkää syyttää. Ehtoosta paisteli jopa aurinko.

Reissusta on seliitty

Mulla oli maanantaiaamuna herätys varttia vaille viis.

Juna lähti varttia vaille seittemän. Isäntä mun nakkas asemalle ja matkalla piruulin, jotta eihän sitä tierä, vaikka juna olis myöhäs. Sielähän voi olla vaikka lehtiä raralla. Juna kyllä tuli aijallansa, mutta meinas päästä äänehensä nauru ku asemalla kuulutettihin jotta teknisen vian takia lähtö viivästyy… Ei se lähtä onneksi myöhästyny ku 15 minuuttia ja matkalla otettihin 10 minuuttia kiinni.

Helsingin pääs pääsin kunnialla perille, mutta sielä oli taas teknisiä ongelmia. Ei saatu tietokonesta verkkohon. Piti vaihtaa toisehen kämppähän, mihinä toimii langatoon verkko. Kyllä me aika tivihisti käytihin työjuttuja läpi koko päivä. Ruokatauko ja kaffet-/teepaussit pirettihin välillä.

Juna kotiappäin lähti varttia vaille kuus ja kotona oon ollu jo ennen iltayhyreksää. Nukutti kyllä seuraavan yön tosi makiasti.

Eilinen päivä oliki taas sähköpostien purkua, ku ei saatu mun sähköpostiakaa sielä auki, jotta oltaas voitu sieltä napsia vielä lisätöitä. No, lähetin sitte täältä Irikselle yhyren asiakkahan tierot, jotta se voi omin päin harijootella viemällä ne konehelle.

Eileen ehtoolla käytihin salilla ja saunoottihin sen päälle. Tänään on tuntenu kropasnansa, jotta jotaki on tullu tehtyä.

Asiasta aiva kolomantehen: huomasin, jotta tuola feispuukis varsinki jokahinen kehuu miten ne marijastaa ja sienestää, säilöö, laittaa ruokaa ja leipoo… Mua ärsyttää. Ei niitten päivitykset vaan se, jotta mä itte en tee mitää. Mä en torellakaa oo mikää korinhengetär! Tänään piti kumminki sen verran rävehtiä, jotta pari konehellista pesin pyykkiä ja yhyren konehellisen tiskiä. Sitä ei varsinaaseksi ahertamiseksi voi sanua, ku konehet hoitaa työt.

Paskannakkoon määrä on kumminki aina vakio. Eileen tuli nimittään taas ikävä juttu: flikka soitti ja sanoo, jotta heirän makuukamarinsakki pitää vielä pistää remonttihin. Sielä kuulemma etenki vaatekaapis on niin vahava homehen haju, jotta vaattehia ei voi käyttää. Sitä ei silloon aluun perin otettu auki ku kattelivat, jotta sielä on purut kuivia. Mutta… eihän se tartte ku yhyren pienen kohoran, mistä vesi on menny kun se alakaa homehtumahan. Etenki kun se vessa, josta koko vesivahinko on saanu alakunsa, on tuon makuukamarin vieres. Parin viikon päästä olis tarkootus mennä repimähän se auki ja kattua, mitä sieltä laattian alta löytyy. Masentavaa. Eikä sekää iliman tuu vaikka kuinka omana työnä yritetääs teherä.

Gerald Green: Polttouhrit

Kattoon aikoonani televisiosta tämän sarijan, mutta en muistanu siitä palijokaa. Oikiastansa voimakkahimmin jäi mielehen James Woodsin suoritus Karl Weissina ja Michael Moriartyn esittämä Erik Dorf. Vahavimmin siitä jäi mielehen kristalliyön tapahtumat ja sitä seurannu isovanhempien ittemurha. Ja syvästi kosketti myös se, mitenkä Theresienstadtin taiteelijoota kirutettihin ja Karlin käret murskattihin kun heirän piirroksensa keskitysleirien torellisuuresta päätyy natsien käsihin. Samat kohorat kosketti yhä tätä kirijaaki lukies.

Oon pistäny kansileherelle kirijan ostopäivän: 11.7.-84. Siis 30 vuotta sitte. Tottahan mä oon lukenukki sen silloon. Oon vain varmahan ollu vielä liika nuori, kun nyt tuntuu, jotta tämä oli ihan eri kirija ku ittellä on vähä enämmän (?) ymmärrystä ja elämänkokemusta.

Vaikuttavaa ja kauhiaa lujettavaa. Vielä kauhiempaa sen takia, ku tietää, jotta tämä kaikki on oikiasti tapahtunu. Oli inhottavaa seurata Dorfin aivopeseytymistä ja lohorullista, jotta setänsä Kurt oli eri maata loppuhun asti.

Tissinlitistystanttu ja palijettipitsiä

Meirät on parin viikon päästä kuttuttu isännän velijenpoijan häihin ja mä päätin tänään kattua, löytyykö mitää päällepujettavaa vai pitääkö lähtiä kaupoolle. Mulla oli ihan kiva tanttu (= leninki), jonka olin ostanu Ninnun ja Matin häihin (melekeen 7½ vuotta sitte), mutta niinhän siinä oli käyny, jotta ahkeralla kuntosaliharijoottelulla olin kasvattanu massaa niin palijo, jotta ei sitä voi enää käyttää. Sain sen kyllä kiinni, mutta läs… siis lihakset jäi vetoketjun välihin ja lopukki kikit (= rinnat)  litistyy olemattomihin. Ei puhettakaa, jotta sillä mentääs häihin.

2012-03-30 Tissinlitistystanttu

Oli se näköjään vähä kittana jo kaks vuotta sitte.

Sovitin vielä pari muuta kaapista löytyvää tanttua, mutta toinen oli taas vastaavalta kohtaa liika isoo ja toinen joinki turhan arkinen häihin.

Ei muuta ku suunta kaupunkia kohti ja tanttua mettästämähän. Tosin ensi piti mettästää isännän puhelinta. Ei mihinää! Lopuuksi mä soittelin siihen ja kuuholtihin, kuuluusko mistää ääntä. Ei kuulunu. Kollattihin (= katteltihin) puupinolla, autos, verstahalla, takintaskuulla, pernamaalla – joka paikas, mihinä se muisti kulukenehensa. Ei löytyny. Lopuuksi mä päätin vielä kerran soittaa ja kiertää ympärihinsä. Jo löytyy. Flikan sängyn päältä. Isäntä oli sielä justeerannu (= sovittanu) omia häävaattehiansa ja pistäny puhelimen siksi aikaa sängylle ja sielä se lepäji.

Sitte päästihin matkahan. Mentihin ensimmääseksi Haloselle. Sovitin kolomia eri tanttua. Yks oli vaaliansinistä pitsiä – suora loiroo, mutta ei kumminkaa niin leviä, jotta olis peittäny muhkurat. Ei hyvä. Toinen niittikoristeenen violetti kotelomekko, johona oli hauska leikkaus niskas. Ei! Se oli niin piukia, jotta ei torellakaa eres hyvällä korsetilla olsi saanu tilannetta korijattua. Olis ollu kyllä muuten hot! Kolomas oli tummansinistä pitsiä. Ihan kiva, mutta pikkuusen kalleheet ku olin ajatellu. Niimpä päätin jättää sen vielä ja kattua, josko jostaki löytyys halapeet/pareet.

Käytihin kuitenki seuraavaksi Emotionis, ku tarttin uusia aluusvaattehiaki. Valitettavasti niitten valikoomat on niin pienentyny, jotta pitää vissihin seuraavalla kerralla käyrä johonaki muolla. Löysin kuitenki myijän avustuksella sellaaset, mikkä halusinki.

Seuraavaksi Pukumiehehen. Hinnat oli sitä luokkaa, jotta mulla ei ollu varaa kattua eres niitä. Kävääsin kuitenki kollaamas (= penkoomas) alenurkan, mutta eipä sieltä löytyny mitää mieluusta.

Isännän oli täs vaihees jo näläkä ja se ilimootti, jotta seuraavaksi Piikkihin. Jouruttihin kumminki vähä orottelohon ennen ku päästihin jatkamahan matkaa. Säirenhaltija oli päättäny järijestää meille kunnon satehen viihrykkeheksi sillä välin ku pyöriimmä kaupoos. Ehkä kymmenen – viistoista minuuttia seisoskeltihin lipan alla ennen ku saret sen verran harveni, jotta päästihin jatkamahan matkaa. Piskotikkujahan meillä ei luonnollisestikkaa ollu joukos. Torettihin, jotta Epstorillaki niitä olis tarvittu. Sielä tuli vettä monesta paikasta tupahan.

Ennen ku päästin isännän nälijästänsä, mä kuskasin sitä vielä Tazziahan, Vero Modahan, Aukialle, Vilahan ja Momentihin. – Ei mitää. Töihin sopivia vaattehia olis löytyny kyllä vaikka millä mitalla, mutta niitä mä en ny ollu kattelemas.

Käytihin syömäs ja totesin vain isännälle, jotta nyt saa sitte suosista ruveta kattelemahan taas numerua isoompia rettuja. Ruvettihin hilijaksensa vyörymähän isojen vattojemma kans liikenteehin: Seppälä, H&M, Lindex, Kapp Ahl. Noup!

Tyynelän ohitin turvallisesti karun toista puolta. Niiren hinnat ei passaa mun laihalle lompsalleni ollenkaa. Isäntä eherootti vielä Anttilaa. Olin vähä sitä mieltä, jottei sieltä ainakaa löyry mitää. Eikä löytynykkää.

Ei ollu enää muuta maharollisuutta ku mennä takaasi Haloselle ja kattella vielä uurestansa niitten tarijonta. Lopuuksi sovitin taas kolomia tanttua, joista yks oli se samaanen tummansininen pitsimekkoo, mitä sovitin ensiksiki. Ja niinhän siinä käytihin, jotta siihen mä lopuuksi pääryyn.

Enää ei puutu ku rasvaimu. Tuo sivurypytys on aika armollinen, mutta ei sekää ihimeetä pysty tekemähän. Pahimmas tapaukses jourun vetämähän inhottavan, aharistavan korkiavyötäröösen housuliivin ylleni, jottei mun läs… siis lihakset niin pullottaasi. Mutta allia en saa lymyhyn, jonsen pistä jotaki jakkua päälle.

???????????????????????????????

Kysyyn isännältä, jotta onko siinä liikaa pling-plingiä, ku on nuo palijetit, mutta se vain viisas toista tanttua ja tuumas, jotta ei siinä ainakaa niin palijo oo ku tuos. Ei ne oikiastansa mua häirittekkää. Jotenki justihin ne teköö siitä vähä juhulavamman. Ei meillä menny ku nelijä tuntia kaupungilla… Ja yks lippalakki. Isäntä on ny näköjään ottanu oikeen asiakasensa ruveta karottelemahan tavarootansa. Sinne sen lippis jäi Piikkihin. 

Takaasi tulles käytihin äiteen työnä. Ei käyty viimme pyhänaikana ollenkaa, ku meillä oli Viivi. Mulla on huono omatunto siitä, jottei viety sitä nykkää yhtää pihalle. Me oltihin niin rössäännyksis (= väsyksis) ja jalaat kipiänä tuon asfalttikävelyn jäläkihin, jotta ei vain jaksettu. (Anteeksi, äiti.) Äitee aina niin kiittelöö ku käyrähän kattomas. Tuloo tunne, jotta pitääs käyrä useemmin.

Ahkeroominen kannattaa

Eilisen, piremmän työpäivän ansiosta mulla ei ollu tänään kiirus töihin. Heräsin kuuren jäläkihin ja työmaalla olin vasta vartin yli kahareksan. Kotia lähärin jo kolomelta.

Varasin liput maanantain työreissua varte ja kasasin tarvittavat paperit joukkohoni. Toivottavasti muistin kaiken tarpehellisen. Varmistin myös, jotta meillä on Iriksen kans konehes riittävät yhteyret, jotta päästähän käsiksi kaikkihin tietoohin joita tarvitahan.

– Niin, oon siis menos pääkonttorille perehryttämähän sijaastani töihini. Saa nähärä, mitä siitä tuloo. Mä kun en oo mikää hyvä neuvomahan. Vaikka mä itte osaasin jonku homman, niin en mä osaa välttämätä sitä toiselle opettaa hyvin.