Pyhäpäivän ratoksi

Heräsin puoli kahareksalta ja pistin heti aamupalan jäläkihin pyykkikonehen töihin. Mittari näytti, jotta yöllä olis käyny 2 astetta pakkaasen puolella. Maanrajas on ollu varmahan vielä vähä kylymempää.

Aurinko on kuitenki paistellu tänään sen verran, jotta vein pyykit pihalle kuivumahan, vaikka olin jo aiemmin ajatellu, jotta nyt ei enää kannata pihalle vierä ku ei ne sielä enää oikeen kunnolla kuiviksi tuu.

Työvaattehia silittäesnäni silitin samalla tämän viimmeesimmän käsityöni.

Tuuki

Isäntä keksii ovelan tavan kertua mulle, jotta olis jo aika leipua omenapiirakkaa. Se tuli tupahan ja sanoo, jotta hän vei omenanpoimurin terassille… Mua nauratti niin, jotta pakkohan mun oli ruveta leipomahan. Sokuria ei kylläkää ollu ku yhtehen piirakkahan, mutta eikähän se ny sillä hetken pärijää.

Kun sain pyykit narulle, eherootin isännälle ongelle menemistä samalla reissulla ku käyrähän äiteen työnä. Hetken se miettii ennen ku päätti, jotta onkiminen voittaa televisiouusintojen kattelemisen. Käytihin Herralan rannas eikä kauaa menny ku sain ensimmääsen särijen. Itte asias ne oli niin hyvin syönnillä, jotta isäntä tukkii mun kans samahan kohtahan ja lopuuksi päästihin tasalukuuhin: mä sain kolome särkiä ja yhyren affenen. Isäntä sai kolome lahanaa ja yhyren särijen.

Särki nro 1 Särki nro 2 Affen Särki nro 3 Kohomelokiikku Herralan ranta 1 Herralan ranta 2

Onkimareissulta mentihin äiteen työ ja käytettihin sitä pienellä lenkillä. Jotenki tuloo aina kauhian huono omatunto kun se on niin kiitollinen siitä vähästä, mitä me sen kans vietetähän aikaa.

Mainokset

Milla Paloniemi: Veera & minä

Milla Paloniemi tunnetahan paremmin Kirooleva siili -sarijakuvistansa, mutta tämän kirijan sarijakuvat perustuu tositapahtumihin hänen omasta elämästänsä Veera-koiransa kans.

Hän on aluunperin piirtäny näitä Lemmikki-lehtehen, mutta kun sarija jäi leherestä pois, niin hän teki niistä kirijan. 

Tämän sivun valittin tänne sen takia, kun silloon, kun meillä oli koira, niin mä väittääsin, jotta niitä koirankarvoja löytyy avaamattomista säilykepurkiistaki.

Veera & minä 

Jarkko Sipilä: Muru

Lievästi kehitysvammaanen 26-vuotias Laura Vatanen, Muru, löyretähän kotuansa kurkku auki viillettynä. Tappelun jäläkiä ei näy, joten tekijän oletetahan olevan lähipiiristä.

Laura on viettäny aikaansa myös Alamos, lähikapakas. Lauran murhan jäläkihinki sielä istuu nelijän miehen porukka, jokka kaikki on tuntenu Lauran, jopa aika läheesestikki. Miehet vierähän kuultavaksi ja lopulta yks heistä tunnustaa teon.

Tappo on selevitetty – vai onko?

Pekka Hiltunen: ISO

Helsingin reissulla havaattin, jotta mä oon armottomasti jääny aijastani jäläkehen. Kaikilla muilla oli läppärit tai tapletit tai vähintäänki lääpittävät puhelimet, joirenka kans ne vietti aikaansa. Mä kaivoon kassistani kirijan. Muutaman vuoren päästä muksut kyselöö, jotta mikä se sellaanen kirija on.

Tämä kirija oli oikeen hyvää matkaseuraa ja kaikki 413 sivua tuli lujettua niiren reilun viiren tunnin aikana, mitä junamatkat kesti.

ISO kertoo 37-vuotiahasta Annista. 168 cm pitkästä ja 138 kg painavasta naisesta, jolla on kaks korkiakoulututkintoa, joka on fiksu ja sanavalamis, mutta töitä ei vain löyry. Annin viimmeesin paikka on voileipäbaari, josta hänet pistetähän pois. Selekiää syytä ei pystytä osoottamahan, mutta Anni tietää. Hän on liika lihava. Epäesteettinen tiskin takana. Lihava nainen tyrkyttämäs asiakkahille isoompaa voileipää kun mitä tämä oikiastansa haluaas.

Kiloostansa huolimata Anni on terve eikä koe painuansa ongelmaksi. Ongelma on se, kuinka toiset suhtautuu lihavihin ihimisihin. Anni haluaa käyttää nimenomahan sanaa lihava, sillä hänen mielestänsä sana ylipainoonen korostaa justihin sitä, jotta ihiminen on ylittäny yleesesti hyväksytyt standardit ja siinä on jotaki vikaa. Anni käy kyllä painonhallintaryhymäs, mutta ei saa sieltä tukia ajatukselle, jotta ihiminen vois tulla hyväksytyksi justihin sen kokoosena ku hänellä ittellänsä on hyvä olla.

Pala kurkus

Oon vuosia sitte jo havaannu, jotta jos mulla on joku mures tai paha olo, mulle tuloo palan tunnet kurkkuhun.

Nyt on taas liika monta (kallista) pallua (= palloa) yhtä aikaa ilimas. Isäntä ja poika ei oo kumpikaa saanu vielä päivärahaa. Siin’ on sellaanen ketjureaktio, jotta poika ei voi hakia päivärahaa ennen ku isäntä saa päivärahapäätöksen. Koska poika asuu kotona, meirän tulot vaikuttaa sen päivärahoohin. Ja tuo isännän päivärahapäätös pitääs pistää hakemuksen joukkohon. Iliman toristusta meirän tuloosta se saa vain puolikkahan päivärahan. Toki voi olla, jottei se sittekkää saa sen enämpää, ku vanhempien yhtehen laskettujen tulojen raja on 1781 eurua. Sen yli menevä osa vähentää päivärahaa 50 prosentilla. Töitä tuskin on tarijolla kummallekkaa.. Flikan työnä orottaa remontti, jota oon luvannu rahoottaa sen minkä pystyn. Työmaallaki ilimapiiri on vähä epävarma. Jokahinen pelekää yt-neuvotteluja. Minä erityysesti ajattelen olevani hyvä kohore irtisanomiselle sen jäläkihin ku Iris ensi oppii mun hommat.

Sitte jos kattoo omaa napaansa kauemmaksi niin ei tämä koko Suomen taloustilanne palijo lohoruta eikä lupaa hyvää tulevalle.

Ja rajanaapuriki lentelöö vähä ku näytösluontoosesti rajan yli…

Tämä palan tunne kurkus ei oo järijellä sääreltävis. Mä en tieten tahtoen ja koko aikaa vello näis ikävis tunnelmis, mutta pala on ja pysyy.

Se vaatii syömähän koko aijan. Vain sen aikaa se on pois, ku kurkusta valuu tavaraa, jota se joutuu väistämähän. No, en sentäs syö koko aikaa, mutta syöminen helepottaas sitä tunnetta. Pelekkä tyhyjän nieleskely ei hävitä sitä.

Välillä se tuntuu tukkivan iliman kuluun. Aiva ku olis kupla kurkus. Joskus sieltä pääsöö ohitte pieni ryökäys (= röyhtäys), mutta sen tultua pala asettuu taas tutusti paikallensa.

Joinki mä yhyristän sen tuohon kilipirauhasehen, kun se pala on justihin tuos kaulakroopin (= kaulakuopan) kohoralla. Eihän mulla siihen mitää lääketietehellistä perustetta oo, mutta havaattin tuon palan kurkus ensimmäästä kertaa niihin aikoohin kun tuo tauti riaknosootihin. Voi olla, jotta se oli sielä ennemminki, mutta vasta taurin ilimettyä rupesin kuuntelemahan olotilojani tarkemmin.

En saa ittiäni nyt eres sen vertaa ruotuhun, jotta olsin lähteny lenkille, vaikka tänään ei voinu enää säätäkää syyttää. Ehtoosta paisteli jopa aurinko.

Reissusta on seliitty

Mulla oli maanantaiaamuna herätys varttia vaille viis.

Juna lähti varttia vaille seittemän. Isäntä mun nakkas asemalle ja matkalla piruulin, jotta eihän sitä tierä, vaikka juna olis myöhäs. Sielähän voi olla vaikka lehtiä raralla. Juna kyllä tuli aijallansa, mutta meinas päästä äänehensä nauru ku asemalla kuulutettihin jotta teknisen vian takia lähtö viivästyy… Ei se lähtä onneksi myöhästyny ku 15 minuuttia ja matkalla otettihin 10 minuuttia kiinni.

Helsingin pääs pääsin kunnialla perille, mutta sielä oli taas teknisiä ongelmia. Ei saatu tietokonesta verkkohon. Piti vaihtaa toisehen kämppähän, mihinä toimii langatoon verkko. Kyllä me aika tivihisti käytihin työjuttuja läpi koko päivä. Ruokatauko ja kaffet-/teepaussit pirettihin välillä.

Juna kotiappäin lähti varttia vaille kuus ja kotona oon ollu jo ennen iltayhyreksää. Nukutti kyllä seuraavan yön tosi makiasti.

Eilinen päivä oliki taas sähköpostien purkua, ku ei saatu mun sähköpostiakaa sielä auki, jotta oltaas voitu sieltä napsia vielä lisätöitä. No, lähetin sitte täältä Irikselle yhyren asiakkahan tierot, jotta se voi omin päin harijootella viemällä ne konehelle.

Eileen ehtoolla käytihin salilla ja saunoottihin sen päälle. Tänään on tuntenu kropasnansa, jotta jotaki on tullu tehtyä.

Asiasta aiva kolomantehen: huomasin, jotta tuola feispuukis varsinki jokahinen kehuu miten ne marijastaa ja sienestää, säilöö, laittaa ruokaa ja leipoo… Mua ärsyttää. Ei niitten päivitykset vaan se, jotta mä itte en tee mitää. Mä en torellakaa oo mikää korinhengetär! Tänään piti kumminki sen verran rävehtiä, jotta pari konehellista pesin pyykkiä ja yhyren konehellisen tiskiä. Sitä ei varsinaaseksi ahertamiseksi voi sanua, ku konehet hoitaa työt.

Paskannakkoon määrä on kumminki aina vakio. Eileen tuli nimittään taas ikävä juttu: flikka soitti ja sanoo, jotta heirän makuukamarinsakki pitää vielä pistää remonttihin. Sielä kuulemma etenki vaatekaapis on niin vahava homehen haju, jotta vaattehia ei voi käyttää. Sitä ei silloon aluun perin otettu auki ku kattelivat, jotta sielä on purut kuivia. Mutta… eihän se tartte ku yhyren pienen kohoran, mistä vesi on menny kun se alakaa homehtumahan. Etenki kun se vessa, josta koko vesivahinko on saanu alakunsa, on tuon makuukamarin vieres. Parin viikon päästä olis tarkootus mennä repimähän se auki ja kattua, mitä sieltä laattian alta löytyy. Masentavaa. Eikä sekää iliman tuu vaikka kuinka omana työnä yritetääs teherä.