Riu’ulla

Huomasin tänään töihin lähtiesnäni, jotta meillä on fiksuja lintuja. Ne on perustanu hyyskän. Käyvät samalla riu’ulla sontimas. Pahaksi onneksi tuo riuku vain sattuu olemahan kiinni mun autos..

Riu'ulla 003

Sielä on katolla ”ainaki kilo” sitä ittiänsä. Oon siis ollu paskakuskina tämän päivän. Kerranki toivoon oikeen kaatosaretta, jotta se huuhtoontuus pois, mutta ei tullu ku vähä tihkua, vaikka koko päivä on ollu niin maharottoman pimiä ja pilivinen.

Mainokset

Viivi

Viivi tuli meille eileen ehtoopäivällä yökylähän, jotta emäntänsä pääsi Provinssirokkihin. Meillehän se sopii,

Viivi on niin suloonen. Ja jostain syystä se on enemmän mun ku isännän kaveri. Oon omalla koirapsykolokiallani päätelly, jotta se johtuu siitä kun sillä on nimenomaan emäntä eikä isäntää.

Viivi 001 

Täs pitää ensi vähä rapsutella, ku pikkuusen tuli itkua emännän lähärettyä.

Viivi 002 

Kauaa ei Viivi jaksanu murehtia meille jäämistänsä, vaan otti rennosti päikkärit omas petisnänsä. Mäki otin päikkärit omas petis. Viivi kävääsi kyllä mun kaverina, mutta piti sittekki omaa petiä parempana. Viivi 003

Iltaruoka maistuu oikeen hyvin ja sen jäläkihin lähärettihin lenkille. Viivi sai määrätä suunnan, mä vauhrin (= hitauren). Viivihän on tosi kova menijä. Se on tottunu emäntänsä kans pitkihin juoksulenkkiihin ja mä olin varmahan vain jarruna sille. Ei tehty kovin pitkää lenkkiä. Viivi itte rupes kattelemahan jonku matkan pääs mun päälle siihen mallihin, jotta eikö jo voitaasi kääntyä… Sellaanen 40 minuutin kävelyreissu tehtihin.

Kotia tultua laitettihin sauna lämpiämähän. Viivi nukkuu omas petisnänsä sen aikaa kun me kattottihin Avara luonto. Sitte mentihin saunahan. Viivi ei oo ikänä ennen tullu löylyyhin, mutta nyt se oli meirän kans ylimmällä lautehella. En tohtinu pitää sitä kovin kauaa vaan ”me naiset” lähärettihin jonku aijan päästä pois saunasta ja jätettihin isäntä nakkelemahan kunnon löylyjä.

Nukkumahan mennes Viivi on suloonen. Se teköö tunnelin peiton alle ja tällää ittensä maata aiva kiinni ihimisehen. Tällä kertaa muhun ku ei omaa emäntää ollu saatavilla. Aamuyöstä heräsin ja säikährin, jotta mihinä koira on ku ei tuntunu kroppaa vasten eikä kärellä kopeloomalla. Sen oli vissihin tullu kuuma ja se oli kömpiny sängyn jalakoopäähän. Kuonon pää vain pilikisti peiton alta. Jatkettihin unia vielä puoli yhyreksähän asti.

Syötihin kumpiki aamupalaa, tosin Viiville ei maistunu yhtä hyvin ku iltaruoka. (Mulle taas maistuu valitettavan hyvin ihan mihinkä vuorokauren aikahan tahansa.)

Aamupalan jäläkihin lähärettihin lenkille. Se jäi kovin lyhkääseksi, ku Viivi itte halus taas kääntyä takaasi. Ei siinä mitää. Niin tehtihin ku neiti halus 🙂

Isäntä lähti Keskiseltä ostamahan jotaki konehia, jokka oli kuulemma halapoja. Me jäätihin Viivin kans pesöhön pyykkiä ja laittamahan ruokaa. Viivin emäntä tuli kyllä samalla oven avauksella hakemahan lastansa, ku isäntä lähti.

Ku ensimmäänen konehellinen pyykkiä oli narulla, alakoo tietysti sataa. Onneksi ei tullu ku pieni kuuro.

Ku kaikki pyykit oli pestynä, oli isäntäki jo kotiutunu ja kun se sai syötyä, lähärettihin äiteen työnä käymähän. Tehtihin äiteenki kans pieni lenkki vaikka taivas rupes synkistelemähän siihen mallihin, jotta pelijättihin kastuvamma. Ei kastuttu. Muutama isoo pisko tuli siinä vaihees ku lähärettihin äiteen tykyä.

Ehtoo onki sitte menny ihan täs kotitöis ja konehella istuskelles.

Vielä pari viikkua lomahan. Äkkiä se menöö.

Jennifer Holland: Yllättävät ystävykset – 47 kiehtovaa tarinaa eläinmaailmasta

Kirijahan on koottu tarinoota eri lajien eläämistä, jokka syystä tai toisesta on viihtyny toistensa seuras. Suurin osa elääntarhaolosuhtehis, johona elääntenhoitajat on saattanu yhtehen yksinääsyyrestä kärsiviä eläämiä.

Nää on mun mielestäni sellaasia aiheeta, josta olis voinu saara niin liikuttavia kertomuksia, jotta olis tarvinnu nästyykiä (= nenäliinaa) lukiesnansa, mutta valitettavasti ei täyttäny orotuksia siltä osin.

Eniten mua liikutti näistä tarinoosta kertomus Intiasta vuorelta 2003. Tää on tapahtunu Antoli-nimises kyläs. Sielä lehemät kahalitahan yöksi puuhun kiinni.

Yhtenä yönä tällääsen kytketyn lehemän työ oli tullu leopardi. Kylälääset pyysi viranomaasia kulijettamahan leopardin pois kylän alueelta.

Pyyrystäjät näki jotaki vallan merkillistä: leopardi tuli lehemän työ, hieroo päätänsä sen päähän ja meni sen vierehen makaamahan. Sitte lehemä alakoo nuolla leopardia päästä ja kaulasta ja leopardi selevästi nauttii siitä. Tää toistuu monena yönä.

Jos lehemä sattuu nukkumahan ku leopardi tuli, se herätti nukkujan tönääsemällä sitä jalakahan ja paiskas sen jäläkihin vierehen maata. Muut lehemät ei leopardia kiinnostanu. Ei ruokana eikä kaverina. Vain tämä yks.

Melekeen kaks kuukautta leopardi kävi joka yö iltakahareksasta aamuhun asti nukkumas lehemän kans. Kylälääset ei enää halunnukkaa leopardia vietäväksi pois, sillä ilimeesesti se söi sikoja, apinoota ja sakaalia, jokka normaalisti verootti kyläläästen satua. Tällä kertaa sarosta tuli suurempi ku tavallisesti.

Viimeesenä yönä, jolloonka kaverukset nähtihin yhyres, leopardi kävi lehemän työnä yhyreksän kertaa ennen ku se lopullisesti lähti.

Yllättävät ystävykset095

Rokkiongintaa

Mä halusin taas vaihteeksi ongelle. Mentihin Kyrkösjärvelle, mihinkä kuuluu Provinssi-Rockin musiikki. Tosin niin vaimiana, jotta lähinnä passon jytkehen kuuli. Kuvasin ensi maisemia.

Kyrkkärillä 001 Kyrkkärillä 002 Kyrkkärillä 003

Härin tuskin kerkesin saara ongen vetehen ku tärppäs.

Kyrkkärillä 004

Tää lahana oli vain huulesta kii, mutta silti se huilaali pitkän tovin selijällänsä ku vein sen vetehen takaasi. Mun tuli jo oikeen huono omatunto, mutta onneksi se hetken päästä kääntyy oikeen päin ja lähti uimahan.

Sitte ku ei enää eres näykkiny, näpsiin taas muutaman kuvan.

Kyrkkärillä 005 Kyrkkärillä 006

 Harakankello (?) kasvoo pengerryksen reunalla ja kurijenmiekka vetenrajas.

Kyrkkärillä 008

Välillä oli ihan tyyntä.

Kyrkkärillä 010

Toisinansa taas tuuli rypytti veten pinnan ihan huolella.

Kyrkkärillä 011

Tälläänen pieni affen vielä tarttuu koukkuhun. Sen jäläkihin lakkaski syömästä ihan tykkänänsä.

Mutta 2½ tuntia komias sääs ja mieli rauhoottuu. Mikäs sen mahtavampaa.

Käytihin nyt onkimas ku Viivi tuloo meille huomenna yökylähän eikä sitte voira lähtiä onkireissulle.

 

 

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Tämä on nyt se Kodin kuvalehden palakintokirija.

Se kertoo Iranin sorasta (= sodasta) ja ihimisistä soran keskellä.

Kirija alakaa hyvin vaikuttavasti ku raskahana olevaa naista kulijetetahan pakettiauton lavalla vankilasta sairaalahan synnyttämähän.

Henkilöötä oli aika palijo ja mulla tahtoo mennä sekaasin kuka oli kenenkäki lapsi ja mitä sukua nää nyt olikaa toisillensa.

Ei voi sanua, jotta kirija olis ollu viihryttävä. Mutta ehkä se vähä avas silimiä.

Mun yllätti myös se, mitenkä näis kuvattihin naisten ja miesten välisiä suhteeta. Olin kuvitellu, jotta sielä ei saa kattuakkaa toista sukupuolta kohti tai seurustella, saati harrastaa seksiä joutumatta suurin piirteen telootetuksi.

Mutta se käsitys, mikä mulla on ollu näistä ainaasista kahakoosta, vahavistuu tään kirijan myötä. Mä oon sanonu, jotta kakarat oppii sielä ensimmääseksi leikkimähän pyssyyllä ja jatkamahan sukupolovesta toisehen sitä kahakoontia. Täs kirijas kävi hyvin ilimi, mitenkä kolemenkymmenen vuoren takaaset tapahtumat on yhä läsnä seuraavanki sukupoloven elämäs ja mitä ne vaikuttaa heirän ajatusmailmahansa ja tekoohinsa.

Kuuma peruna

Nimittään mun kesäloma ja sen sijaasuus. Viimme vuonnahan mulla ei ollu sijaasta ollenkaa ja asiakkahat joutuu orottamahan tilin avausta yli kuukauren.

Nyt pomo oli pistäny jo huhtikuus kyselyä Helsingin päähän, jotta löytyyskö sieltä sijaasta. Ei vastausta… Viimme kuus se oli kysyny uurestansa. Ei vastausta. Viimme viikolla se oli laittanu sähköpostia talouspäällikölle ja myyntijohtajalle. Talouspäällikkö oli torennu, jotta heiltä ei apuja tuu. Sijaanen pitää kuulemma löytyä omalta sektorilta ja kai pomolla on mulle sijaanen kattottuna, ku kerran on lomanki mulle luvannu. (Pitääskö tästä ny päätellä, jotta lomaa ei saa pitää, jos ei oo sijaasta?)

Pomo oli torennu, jotta meirän vastuualuehelta ei löyry mulle lomittajaa. Tänään myyntijohtaja soitti mulle ja kysyy, jotta kuinka mun lomitukset on aiemmin hoirettu. No ne hoirettihin omien töiren ohella omalla väellä niin kauan ku meillä oli muitaki toimistorottia ku minä. Sen jäläkihin ei kuinkaa.

Myyntijohtajalla oli Helsingin päästä tieros yks ihiminen, joka tarttis lisätöitä ja lupas puhua hänen kans, jos ehtiisin perehryttää vielä ennen lomaa. Muuten hyvä, mutta tämä maharollinen sijaanen on yhtä aikaa lomalla ku minäki.

Niimpä myyntijohtaja kysyy, voisinko tulla yhyreksi päiväksi töihin loman puolivälis purkamahan sumaa. Saisin siitä kuulemma kaks lomapäivää korvaukseksi. Sopiihan se mulle ku ei oo mitää sen kummempia suunnitelmia. Tosin epäälen, jotta yhyres päiväs ei kaharen viikon töitä taputella, mutta jos eres kiiruhisimpia.

Lomien jäläkihin mun pitää kuulemma heti sopia perehrytys tämän tulevan sijaaseni kans. Totta puhuen mua vähä hirvittää, jotta jos sillä on töistä pulaa, niin onko mun työt kohta kaikki sielä… No, ei sitä auta ny murehtia.

En minä oo tieroostani kares (= kade). Kyllä mä opetan. Myyntijohtaja lupas varata siihen yhyren kokonaasen päivän. En vain tierä, palijoko siinä aijas kerkiää ja muistaa ohojeestaa. Yritän nyt jo sitä mukaa pistää asioota ylähä, kun niitä tuloo mielehen. Ja on mulla jo ennestänsä ohojehet olemas kun mun viimme vuonna piti ne talouspäällikölle laatia, jotta se saa jakaa ne omalla osastollansa ”kaikille”, niin jotta aina löytyy joku, joka pystyy asiakkahia perustamahan mun loman aikana. Talousosaston naiset ei koskaa saanu niitä ohojeeta ja loman jäläkihin ne kyseli multa kiukkuusena, jotta mihinä ne on. Onneksi mulla oli se alakuperäänen sähköposti talles. Sain sen laittaa niille kopiona.

Jotta sellaanen kalansaalis

Ku kymppiuutiset alakoo, totesin, jotta tuuli on tyyntyny ja eherootin isännälle, jotta mentääs ongelle. Se ei aluuksi ottanu sitä tosisnansa, mutta innostuu sitte kumminki ja lähti kaivamahan matoja. Puin ylle ku naparetkelle lähties ku pihamittari näytti enää viittä astetta.

Kyrkösjärvi

Näin tyyntä oli Kyrköösjärvellä.

Hurrrja kalansaalis, juhannus 2014

Kauaa ei tarvinnu orotella ku alakoo näppimähän.

Hurrrja kalansaalis, juhannus -14

Ja sitte uurestansa.

Kolme “kalaa”

Ja vielä kerran! – Kaikki yhtä suuria 😀

Tulivat kaikki samalla marollaki, ku olivat niin pikkuusia, jotteivat saanehet matua koukusta. Tämän kolomannen sintin jäläkihin päätin vaihtaa maron vähä elävääsempähän ku kolomesti syötyhyn, mutta se ei vissihin sitte ollukkaa yhtä hyvän makuunen. Lakkas syönti kokonansa.

Niimpä ihaalin vain maisemia.

Kyrkkäri

Isäntä oli vähä kauempana onkimas, jotta sen kalasta mulla ei oo kuvaa. Se sai ensimmääsen kalan – kymmensenttisen affenen. Seuraavaksi se nosti uistimen. Lopuuksi se jätti ikään ku vaihtokauppana oman koukkunsa pohojahan. Sen rupes tulemahan kylymä ja se eherootti kotia lähtyä kaharentoista mais.

Nelijä astetta näytti auton mittari ku vähä ennen puolta yhtä ajeltihin kotia päin. Mä friskaannuun (= virkistyyn) tuola onkireissulla niin, jottei mua väsytä vieläkää vaikka kello on pian puoli kolome.

p.s. Kaikki pritkut (= kiisket) pääsi takaasi järvehen kasvamahan. Eivät ollehet kunnolla kiinni koukus ja lähtivät uimahan ku pääsivät vetehen.

pps. Juha tunnisti mun saalihini pritkuuksi ku mä olin vain piikikkähästä selekäevästä päätelly ne affeniksi…. (Varsinaanen kalastaja ku ei tunnista saalistansa.)