Pesupäivä

En voi väittää, jotta olsin tänäänkää ollu yhtää ahkereet ku eileen, ku pyykkikoneshan ne varsinaaset työt on teheny. Pistin nimittään täkit ja tyynyt pesuhun. Nyt on vielä viimmeenen täkki kuivausrummus. Pihalle ei oo arvannu vierä kun tuo vesi tuntuu ny olevan niin löyhäs, jotta vähä väliä on satanu. Ehtoopäivällä satoo hyvinki lujaa hetken aikaa. Ei mitää suuria määriä oo tullu, mutta pyykit olis kyllä kastunu.

Muuten oon ollu taas vain täs tuvalla. Mapittanu erinääsen määrän paperia ja istunu joka välis lukemas.

Eileen oli vapaapäivän takia ihan lauantaifiilis, nyt mulla on siis jo toinen lauantai peräkanaa 😀

On niin tapahtumaköyhää, jottei tällääsistä kannattaasi eres kirijoottaa.

Mainokset

Ylityövapaa, valamistujaaspäivä

Pyysin tämän päivän aikoonansa vapaaksi, jotta voisin tällätä valamistujaasia. No, ei se menny sitte ihan suunnitelmien mukahan.

Flikka päätti, jotta hän ei vietä valamistujaasia kun on jo niin monesti juhulittu. (Tämähän on sille jo kolomas ammatti.) Lisäksi jalakaleikkauksesta toipuminen on vielä menos, jotta ei ny oikeen hirviästi jaksa vierahia vastahanottaa. Paitti jotta sitte se päättiki, jotta jonkinmoiset kaveribileet hän pitää. Mutta niitten valamistelus ei äitejä tietystikkää tarvita.

Poika puolestansa ei valamistunu. Niin ku ei kukaa muukaa sen luokalta! Kolome saattaa valamistua juhannukseksi, poika toivottavasti niiren joukos. Rakennuspuoleltakaa ei kuulemma valamistunu ku yks. Kysyn vain, onko syy yksistänsä huonoos oppilahis?

Yhyren poijan vanhemmat oli jo keväällä sinne yhteyres ku kävi ilimi, jotta poijille oli kirijattu poissaoloja vaikka ne oli ollu paikalla. Eivät vain ollehet työhalaariis. Opettaja ei ollu komentanu niitä pukemahan haalaria ylle, vaan oli vain merkinny ne poissaollehiksi.

Sinne piti tulla varajohtajan paikalle selevittelemähän asioota, mutta se ilimoottautuu sairahaksi sinä päivänä eikä sitä selevitystä koskaa tehty. Kaiken lisäksi nuoret oli saanu haukut ku ”laitetahan vanhemmat soittelemahan”. Ei ollu muuten muksuusta lähtöösin se puhelu vaan vanhempienki mitta tuli täytehen. Mikää ei oo kuitenkaa muuttunu ainakaa paremmaksi.

Oon ny kahtena ehtoona istunu poijan kans keittiön pöyrän ääres kun se on teheny korvaavia tehtäviä saaraksensa kurssit suoritetuuksi. Kun se sitte vei niitä tehtäviä äirinkielen opettajalle, tämä ei ollu osannu sanua, pitääkö poijan teherä vielä jotaki lisätehtäviä. Matikan opettaja sentäs oli torennu tehtävien riittävän ja antanu numeron.

Tänään poika meni koululle viemähän vielä loppuja tehtäviä, mutta opettaja ei ollu keriinny ottaa niitä vastahan ku oli valamistujaasjuhula… Tehtävien palautusaika on ens maanantaina klo 8.00 mennes…

Poijalla oli vielä pari viikkua sitte opintokortis 15 suorittamatoonta kurssia. Kun sen viimmevuotinen opettaja oli käyny sen kurssit läpi, sieltä kirijautuu pois 9 (yhyreksän!) nollaa, joita tämä nykyynen opettaja ei ollu kirijannu suoritetuuksi. Oli kuulemma vähä tuo entinen opettajaki hermostunu. Eikä mun mielestäni ollenkaa syyttä.

Nyt poijan pitää suorittaa niitä loppuja kurssia täs kesän aikana koululla. Se äirinkieli nyt on vielä arvootus, jotta kattotahanko ne riittäviksi, mitä se on tähän mennes teheny. Mutta ku paperis luki vain esim: uudet sanat, ammattietiikka, novelli (lyhyt), niin ei me tieretty, mitä niistä piti oikiasti teherä. Olisko sen pitäny keksiä uusia sanoja? Kirijoottaa novelli? Vai lukia novelli ja teherä joku tehtävä sen novellin pohojalta? Ja mitä ammattietiikasta? Pitikö sen pohtia sitä vai kertua omasta ammattietiikastansa? Nyt ei voi mun mielestä yksin poikaa syyttää siitä, jos ei opettajakaa osaa sanua, mitä sen pitääs teherä. Tai antaa tehtäviä riittävän selekiästi. Sitä paitti se on jo toissa vuonna teheny yhyren tarijouspyynnön, joka aina vain roikkuu sen opettajan paperiis tekemättömänä. Se ny vielä kerran otti siitä kopion, jos se tällä kertaa hyväksyttääs… Tai itte asias se oli jo johonaki vaihees hyväksyttynä, mutta hävis sitte taas opintokortilta.

Tää viimmeenen vuosi on ollu niin takkuunen, jotta enää en toivo muuta ku jotta poika sais paperit pois koulusta. Ihan sama, millä arvosanoolla, kun vain sais toristuksen ja pääsis hakemahan töitä.

Mun ylityövapaani on menny ihan ”hiahan”. En oo saanu mitää järkevää aikaaseksi. Aamusta käytihin ruokakaupas, oon vähä järijestelly Pännän paperia mappihin, laittanu kutomiani sukkia ja tossuja myintikuntohon, istunu lukemas ja ruaan jäläkihin painuun päiväunille. Ei olsi kannattanu ku näin painajaasia. Oli ihan pelijästyny olo vielä herättyäki. Kuvittelin tämän päivän aikahan tekeväni vaikka ja mitä. En teheny. Mulle ei sovi näköjään nämä vapaapäivät ollenkaa. Syön liikaa ja teen liika vähä. 

Tupajumin lapajumitus

Viimme yön kattelin painajaasia. Ensi venälääset oli miehittäny Suomen – iliman minkäänlaasta vastarintaa. Mun piti tien päällä näyttää paperini, jokka saman tien otettihin pois. 

Myöhemmin olin taas vapaas Suomes, mihinä isännän velijen vaimo, poika ja miniän alaku heitteli frispiitä Ilikan kentällä. Mun auto oli siinä niitten vieres ja kun menin hakemahan sitä, haastoovat mua mukahan pelaamahan, mutta sielä oli niin palijo sääskiä, jotta ne meinas kupata mun aiva elävältä ja mä halusin vain päästä lähtemähän autollani.

Timon auto oli poikittaan mun auton eres ja sen piti siirtää sitä, jotta mä pääsisin lähtemähän. Se pisti kuitenki vahingos pakin päälle ja niisti Volovollansa (en eres tierä, mikä auto Timolla oikiasti on) Gorillaa vähä lyhkääsemmäksi. Lyhyryt sen noukalta ainaki katos.  Joku lasiki räjähti pirstalehiksi, mutta en keriinny tajuta, menikö se Timon autosta vai mun omasta.

Heräsin vartin yli kuus säikähröksis, jotta oon myöhäs. Vasta keittiöhön päästyäni tajusin, jotta nyt onki lauantai… Ja sen, jotta mun oikia lapa on ihan jumis. Oliskahan tullu siitä kolarista…

Paiskasin soffalle maata, mutta oli niin kuuma, jotta nukkumisesta ei tullu mitää. Isäntä nousi pian mun jäläkihin. Mä yritin voirella lapaa Voltarenilla ja venytellä sitä, mutta mikää ei auttanu.

Ku kaupat aukes, käytihin hakemas ruokatarvikkehia. Mä suunnittelin ensi tekeväni lihamureketta ja pernavoita (= perunamuusia), mutta jotenki se tuntuu liika raskahalta näin kuumalla kelillä. Niimpä päätinki teherä ”makaroonimössyä” (simpukkamakaroonia, kinkkukuutioota, juustua ja kolomen juuston kermaa).

Syötyäni laitoon konehellisen pyykkiä peseentymähän ja kun sain ne narulle, käytihin pyörillä äiteen työnä. Ei viety sitä kovin pitkälle lenkille, kun ei se suostu mitää laittamahan päähänsä vaikka kuinka aurinko räköttääs. Sieltä tultua havaattin, jotta lapa on melekeen kivutoon. Liekö asiahan ollu osuutta liikunnalla tai sillä, jotta otin särkylääkkehen ennen ku lähärettihin ku meinas olla pää kipiä.

Oon ollu koko viikon aika vetämätöön ja suurin osa tästäki päivästä on tullu jumitettua tuvas ku pihalla käyres vain hiki virtaa vaikka ei oo mitää tehenykkää. Verenpaineet kumminki paukkuu ihan entisis lukemis taas. Ehtoopäivällä oli 148/94 ja pulssiki 84. Pitää vissihin soitella aikaa lääkärihin ja kattua, minkämoisilla annostuksilla tuota lääkitystä jatkaa. Aamusin nimittään painehet on ihan kohorallansa. Eileen näytti 122/83 ja pulssi oli 63.

Toissapäivänä mun piti siistiä poijan irokeesi ja tänään isäntä ilimootti, jotta hänki haluaa irokeesin sillä erootuksella, jotta sivut jätetähän sängelle ku poijan pää ajellahan sivulta kalijuksi… Ei se lopputulos lähempää tarkastelua kestä, mutta varmahan on vilipooseet päähän.  

Huh hellettä, sanoo jänis pakkaasella

Kyllähän taas katos viikko äkkiä!

Pyhänä tehtihin siis sellaanen 11 tunnin road-trip. Lähärettihin nelijän mais ehtoopäivällä junalle flikkaa vastahan. Käytihin ensimmääseksi syömäs ja lähärettihin siitä ajamahan joskus kuuren aikoohin. Se oliki oikeen luontoretki: ensi meni kettu tien yli, sitte kurkia. Johonaki kohtaa isäntä näki ku hirvi meni tien yli. Mä en sitä nähäny.

Oulus oltihin puoli yhyrentoista mais. Perillä piipahrettihin sen verran tupahan, jotta vähä saatihin rapsutella Metkua. Takaasi tulles luontoretki jatkuu: mones kohtaa oli rusakonpenikoota tiellä ja kerran tuli joku isoo lintu aiva auton noukan erestä. En tierä, ottiko se puskurihin. Ei siinä ainakaa mitää jäläkiä näy ja isäntä oli sitä mieltä, jotta se jatkoo matkaa ihan omin siivin. Lisäksi auton ikkunoos, konepellis, puskuris ja säleikös on kattava kokoelma ötököötä. 

Kotona oltihin kolomen aikana aamulla. Ei viittitty eres riisua vaan körmährettihin hetkeksi kumpiki. Minä sängyn päälle, isäntä soffalle. Seittemältä oli herätys.

Täytyy tunnustaa, jotta ei näin vanha enää jaksa tuollaasta menua. Vasta tiistaina ehtoopäivällä alakasin vähä virkuamahan. Siihen asti olin ku nukkunehen rukous.

Tiistaiehtoolla käytihin salilla. Keskiviikkoehtoolla tein pyörälenkin ja eileen pyöräälin uimahallille. En mä sittekkää oo niin sinut sen veten kans kun mä luulin… En iliman opettajia ja ohojausta. Mutta kyllä mä tunnin verran sielä klottasin.

Tänään en jaksanu mitää. Lämpö vie mehut. Ehtoopäivästä huomaa kuinka pääs alakaa rattahat käyrä aina vain hitahammin ja välillä tuntuu jotta happi loppuu. Onko se ny mikää ihime ku kattoo näitä mittarinlukemia:

Töissä tarkenee 001

Mun työhuonehes.

Töissä tarkenee 002

Aulatilan lämpö + ulukolämpötila.

Jari Tervo: Kallellaan

Tämä kaivettihin omasta kirijahyllystä välipalalukemiseksi kun en oo keriinny käyrä kirijastos. Oon lukenu tään vuosia sitte ja tykkäsin silloon ja huomasin tykkääväni yhä erelleen.

Kallehan on jo aikuunen mies, mutta tämä kirija ei vanhene. Jari Tervo kertoo poikansa ensimmääsestä elinvuoresta rehellisesti, hauskasti ja rakastavasti.

On uusien vanhempien huolta vauvasta, on valavottuja öitä, lapsen ja vanhempien kärttyysyyttä, tasapainoottelua töiren ja perheen välillä ja palijo, palijo rakkautta. Ihastuttava kirija, kerta kaikkiaan.

Outi Pakkanen: hinnalla millä hyvänsä

Kirijan pääosas on yläasteen viimmeestä luokkaa käyvät Hannamai ja Piritta.

Hannamai on kaunis – ja tietää sen ja osaa käyttää sitä hyväksensä. Hän haaveeloo julukisuuresta, jonkinlaasesta julukisuuresta, jotta hänet tunnettaas. Hän miettii laulajaksi rupiamista vaikka ei osaa laulaa, mutta sitä vartenhan on äänitystekniikka… Jalaakki on liian paksut missiksi tai mannekiiniksi. Hannamai on selevästi kaverusparin määräävämpi osapuoli. 

Pirittan isä on ollu kuuluusa viulisti, joka kuoli Saksan-kiertuehellansa. Pirittan äiteen, Stinan,  nykyynen avopuoliso on yläasteen puutyöopettaja Juha, jota Piritta ei voi sietää ja sen hän osaa erinomaasesti näyttää. Juha on jättäny perheensä ihastuttuansa Pirittan äitihin. Siitä liitosta Juhalla on poika, Perttu, jonka lukio jäi kesken isän lähärön takia. Perttu on töis vireovuokraamos.

Hannamai saa aikahan isoon kohun väittäesnänsä Juhan aharistellehen häntä seksuaalisesti puutyöluokas. Juha ei puolustauru vaan ilimoottaa eruavansa viraastansa. Hän pyytää päästä Pertun kämpille. Stinan asunnolle hän ei halua mennä. Ei täs tilantehes.

Hannamai yrittää saara iltapäivälehtiä kiinnostumahan tapauksestansa, mutta leheret ei ota juttua julukaastavaksi.

Sitte Hannamai löyretähän kuollehena läheltä Pirittan kotua. Tytön puhelin ja nahkarukkaset on hukas, vaikka Hannamai ei ikinä jättääsi tai karottaasi puhelintansa.

Ensi epäältihin, jotta hän on kaatunu ja hukkunu. Moni uskoo kuitenki, jotta Juha on tappanu Hannamain.

Hannamain kuoleman jäläkihin hänen äiteensä sen sijahan antaa aulihisti haastatteluja sensaatioleherille. Ja Juha päättää lopulta kertoa oman versionsa tapahtunehista koulun rehtorille, vaikka oliki sitä mieltä, jotta hänen sanansa kuollehen tytön sanaa vastahan on yhtä tyhyjän kans.

Stina löytää siivotesnansa Hannamain puhelimen ja tapahtumat alakaa pärkyämähän.  

Kloorinhuuruunen viikko

Tämä viikko meni yhyres hujahrokses. Töis oon ahkeroonu sitä samaa ku jo monta viikkua: asiakkahien y-tunnusten tarkastamista. Urakka rupiaa olohon puoles välis.

Meinas tiistaina ruveta hiirikäsi oireelemahan, mutta sain sen pyörtämähän ku oon venytelly, voirellu Voltareenilla, hieronu ja myllyttäny sitä porealtahas.

Ehtoot meni uimahallilla. Voin sanua, jotta oli mahtava viikko! Varmasti mua auttoo se kaks vuotta sitte käyty erellinen uimakoulu, koska nyt mä pääsin torella sinuuksi sen veten kans. Silloon mä pelekäsin, jotta mä meen upoksihin ku kivi heti ku ei jalaat uletu pohojahan ja molemmat käret purista rystyset valakoosina reunakairetta. Nyt muhun oli tullu se luottamus, jotta vesi tosiaanki kantaa. (Se tuntuu yhä erelleenki aiva käsittämättömältä. Onneksi tästä korkiasta rasvaprosentista on täs kohtaa hyötyä.) Enämmän mulla on vaikeuksia päästä veten alle. Esim. pohojahan en pääsny istumahan sitte millää. Mutta sukeltamahan opiin, liuku sujuu, samoon kelluminen. Uira en erelleenkää osaa ku niitä lasten uintia: myyrää ja alakeesselekäuintia. Räpylöören kans räpikööttin joinki isoon altahan päästä päähän ja vesijuosten toisen kerran. Mutta nyt mä tohorin tämän jäläkihin mennä sinne pulikoomahan.

Ainut asia mikä harmittaa on se, jotta meni 50 vuotta ihan hukkahan kun nyt vasta löysin tään riemun.

Viimme lauantaina mulla piti olla mammokrafia, mutta perijantaiehtoolla tuli viesti, jotta sairaustapauksen vuoksi se on siirretty tiistai-iltapäivähän. Vastauksia voi orotella joskus kesäkuun puolen välin tietämillä.

Keskiviikkona flikka lenti Helsinkihin leikkausta varte. Sen on toistakymmentä vuotta jo vasen jalakaterä vaivannu. Se on ollu kipiä ja paisunu rasituksesta. Aluuksi sitä hoirettihin jännetupen tulehruksena ja sörkittihin kortisoonia. Vasta muutama vuosi sitte selevis, jotta sielä on verisuonikasvaan, hemangiooma. Tavallisesti se aiheuttaa mansikkaluomia iholle, mutta flikalla se on päättäny kasvaa jalakaterän sisälle. Kukaa ei halunnu ottaa sitä Oulus leikattavaksi, ykski kirurki oli vain torennu, jotta sun pitää sitte vaihtaa ammattia, jos sä et pysty sen kans seisomahan. Ne yritti lykätä sinne kasvaamehen jotaki vaahtua, joka tyrehryttääs sen veren saannin ja estääs sen kasvamisen, mutta siitä ei ollu mitää apua. Se oli vain kivuliasta. Onneksi seuraava kirurki tiesi, jotta Helsingis on spesialisti, joka on erikoostunu justihin näihin kasvaamihin. Se pisti lähettehen matkahan ja nyt ollahan täs vaihees.

Leikkaus piti olla aluun perin torstaina ehtoopäivällä, mutta sielä oli joku aiempi tapaus venyny niin, jotta flikka pääsi puukoon alle vasta perijantaina aamupäivällä. Kasvaan oli ollu sielä niin luiren ja jäntehien ympärillä, jotta eivät ollehet ilimeesesti saanehet kaikkia pois. Se voi sieltä lähtiä uurestansa kasvamahan, jos oikeen paska säkä käy. Patolookille oli lähetetty näyte, vaikka periaattees sen pitääs olla hyvänlaatuunen. Hyvä kuitenki, jotta tarkastavat. Verituluppariskin takia se ei saa lentää takaasi vaan sen pitää körötellä junas. Oli onneksi saanu eres jonku invapaikan, mihinä se saa sen jalakansa ylähä.

Kirurki oli luvannu käyrä sen työnä vielä ennen kotiutusta keskustelemas asioosta, mutta ei sitte ollu käynykkää… Oli häipyny kotia ja unohtanu kirijoottaa verenohennuslääkereseptin. Päivystävä lääkäri oli vain torennu, jotta et sä sitä tartte. Ei sulle tuu verituluppaa, kun sä oot nuori ekkä oo ylipainoonen. Siis tä? Kattooko verituluppa iän ja painoinreksin ennen kun se isköö?

No, joka tapaukses flikka on tulos huomenna tänne ja me nakkaamma sen sitte Ouluhun. Sen takia näin kummallinen järijestely, ku ratatöiren takia Kokkola-Oulu -välillä ei junat kulije. Se matka pitääs mennä linija-autolla eikä sielä oo kipiän jalaan kans varmasti heleppo klenkata kepiillä. Jos henkilöautos pystyys vähä järijestämähän mukavammat oltavat ja voi pysähtyä tarvittaes.

Meille tuloo pitkä keikka ku juna on täälä vasta puoli viiren mais ehtoopäivällä. Sitte pitää ruokkia lapsi ja ajaa vähintään 10 tuntia erestakaasi. Saamma lähtiä oikiastansa saman tien töihin ku tuumma kotia siltä reissulta… Oli meininki ensi, jotta meen yksin, mutta isäntä rupes sanomahan, jotta lähäretähän molemmin, niin saa ajaa voorootellen ja toinen voi torkkua sillä aikaa.