Mukava viikonloppu

Tänä viikonloppuna lunastettihin se Yhteeshyvästä voittamani kulttuuripaketti.

Eileen lähärettihin ennen puolta päivää ajelemahan Tamperetta kohori (= kohti). Meillä oli huones varattuna Ilveksestä ja liput Tampereen Työväen Teatterin Näillä palkoilla ei makseta -näytelmähän.

Kaharen mais oltihin perillä ja löyrettihin Ratinan rannasta hyvä parkkipaikka. Ei yritettykää hotellin parkkihallihin isännän Hiivatilla. Olis ollu siinä ja siinä, olisko se eres mahtunu sinne korkeutensa puolesta vai olisko anteenit jääny matkalle.

Tampere 29.3.2014 001

Koskenrannasta

Tampere 29.3.2014 002

Meirän yksiö

Tampere 29.3.2014 003 Tampere 29.3.2014 004

Näkymiä Ilveksen seittemännen kerrosten likaasten ikkunootten läpi kuvattuna.

Ku saatihin kamat kämppähän, lähärettihin Koskikeskuksehen käppäälemähän. Lopuuksi käytihin syömäs Steak Houses. Annokset tuli niin nopiaa, jotta ne tais olla valamihina johonaki lämpölevyllä. Otin mettästäjänleikkehen valakosipuliperunoolla ja täytyy sanua, jotta pernat oli paras osa mun annoksesta. Niin, ja salaatit. Soosi oli aika erikoosen makuusta. Aiva ku olis ollu jotaki pussisoosia, maistuu jauhooselta. Ei ollenkaa sen makuusta ku oon tottunu orottamahan. No, mahat tuli kumminki täytehen. Hätinä jaksettihin kävellä takaasi kämpille.

Silitin laukus ryttyhyn mennehet vaattehet ja rupesin puleeraamahan ittiäni teatterikuntohon. Mentihin kävellen teatterille. Nähtihin naapurin poikaki siinä matkalla. Tosin se ei meitä havaannu enkä mä keherannu sille ruveta huutelemahan mitää.

Näytelmä oli kerta kaikkiaan ratkiriemukas. Aiva hervotoon, niin ku farssin tietysti pitää ollakki, eikä mitää tekotaiteellista vaan ihan silikkaa viihrettä. Koko aijan sai hekotella. Kaikki roolisuoritukset oli loistavia, mutta erityysmaininta pitää antaa Jyrki Mänttärille, jolla oli monta roolia. Jo näytelmän alootus poikkes normaalista ku Antoniaa esittäny Teija Auvinen puikkelehtii penkkirivien välis ja jakoo makaroonipussia kattojille. 😀

Näillä palkoilla ei makseta075

 

Päivällä vielä kovaa suunniteltihin, jotta mennähän näytöksen jäläkihin paarihin tai yökerhohon, mutta oltihin trampattu päivän mittahan niin palijo, jotta ku päästihin huoneesehen ja saatihin kengät pois jaloosta, ei kummallekkaa tullu enää mielehenkää lähtiä mihinkää.

Niimpä loppuehtoo meni televisiota kattelles, lukies, sipsiä, suklaata ja limukkaa nautties ja yhyrentoista mais ruvettihin jo nukkumahan. Sellaasta se on, ku tuloo vanhaksi. 😀 Vaikka tänäänhän se varsinaanen vanhettumispäivä vasta on.

Aamulla herättihin vähä ennen yhyreksää (tätä kesäaikaa) ja käytihin aamupalalla. Aamupalan jäläkihin pistettihin kamat kasahan ja lähärettihin kotia päin. Auton työ päästyä torettihin, jotta ei se parkkipaikan valinta sitte ollukkaa aiva onnistunu…

Klasilla oli viirenkympin sakkolappo orottamas. ”Luvaton pysäköinti yksityisalueelle.” Ei me kattottu sitä pysäkööntimerkkiä niin tarkkahan, jotta oltaas hoksattu, jotta pysäköönti olis ollu luvallista vain tienvieres. Meirän auto oli jonku taloon piha-alueella. Oltihin kyllä käyty hakemas parkkimittarista lappo ja pihas oli tilaa, mutta säännöt on sääntöjä, minkäs teet.

Meillä on näköjään enemmän ja vähemmän tapana ottaa Tamperehella käyres parkkisakkoja… Naapuriauton klasilla oli samanmoinen ja sen kuski kävi kuumana. Mua ei oikiastansa eres harmittanu. Sellaasta se on, ku maalaaset lähtöö pöffäälemähän suurehen mailmahan 😀

Kotomatkalla torettihin, jotta iliman tuota palakintoa ei tälläästäkää reissua olsi tullu ikänä tehtyä.

Mainokset

Tilapäistä seuraa

Mulla ei oo ollu tapana harrastaa yhyren yön suhtehia, mutta nyt pääsi niin käymähän. Herra Holteri liimaantuu muhun eileen niin tiukasti jotta en pääsny siitä erohon ennen ku tänään.

Ens kuulla vasta seleviää, tuliko siitä jotaki seurauksia…

Mä laitan meirän tivihistä suhtehesta kuvan tuonne alemmas, mutta se on niin ruokotoonta kattottavaa, jotta jokahinen teköö sen sitte omalla vastuullansa.

 

 

 

 

Muistathan; omalla vastuulla. Mulla ei oo vakuutuksia siltä varalta, jotta saat tästä jotaki henkisiä traumoja tai putuat järkytyksestä tuolilta ja lyöt pääs.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mä oon sitte varoottanu. Nyt silimät kii!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei suositella alle 100-vuotiahille. Tai näkeville.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

???????????????????????????????

Metku teki tenän

Isäntä jäi Metkun kans aamulla kaharestansa kotia ku poika lähti kouluhun ja minä töihin. Nuoret on vielä kaveriensa työnä.

Oli kuulemma tarkootus teherä oikeen kunnon lenkki, ku oli niin komia päiväki. Mutta Metku oli ollu asiasta vakaasti eri mieltä. Se ei ollu suostunu pururaralle. Oli vain nuuskinu ja lähteny kiskomahan takaasippäin.

Mä meinasin töistä tultuani mennä sen kans uurestansa, mutta ihan sama juttu. En saanu sitä eres pururaran alakupäähän. Se oli suurinpiirteen paniikis ja kiskoo mut pois sieltä. En mahara mitää, mutta mulle tuli mielehen, jotta haisiko sielä karhulta… En oo koskaa kuullu, jotta kukaa olis nähäny sielä karhuja, mutta jostaki tuli sellaanen ajatus.

Järkehen käyvämpi vois olla se seliitys, jotta Metkulla on yksinkertaasesti ikävä omaa väkiänsä eikä se halua olla pois kotua, jos ne vaikka tulis sillä välillä. Ainaki se hötkyyli jokaasen ohi ajavan auton perähän ja kiskoo mua niin vimmatusti. Oltaas tultu kiitolaukkaa kotia, jos se Metkusta olis ollu kiinni. Mun jalaat ei vain pelittäny niin nopiaa.

Vauhrikasta

Nuoret tuli perijantaiehtoolla vähä ennen yhtätoista. Metkun haukku kuuluu jo ennen ku auto eres pirätti. Oli kuulemma haukkunu Siltalan ristiltä asti, ku hoksas mihinkä ollahan menos. Puolille öin meni ennen ku rauhootuttihin nukkumahan.

Lauantaiaamulla nuoret lähti jo kahreksan mais kohti Turkua kaveripariskunnan työ kyläälemähän. Flikka oli flunssas, mutta ei varmasti olsi missannu tätä reissua kun oli tieros Rock Horror Show, jota se on niin orottanu.

Ku koira vähä rauhoottuu niiren lähärettyä, mä vein sen lenkille. Tai oikiastansa se tais vierä mua. Käveltihin pururaralle ja kierrettihin sielä kolomosen lenkki. Yhtehensä siitä tuloo n. 5,5 km. Metkulla oli koko aijan neliveto päällä ja kotia tultua me oltihin ihan naattia kumpiki. Metku nukkuu melekeen koko päivän ja mäki yritin torkahtaa soffalla, mutta se jäi puolehen tuntihin ku poika tuli mun herättämähän.

Metku 22.3.2014 001 Metku 22.3.2014 002

Ehtooruaan jäläkihin käytihin Metkun kans vielä uurestansa kävelyllä, mutta se säikähti naapurin pressutallin paukahrosta ja lähti nopiaa takaasi kotia päin.

Tänä aamuna se oli viiren jäläkihin nukkunu riittävästi ja se päätti, jotta niin ollahan meki. Tai isäntä. Sille ei nimittään mun seura kelevannu ku olsin käyttäny sitä pihalla. Se vaatii, jotta isäntä nousoo. Mä sain jäärä nukkumahan 😀

Aamupäivällä käytihin sama lenkki ku eileenki. Isäntäki tuli joukkohon. Yhtä uuvuttava oli tämäki lenkki. Koira on nukuskellu ja muaki väsyttää ihan tolokuttomasti, mutta yritän sinnitellä ny iliman päivätorkkuja.

Anna Porter: Kadonnut käsikirjoitus

Tää on taas omasta hyllystä napattu välilukeminen. Isäntä näyttää saanehen tään pokkarin syntymäpäivälahajaksi velijen perheeltä v. -89. Isäntä ei oo lukuihimisiä, mutta mä oon tämän lukenu varmahan jo silloon heti, kun tää on tuotu. Nyt luin uurestansa – tosin erittään pienis pätkis kun tää oli mulla töis ruokatuntilukemisena.

Vähä kärsii tuo juonen hahamottaminen tuosta pätkimisestä. Ihan ensimmääseksi mua häiritti hirmuusesti kirijootusvirhe toisensa jäläkihin. Pokkariihin ei ainakaa siihen aikahan oo siis palijo panostettu oikolukuvaihees.

Täs kirijas kanadalaanen kirijankustantaja George Harris jää maanalaasen junan alle ja siitä alakaa pärkyämähän karonnehen käsikirijootuksen jälijittäminen. Sen tahtoos saara käsihinsä aika moniki taho.

Poliisi pitää Harrisin kuolemaa ittemurhana, mutta toimittaja Judith Hayes oli tavannu Harrisin vain vähä ennen tämän kuolemaa ja oli varma siitä, jotta ittemurha se ei oo. Harrisin jäläkihin kuoloo vielä pari muuta kustantajaa, jokka on tienny tuosta käsikirijootuksesta.

Judith ryhtyy tutkimahan asiaa lapsuurenystävänsä, kustannustoimittaja Marsha Hillierin kans. Molemmat naiset ja Judithin lapset on vaaras, koska on henkilöötä, jokka ei halua käsikirijootuksen sisältöä julukaastavaksi.

Sekaasta

Aamupäivä meni hermoolles. Jostaki syystä mua hermostutti hammaslääkäri poikkeuksellisen palijo, vaikka en oo enää pitkihin aikoohin pelijänny. Eikä sielä tullu eres kipiää ku juurihoirettuhun hampahasehen vain laitettihin pysyvä paikka. Pyysin aikaa tarkastuksehen, ku en muista koska olis viimmeeksi käyty kaikki hampahat tarkastaan. Yleensä on hoirettu vain yhtä vaivaa kerrallansa. Jonot on kumminki pitkät ja voi mennä kuulemma jopa yli puoli vuotta ennen ku kutsu tuloo. Ei haittaa, pääasia, jotta tierän se olevan tulos.

Hammaslääkärin jäläkihin vasta pääsin keskittymähän oikeen kunnolla töihin. Tai niin mä kuvittelin. Päivä oli kuitenki niin täynnä sälää, jotta tuntuu, etten ehtiny palijo mitää. Kaiken lisäksi mun töitäni hirastaa uuret jutut, joita mun pitää nyt opetella. Pahin juttu on, jotta mun pitääs oppia ne huomisehen puolehen päivähän mennes ku sen jäläkihin ei oo viikkohon keltä kysyä neuvua, jos tuloo tenkkapoo.

Kun sain tuon hammaslääkärin pois hermostuttamasta, oli aika ruveta hermoolemahan ens viikkua ja sitä Holteri-testiä. Tai en itte testiä ku eihän se tunnu sen kummemmalta ku syränfilimikää. Luulisin. Mulla on sen suhtehen aika ristiriitaaset tunteet. Välillä mietin, jotta mitä jos sieltä pumpusta löytyyki jotaki vikaa. Mitä jos jourutahan laittamahan taharistin. Samalla kumminki uskon, jottei sieltä mitää vikaa löyry. Mutta jos ei löyry, niin joutuuko sitte johonki muihin kokeehin… Näitä typeriä ajatuksia sitä pyörittää pääsnänsä, vaikka kuinka ajatteloo, jotta tämä on ihan turhaa jossittelua. Nää seleviää sitte aikanansa.

Sitä ennen meillä on mukavaa tieros: flikka ja vävypoika tuloo perijantaina Metkun kans. Metku jää meille hoitohon ku nuoret jatkaa tästä vielä matkaa omien kaveriensa työ.

Aikaa on vaikka millä mitalla

Tänä aamuna hämmästys oli suuri ku herättyäni hoksasin, jotta maa on valakoosna. Olin jo keriinny (= ehtiny) ajatella, jottei tänne tuukkaa lunta ku Etelä-Suomia myöte satoo, mutta täälä ei.

Päivä on kulunu mun normaalin pyhäpäivän tapahan: pyykkäystä, kokkausta, äiteen työnä käyminen.

Ehtoopäivällä päätin, jotta meen lenkille sillä välin ku lakanapyykki peseentyy. Isäntä oli tuvalla, niin jotta tohoriin lähtiä. Mä en nimittään juuri koskaa jätä konehia päälle jos lähären itte johonki. Siskoon työnä paloo aikoonansa pyykkikones ja mulle on jääny siitä kammo.

Tuuli aika vilipoosta, mutta vain täälä lakialla. Pururaralla oli suojaasta muolla paitti voimmalinijan kohoralla. Siihen pohojoostuuli pääsöö puhaltamahan nousuus aika ilikiästi.

Alakumatkasta sain yllättäen seuraa: mun etehen kurvas tummanruskia, terhakka ranskanbuldoggipoika. Mä annoon sille käteni haisteltavaksi ja seuraavaksi se oli jo kiipiämäs hyvä jottei sylihin. Sillä oli ketjupanta kaulas eikä siinä ollu mitää nimiä. Mä silittelin sitä ja toimittelin, jotta mihinkä mä nyt sun tierän vierä. Se olis tärkiää antanu mulle pusujaki, jos se olis vain ulettunu naamahan asti. Yhtäkkiä se sitte lähti pinkaasemahan viereesen taloon pihalle. Ilimeesesti sitä kuttuttihin, ku sielä näytti isäntä seisovan pihalla. Mä en ollu kuullu mitää ku mulla oli kuulokkehet korvilla. Koira pääsi kotia ja mä jatkoon matkaa.

Kotia tultua pyykkäri näytti, jotta pesuaikaa on vielä parikymmentä minuuttia jälijellä. Mä kattoon kellua ja totesin, jotta kylläpä mä oon ny ollu reipas ja aikahansaava ku kello on vasta varttia vaille viis. Menin yläkertahan orottelemahan siksi aikaa, jotta saan pistää pyykit kuivausrumpuhun.

Kun sain uuren satsin peseentymähän, kattoon kellua, jotta koska tämä satsi olis valamis. Kello oli aina vain varttia vaille viis. Ei ihime, jotta olin keriinny, ku aika oli pysähtyny. Oikiasti se oli siinä kohtaa jo vartin yli kuus.