S’on loma ny!

Olin onnellinen ku ei enää pukannu tälle päivää mitää isoompaa projektia niin jotta pääsin lähtemähän jo kolomelta kotia. Kymmenes minuutis kotiapääsystä se ilo loman alakamisesta lässähti.

Sen enämpää seliittelemätä totian vain, jotta joskus tuo mieliala on ku vuoristoraras. Ei tarvita palijua, kun se on taas sielä notkon pohojas. Mä tierän, jotta saan pilattua ihan itte tämän loman, jos en ny äkkiä vaihra asennettani. Toisen tekemisihin ja sanomisihin ku ei palijo voi vaikuttaa.

Jos en olsi niin turkaasen väsyksis ja levon tarpehes, voisin kysyä, jotta enkö saisi sittekki tulla töihin ens viikolla…

Mainokset

Nicholas Evans: Tulisielut

Kirijan päähenkilöt on kaverukset Ed ja Connor sekä Julia. Myös intiaanityttö Skye on tärkiäs roolis sekä myöhemmin Amy.

Skyen elämä on kaikkia muuta ku hyvä. Hän on sulukeutunu ittehensä eikä päästä ketää lähellensä.

Ed haaveeloo tulevansa kuuluusaksi musiikillansa. Kesät hän viettää Connorin kans savuhyppääjänä. 

Connor on valokuvannu lapsesta saakka.

Julia oli haaveellu taidemaalariksi ryhtymisestä, mutta opiskeluaikoonansa teki kesätöitä nuorten erämaaterapialeirillä. Se oli hänestä niin vaikuttavaa, jotta hän vaihtooki opiskelut kasvatuspsykologiahan.

Edihin tutustuttuansa hän lähti vastaavanlaaselle leirille Missoulahan, mihinä Ed ja Connor toimii savuhyppääjinä. Sillä leirillä oli mukana myös Skye, joka alakaa vähitellen avautua. Mutta sitte sattuu välikohtaus, jonka takia Skye karkaa.

Samahan aikahan syttyy mettäpalo. Sitä sammuttamahan päätyvät Ed ja Connorki. Se muutti kaikkien elämän. Skyen elämä päättyy, Ed sokeutuu ja Connor pelastaa Julian. Julia syyttää ittiänsä Skyen kuolemasta ja Edin sokeutumisesta. Ed ja Julia menevät naimisihin ja kun Ed on kuntoutunu, he ostavat taloon Missoulasta.

Connor ja Julia ovat tuntenehet aina vetoa toisihinsa, mutta kokenehet sen olevan väärin. Connor pakenoo tunteetansa ja ottaa etääsyyttä. Hän lähtöö maailman kriisipesäkkeehin valokuvaamahan. Hän saattoo olla pitkähänki katees niin jottei kukaa tienny, mihinä hän menöö tai onko hän eres elos.

Julia ja Ed yrittävät lasta, mutta Edin lapsena diabeteksehen saaman lääkkeen takia se ei oo maharollista. Niimpä Ed eheroottaa Julialle, jotta he kysyvät, suostuusko hänen paras kaverinsa Connor heirän lapsensa isäksi. Niin syntyy Amy.

 Connor sen sijahan katuaa yhä kauemmas ja pitää yhä harvemmin yhteyttä. Hänen kuviansa julukaastahan kyllä leheris ja niistä kootahan näyttelyki.

Edistä tuntuu, jotta näkökykynsä myötä hän menetti myös kyvyn säveltää. Amyn koulun joulushown musiikin hän kuitenki säveltää. Showta harijootelles hän päättää jättää dialyysin välihin. Se on kohtalokas päätös. Esityksen jäläkihin Ed kuoloo.

Julia pakenoo omaa suruansa hyväntekevääsyystyöhön Afrikkahan. Hän ei myönnä sitä oikeen ittellensäkää, mutta vaikuttimena on myös Connor, joka on sillä hetkellä Ugandas. 8-vuotias Amy seuraa Julian mukana.

Connor ei tierä Edin kuolemasta eikä Julian ja Amyn olevan sielä. Kunnes pääsöö pakenemahan vangittijaltansa ja saa soitettua äiteellensä. Connor tietää kapinallisten lähestyvän sitä lapsisotilahien kuntoutuskotia, johona Julia ja Amy ovat. Kaiken uhallaki hän päättää lähtiä ettimähän heitä. Ainua keino päästä perille, on hyppääminen lentokonehesta. Connorin saapues perille, kuntotutuskoti on kuitenki jo tyhyjä. Hänen oli päästävä jatkamahan ettimistänsä. Ja onnistuu siinä.

Kotiapaluu on hankalaa kaiken koetun jäläkihin. Mutta vähitellen elämä asettuu uusihin uomihin.

***

Sanoosin, jotta erittään tunteehin vetuava kirija.

Piilokuva

Tänä aamuna menin vähä varemmin töihin. Olin päättäny ottaa työvoiton yhyrestä isoosta hommasta, jota oon ny aina väkertäny muiren töiren välis. Ajattelin tänään tekeväni niin pitkän päivän, jotta saan sen varmasti valamihiksi ja muut työt saa orottaa – paitti tietysti ne, jokka on pakko teherä heti. Puoli kahareksasta nelijähän tein melekeen tauotta, mutta saimpas vain teheryksi.

Taivas oli aamusta komia ja yritin ottaa kuvaa kuunsirpistä, mutta jos sen joku tästä kuvasta löytää, niin huutakohon hep. Olis vissihin pitäny olla yökuvauksella – ja sitte olis taas pitäny olla jalusta. No ei ollu.

Aamu 002

Jos vielä viikon jaksaas

Oon päättäny pistää isoon pyörän pyörimähän tällä viikolla, jotta saisin työpöyrän maharollisimman tyhyjäksi perijantaihin mennes. Ens viikon nimittään lomaalen eikä sinä aikana kukaa tee mun töitäni. Mitä enemmän mä saan ny valamihiksi, sitä vähemmän mulla on sielä rästis ku meen takaasi töihin.

Hilijaasta on ollu ku meitä ei ollu ku kolome tänään töis. Pari on lomalla ja yks sairaslomalla ja yks teköö etätöitä 3 päivää viikos.

Huomenna vissihin on joku palaveripäivä, jotta silloon on enämpi väkiä paikalla. Jopa toinen lomalaanen ja sairaslomalaanen lupasivat tulla miittinkihin. No, se ei koske mua, saan jatkaa rauhas omia töitäni.

Kaikkista eniten mä orotan lomaviikolta parturihin pääsyä! Flikka on luvannu pistää mun pään kuosihin. Erellisestä parturoonnista onki jo yli kolome kuukautta. Juurikasvu on maantienfärinen ja färi muutenki haalistunu.

Kupsahros

Mun käytihin vähä hassusti aamulla.

Seisoon terassilla ja juttelin veliipoijan kans, joka seisoo omas puutarhasnansa. Mun rupes tulohon vähä huono olo, mutta en keherannu Matille sanua. Yhtäkkiä mä olinki sitte kumos (= nurin) pyykkirenkun (= pyykinkuivaustelinehen) alla ja Matti oli auttamas mua pystyhyn. Se kysyy, jotta mikä mun tuli, mutten mä osannu sanua muuta ku jotta vähä viemisti (= huimas, heitti).

Matti talutti mun ovelle ja kysyy, pärijäänkö mä. Lupasin pärijätä. Tiesin, jotta se menöö ohi, ku paiskaan hetkeksi selijälleni ja nostan jalaat kattua kohti.

Meillä hajos verenpainemittari, jotta en saanu testattua, johtuuko se siitä. Täm’ ei ollu lajisnansa ensimmäänen. Mulla on ollu jo kolome kertaa ennemmin samanmoinen olo. Yhyren kerran oli ainaki verenpainehet tosi alahaaset.

Saattaa se toki johtua monesta muustaki: töis on ollu kiirusta vaikka en koe, jotta mulla stressiä olis, mutta oon pari viikkua teheny tosi ahkerasti taulukkojuttuja eli naputellu kaiken päivää ja välillä klikkaallu hiirellä. Rupes tuntumahan niskas. Siitäki se voi johtua.

Tai sitte on se pahin vaihtoehto, mitä mä tietysti itte eniten pelekään: verenkiertohäiriöötä. Oon oikiasti ny hankkinu kaappihin kaikkia kolesterolia alentavia ruokia ja yritän asennootua siihen, jotta mun pitää muuttaa elintapojani, jos en halua sairastua. Suvun riskit, kolesterooli ja verenpainet (+ kilipirauhasen vajaatoiminta) yhyres nostaa mun riskiryhymähän saara aivo- tai syräninfarktin.

Ku kattelin isää, joka vietti viimmeeset vuoret osittaan halavaantunehena, puhe-, luku- ja kirijootuskykynsä menettänehenä, niin se olis mulle oikiastansa kauhiampaa ku kuolema.

Hommasin muuten heti kauppareissulla uuren verenpainemittarin, mutta paineet oli ihan kohorillansa ku olin aamulla ottanu lääkkehen.

Kierroksilla ja aiva naatti

Töis on ollu epätavallisen kiirusta jo jonku aikaa, niin jotta oon ehtoosin ollu aika naatti enkä oo jaksanu tänne kirijootella.

Ei sen puolehen, jotta mitää olis tapahtunukkaa. Ei siinä oo palijo kertomista, ku päivät istun konehen ääres naputtelemas ja ehtoot yritän joinki toipua. Yöt pakkaa olla katkonaasia ja ku päivän pitää esittää olevansa terävää töis, niin ehtoosta kyllä se terävin kärki on jo poikki.

Mitä pirempähän tämä harmaa sää jatkuu, sitä kipiemmin kaipaan aurinkua. Tänä aamuna jo luulin, jotta tulis komia päivä, ku aamulla taivahanranta näytti näin lupaavalta.

Taivas palaa 001

Mutta mitä kittiä! Niin hel****tin kylymä tuuli ja ehtoolla alakoo vielä prääsätä lunta.

Mua palelsi koko päivän töis ja vasta töistä lähtiesnäni hoksasin, minkä takia. Alakerras oli tuuletusluukku auki ja sieltä puhalsi suoraa sisälle. En tierä, kuinka kauan se on ollukkaa auki, mutta en ollu vain ennemmin hoksannu.

Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni

Tämän kirijan luin melekeen ahamimalla.

Kirija koostuu novelliista, jokka kuitenki tavallaan nivoutuu yhtehen ku kertovat yhyren suvun jäsenistä. Mä koin nämä tarinat vahavasti naisten tarinoona.

Raskahia, mutta kovin uskottavia kertomuksia aina 1920-luvulta alakaen ereten kronolookisesti tälle vuosituhannelle. Elämä ei oo heleppua kellää – on soran (= sodan) rikkomia miehiä ja mieliä, on juoppoja ja petturia. Vaikka mailma muuttuu, ihiminen ei palijo muutu.

Taina Haahti: Koeaika

Lea on 47-vuotias perheetöön nainen. Hän toimii henkilöstöjohtajana, kun hänet valitahan talouslehtien äänestykses Vuoden johtajaksi.  Hän saa haastattelupyyntöjä leheristä ja telekkarista. Tv-haastattelu ei kuitenkaa mee ollenkaa hyvin.

Lea menöö nimittään sinne melekeen suoraan lääkäriltä, johona on saanu kuulla sanat Transient ischemic attak  TIA-kohtaukset ennakoo aivoinfarktia ja lääkäri päätteli Lealla jo ollehen usiampiki kohtaus, kenties jopa pieni infarkti. Hän joutuu parin viikon sairauslomalle vaikka hän oli omasta mielestänsä kunnos ja haluaas olla töis.

Pielehen mennyttä haastattelua Lea joutuu seliittelemähän ihimisille. Toimitusjohtajalle hän kertoo sairaurestansa ja hänet pakotetahan irtisanomahan ittensä, koska firmalla ei oo varaa pitää puolitehoosia työntekijöötä eikä toimitusjohtaja halunnu ”nähdä hyvän ystävänsä tappavan itseään työllä”. Läksiääsis Lealle selevis, että uureksi henkilöstöjohtajaksi on valittu 36-vuotias HR-päällikkö, jolla on suhure toimitusjohtajahan.

Lea toivoo, että Vuoden johtaja -nimitys tois hänelle esiintymispyyntöjä ja mieles alakaa itää myös kirijan kirijoottaminen johtajuuresta. Siitä, mitä hän olis halunnu tuos pielehen mennehes haastattelus oikiasti sanua.

Leaa vaivaa myös menneesyyren haamut; Elina, jonka hän palakkas töihin ja joka sittemmin tappoo ittensä ja aijoottaaset muistot epäonnistunehista miessuhtehista.

Sitte Lea päättää lähtiä Pariisihin. Hän on ollu 23-vuotiahana sielä harijoottelijana pankis. Hänen esimiehenänsä oli Bernard, jonka sukunimiä Lea ei meinaa aluuksi muistaa, mutta silti hän päättää ettiä tämän käsihinsä.

– Tästä etehenpäin kirija muuttuu mun mielestäni tylsäksi. Lukematoon määrä pariisilaasia karunnimiä, kahaviloota ja Hemingwayn/Bernardin Pariisia ja muistelmia ja pohorintaa johtajuuresta. Tuosta Bernardin ettimisestä jäi mulle pakkomieletehenomaanen tunnelma.

Hetken luulin, jotta tarina lähtöö uutehen lentohon, ku Lea  tutustuu amerikkalaasehen Rickihin ja heille syntyy tiivis suhure, joka herättää Lean uurestansa elämähän. Mutta… sekää ei menny niin ku Lea toivoo. Ennen lähtyänsä Pariisista hän tapaa Bernardin poijan ja kuuloo, jotta Bernard on kuollu 8 vuotta aiemmin.

Hän löytää töitä – ei mitää loistokasta eikä yhtä suuripalakkaasta ku aiemmin. Sen kirijan hän kuitenki teki.

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Olin ajatellu johonaki vaihees lukevani tään ja kun se tuli ny Facebookin lukuringis luettavaksi, niin pienen mettästyksen jäläkihin onnistuun sen kirijastosta saamahan käsihini.

Valitettavasti vain ennakko-orotukset oli suuremmat ku mitä kirija sitte tarijos. Mä takerruun jopa ulukokirijallisihin seikkoohin, esim. siihen, jotta oli käytetty niin monenmoisia fonttia, vaikka niillä oli ihan oma tietty tarkootuksensa.

Kirijoottajan musiikkitietous kävi hyvin ilimi kirijasta. Oli palijo laulunsanoja ja musiikkitietua.

Aluuksi tuntuu, jotta väkiä on ihan liika palijo eikä kehenkää oikeen pääse tutustumahan, ku kertoja taas vaihtuu. Vähitellen kumminki selevis jotta kaikki henkilöt on siroksis toisihinsa jotaki kautta ja se kuvio oliki ehkä koko kirijan mielenkiintoosin juttu.

Kirosanojen yletöön vilijely otti kovasti ”korvahan” aluuksi. Loppua kohti kieli joko siistiintyy tai sitte siihen tottuu niin jottei se enää pahemmin häirinny.

Isoja juttujahan täs käytihin läpi, mutta en tainnu kuulua kirijan kohoreryhymähän, ku en saanu tästä oikeen mitää irti.

Jotta sellaanen päivä

Tänään oli oikeen keskeneräästen asiooren päivä töis. Mulla oli vino pino töitä, mutta vain muutaman sain tehtyä aluusta loppuhun. Kaikkihin muihin mun piti saara lisätietoja tai kommenttia tai hyväksyminen tai apua joltakulta toiselta. Eikä koko päivänä kukaa vastannu mun sähköpostiihini. Paitti yhtehen – vähä ennen nelijää ehtoopäivällä – tietenki merkinnällä kiire! Ja seki homma jäi puolimoohin ku jouruun siihenki vielä pyytämähän apuja Helsingin päästä…

Tällääset päivät on turhauttavia. Keskenerääset työt rassaa ja jos ei niitä vastauksia rupia kuulumahan, pitää muistaa kysellä uurestansa. Sen aikaa ne paperit pyörii pöyrällä ku en tohori pistää poiskaa, jotten vain unohra hoitaa niitä.

Tänään on myös isännän syntymäpäivä. Ja koska se ei antanu mun ostaa sitä kuntosalikorttia lahajaksi, niin mulla ei ollu mitää sille. Sen takia päätin töistä tullesnani hakia ”säkillisen” vaahtokarkkia sille. Se kysyy, jotta meinaanko mä lihoottaa sen. (Ei, en aio syöttää sitä väkisin. Ihan on oma valinta syökö vai jättääkö syömätä.)

Ehtoolla tuli siskoon mies synttäriille. En ollu osannu orottaa ketää käymähän, joten se oli mukava yllätys. Onneksi oli täytekakkua ja vähä muutaki leivonnaasta pistää tarijolle. Meillä nimittään enää tosi harvoon on mitää vierasvaraa ku ei täs huushollis asu ketää jauhopeukalua.