Minette Walters: Häpeänaamio

Teki taas kirijaston kirijat välipään ja piti kaivaa lukemista omasta hyllystä. Empä muistanu tätäkää tarinaa, niin oli ku olsin uutta lukenu.

Reuman runtelema Mathilda Gillespie löyretähän kylypyammehestansa häpiänaamio pääs ja rantehet auki viillettyynä. Häpiänaamion ristikoohin oli tungettu nokkoosta ja karraa (= ohdaketta).

Häpeänaamio

(Häpiänaamiota, ”nalkuttajan kuonokoppaa”, käytettihin vaientamisehen, naisten tietystikki…)

Kuolemaa piretähän ittemurhana, mutta toisaalta taas on seikkoja, jokka kertoo sen olevan murha.

Kuolemaa seleviteltäes palijastuu inhottavia asioota menneesyyrestä – eikä nykyysyyskää on mitenkää erityysen ruusuusta.

Mathilda on ollu eläesnänsä pisteliäs ja ilikiä, mutta lääkärinsä Sarah Blakeneyn ja tämän siivellä elävän aviomiehen Jackin kans Mathilda tuli toimehen.

Mathildan testamentti taas on yllätys kaikille, niin hänen tyttärellensä Joannalle ku tämän tyttärelle Ruthille, mutta kaikkista eniten sille, jollekka Mathilda omaasuutensa testamenttaa. Se omaasuus ei oo ihan vähäänen.

Mainokset

Yhtäkkiä onki jo perijantai

 

Vastahan mä maanantaina rutajin ku olin niin väsyksis. Ja tänä aamuna mun piti oikeen miettiä, jotta onko ny jo tosiaan perijantai.

Tää viikko meni loppujen lopuuksi ihan yhyres hujaukses kun se vain pääsi käyntihin. Töitä on ollu pieneksi kiiruhuksiki asti, mutta silläpä se niin joutuhun meniki.

Tiistaina käymmä Tuijan kans lenkillä.

Keskiviikkona sain kirijapainosta ohojeeta leheren tekohon, mutta en ihan kaikkia osannu. Piti pyytää lisäohojeeta. Niitä orotelles lehti ei eristy oikeen mihinkää päin. Tai vois eristyäkki, jos vain alakaasin tekemähän. Pari juttua olis, jokka pitääs laittaa reilahan.

Eileen kävääsin lenkillä ja sieltä tultuani ilimoottauruun Pännärinkihin. Yritin vimmaasesti miettiä, mihinkä jumppahan mensin, mutta päätinki sitte jotta rupian taas käymähän kuntosalilla ku kerran työnantaja siihen tarijuaa sellaasen erun, jotta se maksaa osan käyntimaksusta. Sama olis uimahallin puolelle, mutta sattunehesta syystä mun ei tuu sielä käytyä. Mieli tekis, mutta en vain kehtaa. Enkä tärkiää eres mee yksin. Isäntä taas on ilimoottanu, jotta häntä ei uiminen kiinnosta eikä luvannu lähtiä mulle kaveriksi.

Väsyksis ny jo!

Maanantaiehtoo ja mä oon jo aiva naatti. Koko loman jäläkeenen aika on ollu töis enemmän ku kiirusta. Oman veronsa vie vielä tää lämpö. Ei sillä jotta mä valittaasin. Mieluummin lämmin ku kylymä. Mutta kyllä sen ehtoopäivästä huomaa, jotta ajatus ei juokse enää sitäkää vähää ku aamusta ja muutenki rupiaa vauhti hiipumahan. Eikähän se johonaki vaihees taas tasaannu.

Nyt on ollu kaikenlaasia poikkeusjuttuja, jokka on vieny palijo aikaa. Väsynehenä havaatten aina huolimattomuusvirheetten kasvavan. En mä mitää peruuttamatoonta pahaa oo saanu aikahan, lähinnä sellaasta hölömöölyä, jotta lähetän sähköpostin ”liitteineen” iliman sitä liitettä jne.

Töistä tultua oli kumminki pakko suorittaa näennäässiivot, ku Tuija tuloo huomenna meille. Käyrähän ensi lenkillä ja sen jäläkihin jatketahan mailmanparannusta kaffetpöyrän ääres. Leipomahan en sentäs alaannu näillä lämpötiloolla. Vaikka pitääs ennen ku omenat loppuu. Niitä putooli pyhän aikana varmahan ainaki sata puun juurelle. Mutta mitää mä en oo niistä teheny.

Nuo kaikki ”pitääs”-asiat rassaa neki ja syö voimmia. Sen ku vain tekis eikä pähkäälisi, jotta pitääs, niin olsivat pois vaivoosta. Mutta ku… ei jaksa, ei huvita ja mitä varte aina mun pitääs? Tietääkseni täs huushollis asuu muitaki.

Kesäänen päivä

Vaikka yöllä mittari oli käyny puoli astetta pakkaasella ja aamu oli syksyysen kylymä, on päivä ollu sitäki lämpööseet. Aiva ihana sää!

Aamu alakas normaalisti pyykinpesulla. Kun sain omat pyykit pestyä, poika kantoo vuorellisen tilalle. Koko päivä on menny konetta täyttäes ja tyhyjätes ja pyykkiä ripustelles. Mutta sehän on vain mukavaa tällääsellä kelillä. Toisesta päästä pyykki on jo kuivaa ku vie uutta konehellista narulle.

Isäntä krillas vielä tänään ku oli näin hieno päivä. Mulle jäi siis ruaanlaitosta vain salaatin teko.

Ruaan jäläkihin lähärettihin pyöräälemähän äiteen työ. Kerittihin teherä pikku lenkki äiteen kans ennen päiväkaffeja. Keräsin viemisiksi kukkakimpun omasta puutarhasta. Yhtää en kyllä tierä, kestääkö nuo vaasis.

002

Loman jäläkihin kävin puntarilla inventoomas lomakilot ja päätin, jotta suunnan on vaihruttava (monennenko sarannen kerran?) Rupesin teköhön aamuusin mahalihasliikkeetä, käyn joka toinen päivä jonkimmoisen lenkin ku on vielä hienua keliä. Kielsin itteltäni hyväskääset ja lopuuksi viimmeesenä keinona rupesin pitämähän ruokapäiväkirijaa. Se on aika pettämätöön, jos vain on ihan rehellinen. Mä havaattin, jotta syön maharottomasti hiilihytraattia. Nyt oon yrittäny lisätä proteiinin saantia. Lisäksi mä oon syöny ihan salaa itteltäni keksiä älyttömät määrät. Sehän on melekeen sata ylimääräästä kaloria per keksi. Eikä eres tunnu, jotta olis syöny mitää…

Kolome (3) viikkua meni yhyren vaivaasen kilon pois saamises! Ne istuu kyllä ku tauti meikälääses kun ne on kerran tullu hankittua.

Tänään oon lujeskellu kansalaasopiston ohojelmaa ku torstaina alakaa ilimoottautuminen. En oo vielä osannut päättää, mihinkä liikuntaryhymähän yrittääsin. Pännähän ny ilimoottaurun tietysti iliman muuta.

Lauantaiaskarehia

Aamu alakoo perinteesesti petivaattehien kantamisella parvekkehelle tuulettumahan.

Sen jäläkihin käytihin kaupas. Ruokaostosten lisäksi hain Hätävarahan täyrennystä. Poijat on palannu lomilta niin alakaa taas kauppa käyrä. 😉

Pitkin päivää oon joka välis teheny Pännän lehtä. Viitisen tuntia kaikkiansa tänään. Se olis viittä vaille valamis ku saataas vielä kirijapainosta varmistus, onko kuvat painoteknisesti kunnos.

Petivaattehia kannoon aina välillä takaasi makuukamarihin ku alakoo konehella oleminen ottaa niskoohin. 

Ehtoopäivällä kävääsin tunnin lenkillä. Askelmittari ei taaskaa vain ollu ottanu kaikkia askelehia, ku oli räknänny vajaan viiren kilometrin matkalle pituutta alle 4 kilometriä. Pitää vissihin hankkia niin uus askelmittari ku pyörän matkamittariki. Isäntä tosin sanoo, jotta mä pirän askelmittaria vääräs paikas ku laitan sen selekäpuolelle keskelle. Väitti, jotta se ottaa askelehet paremmin, jos se on lonkalla. Pitää seuraavalla kerralla kokeella vielä sitä, jos se oliski se juju.  

Niin se vain taas viikko vierähti

Oikeen pitää jo allakasta tarkastaa, kuinka kauan on tullu oltua töis (ei sen kauempaa ku kolome viikkua). Tuntuu vain, jotta oon teheny enemmän töitä ku aikoohin. Tai oonhan mä tietysti tehenykki, ku oon ensi selvittäny loman aikana kertynehet ja sitte vielä sen jäläkihinki tullehet työt. Mutta on palijo mielekkähämpää olla töis ku tietää, mitä seuraavaksi teköö ku yhyren työn saa valamihiksi. Toki mulla on sielä ehtymätöön ”sitte ku on aikaa” -töiren luettelo, joka ei taharo koskaa huveta mihinkää. Ennemminki vain pitenöö.

Lähärin eileen ehtoolla kävelylenkille enkä ollenkaa ymmärtäny kuinka nopiaa ilima jähtyy. Päivällä oli kesääsen lämmintä ja mä lähärin lyhythiaanen t-paita yllä. Heti alakumatkasta vilipoonen (=viileä) pohojoostuuli sai tuntumahan, jotta olis saanu olla pitkähiaanen yllä. En kumminkaa viittiny enää pyörtää (=kääntyä takaisin) vaan ajattelin, jotta ku tarpeeksi rivakasti pistää tossua toisen etehen, niin rupiaa tarkenemahan. Ja toki rupeski jo loppumatkasta lämpiämähän. Mutta iho pysyy kylymänä niin kauan kun sen sai suihkus lämmitettyä. Mietiin siinä kävellesnäni, jotta nuonkohan oon ny hankkimas ittelleni flunssaa… Onneksi ei ainakaa vielä tunnu siltä. Aamulla mittari oliki sitte nollas ku kuuren aikana heräsin.

Eileen oli tilipäivä. Ilokseni totesin, jotta jotaki hyvää siitä kotolomastaki on. En ollu saanu törsättyä erelliskuun tiliä vielä kokonansa. Yleensä kaks viimmeestä viikkua ennen tilipäivää lompsa hohuuttaa (=huohottaa) tyhyjyyttänsä ja pitää ihan miettiä, mitä on varaa ostaa. No, tämä kuu on sellaanen kuukausi ku vakuutusyhtiö pruukaa (=tapaa) muistaa oikeen urakalla. Luulisin, jotta erellisen tilin rippeellekki löytyy käyttyä…

Känkkäränkkä

Jotaki vikaa vissihin korvien välis ku v-tuttaa vaikkei pitääsi olla eres mitää syytä.

Väittävät, jotta ketutus jää lenkkipoluulle. Ei jääny. 18 km:n pyörälenkin aijan kenkutti kahta kauhiemmin. Se oli ihan pakkopullaa, mutta polijettava oli, jotta pääsi takaasi kotia.

Töis ei ollu mitää sellaasta, jonka pitääs harmittaa ja kotona olis pitäny olla hyvinki tyytyväänen, ku isäntä oli pesny matot sillä välin ku minä oon istunu toimistolla leviän ahterini päällä.

Ei voi ku tulla siihen tuloksehen, jotta suurin syy tähän mielentilahan taitaa löytyä peilihin kattomalla.