Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen: Kanssasi tämä matka – Runoja välittämisestä

Minna Immosen kuvitus yhyristettynä Anna-Mari Kaskisen runoohin on vain yksinkertaasesti kaunista. Tästä kirijasta poimin tähän pari omaa suosikkiani:

Huuto ja hellyys
– kaikki jättää jälkensä
ihmissydämeen.
Olkoon hellyyden voima
huutoa väkevämpi.
 
* * *
 
Kun olit mennyt,
ei metsä ollut sama,
ei niitty, ei tie,
ei polku, jonka halki
sinä olit kulkenut.
Mainokset

Johanna Tuomola: Minkä taakseen jättää

Johanna Tuomolaki on mulle uus tuttavuus.

Tähän kirijahan hän on valinnu rankan aiheen. Tapahtumat sijoottuu Lohjalle. Kirijan päähenkilö on ikosylikonstaapeli Noora Nurkka, joka joutuu ikävän tapauksen tutkintahan heti häämatkaltansa palattuaan.

Kysees on sarijaraiskaustapaus, mutta poikkeuksellisesti uhurit on miehiä ja heirät löyretähän alastomina, dildo takapuoles sirottuna kiinni johonki paikkahan, joka liippaa läheltä poliisia.

Ensimmäänen uhuri löytyy poliisiaseman erustalta aitahan köytettynä. Myöhemmin uhurit löytyy useemmiten jonku poliisin koron lähettyviltä.

Pian seleviää, jotta kysees on kosto, sillä kaikkia uhuria yhyristää raiskaussyyte, joka on jääny joko totehen näyttämättä tai josta on saanu vain hyvin lievän rangaastuksen.

Mutta tekijä on taitava, eikä jätä ittestänsä mitää jäläkiä. Lisäksi uhurit on niin häpeesnänsä jotta eivät oo kovin yhteistyöhaluusia poliisin kans.

Lukija saa tietää tekijän ennemmin kun se seleviää kirijan poliisiille. Tekijän perhe on kokenu kovia ja kiinni jäämisen myötä sen tilanne ei ainakaa helepotu.

Kirija on omalla laillansa kannanotto naisten raiskauksista annettuuhin tuomioohin. Aihe ei oo heleppo, mutta eherottomasti lukemisen arvoonen.

Lankalauantai

Johan ne färikki löytyy! Oli joku mokoma piiloottanu tuon työkalurivin…

Näköjään on melekeen viikko menny jotten oo tänne keriinny mitää kirijoottamahan.

Alakuviikosta yritin työstää sitä Pännän lehtä, keskiviikkona siivosin kauhialla härällä vähä enimpiä, ku flikka tuli kotona käymähän.

Torstaiehtoo ja eilinen päivä meni flikan seuras oikeen rattoosasti. Meillä ei eileen ollu yhtää pitkäperijantai. Aamusta flikka leipoo meille herkullisia suklaakeksiä. Ja ku uuni oli vapaa, oli mun vuoroni laittaa ruokaa. Syönnin jäläkihin totesin, jotta ruoka meni jäsenihin ja menin päikkäriille ja pyysin herättämähän sitte, ku lähäretähän äitejä kattomahan.

Äiteen tykyä tultua keitettihin kaffeet ja herkuteltihin niillä pikkuleivillä. Vanhempi varalapsenlapsi kävääsi tuomas meille häihinkutsut. Mulla on puolitoista kuukautta aikaa maharuttaa itteni ainuahan juhulatanttuhuni… 

Ehtoolla pirettihin pihalla ”pääsiääsvalakiaa” = isäntä teki nuotion ja paistoomma makkaraa ja hörpiimmä vähä olutta ja muuta loivaa juotavaa. Savustuumma siinä ihan reippahasti ja tupahan tultua laitettihin sauna lämpiämähän, katteltihin Voice of Finland, saunoottihin ja höpöteltihin puolille öin.

Aamusta heti sain flikalta uuren, hienon, sporttisen hiiren joka toimii ku unelma verrattuna aikaasempihin hiirihini.

Flikan piti lähtiä jo aamupäivästä kotia, kun sillä oli sovittuna joku työpalaveri ja illaksiki oli ohojelmaa. Oltaas toki piretty sitä palijo pirempähänki, mutta mukavaa oli näinki.

Ku saatihin flikka saateltua junalle, niin isäntä eherootti, jotta käytääs Prismas ostoksilla ja samalla syömäs. Sopii mulle, vaikka kotona olis kyllä ollu ruokaa…

Poikaki soitti ehtoolla (tosin siskoonsa muistutuksesta) ja puhuttihin pitkähänsä. Se kun on koko pyhän aijan Helsingis American Car Show’s oman autonsa kans.

Oon pyykänny tänään usiamman konehellisen ja vein ne pihalle, ku aurinko on paistanu ja tuullukki sen verran, jotta varmahan sielä kuivahtavat ihan mukavasti. Ja ainaki tuloo hyvä haju, jonsei sitte pääsiääsvalakiaan savu leviä tänne asti.

Yhtäkää trullia meillä ei käyny. Tai jos on käyny, niin sitte ne on ollu liikkeellä siihen aikahan, kun me käytihin viemäs flikkaa asemalle ja kaupas käymäs. Se on muuten jännä, jotta meillä täälä trullit kiertää lankalauantaina, ku joka paikas muolla ne kiertää palamusunnuntaina.

Pöyrööt

Heikki Luoma: Ystävätär

Salli on jääny leskeksi ja elelöö miehensä rakentamas tuvas 17-vuotiahan tyttärensä kans. Mies oli puhunu erelliskesänä, jotta tupa pitääs maalata. Niimpä Salli tarttuu toimehen ja tilaa maalarimestari Laihon arvioomahan urakan hintaa.

Mutta siitäpä alakaaki sitte sellaanen kierret, jotta Sallia vierähän ku paikkarasaa. Laiho nimittään rupiaa eheroottelemahan tuvan myintiä, kun sen remontti tulis niin kallihiksi. Suositteloopa vielä tuntemaansa kiinteestövälittäjää, Raakelia.

Sallin mielestä Raakel on maharottoman hieno ja tyylikäs ja varsin ystävällinen ja hänen paras ystävänsä. Kaikki ei kuitenkaa oo ihan niinkää… Tytär näköö asiat äitejänsä selevemmin, mutta ei mahara mitää.

Lopuuksi tytär päättää maksaa vähä takaasi ja paha saa palakkansa, aika rankastikki.

Tään vois hyvinki kuvitella tv-sarijaksi. Eikä ihime, sillä kirijan kirijoottaja on kirijoottanu kuunelmia, näytelmiä ja tv-käsikirijootuksia.

Sokia homeskorva

Heräsin tänään jo seittemältä. Meirän piti aamusta orottaa Fortumin miestä käymähän. Vaihtoovat meille etälukumittarin. Sitä ennen kerkesin onneksi pestä lakanat ja laittaa ne kuivausrumpuhun.

Vasta mittarin vaihron jäläkihin päästihin lähtemähän kaupoolle. Paitti jotta… mä en löytäny käsilaukkuani mistää. Käyyn kattomas autostaki, jotta jos oon jättäny sen sinne. Ei näkyny. Sitte mulle välähti: se on työmaalla.

Siinä oli eileen ehtoopäivällä hässäkkää ja mulla oli kiirus töiren jäläkihin kotia, ku Tuija lupas tulla viiren mais jo hakemahan mua lenkille.

Eihän se tänään sitte auttanu ku aloottaa kauppareissu ottamalla vauhtia työmaalta. Kyllä mä olin kiukus ittelleni, ku tää ei ollu eres ensimmäänen kerta. Ei oo pitkäkää siitä, ku mulla jäi samalla lailla perijantaina laukku työmaalle. Kuinka voi ihiminen olla nuon homeskorvaanen?

Tänään on ollu petivaattehien tuuletuspäivä ja pyykkipäivä. Ja ehtoon mä oon sitte työstäny sitä pännäläästen lehtä. Ihan mukavaa, mutta niskat on kipiänä, ku en näe kunnolla ruurulle muuta ku pitämällä päätä takakenos, jotta näjen lukia lukuosan läpi. Lupasin hankkia ittelleni sellaaset halapislasi ihan tätä konehella olemista varte. Tympiää ruveta olohon niin vanha, jotta joka paikka kremppaa.

Kjell Ola Dahl: Ystävyyden muisto

Hempiähköstä nimestänsä huolimatta kysees on raaka rikosromaani.

Rikostutkija Frank Frolich (oo-kirijaames pitääs olla poikkiviiva, mutta tällä ohojelmalla ei erikoosmerkkiä teherä) pirättää Veronika Undsetin, jonka hallus olevan sytkärin sisältä löytyy kokaiinia. Veronica väittää, jottei huumausaine oo hänen, mutta maksaa kiltisti sakot.

Vähä aikaasemmin nuoruusaikaanen ystävä Karl Anders Fansgård lähettää Frankille kutsun nelijäkymmentävuotissynttäriillensä. Miesten ystävyys oli katkennu parikymmentä vuotta aiemmin syystä, joka seleviää kirijan loppupuolella. Suuri yllätys on, ku Karl Anders esittelöö morsiamensa. Hän on Veronica.

Frankilla on tutkittavana Ugandasta Oslohon tullehen opiskelijatytön katuaminen, mutta pian synttärien jäläkihin hän saa tutkittavaksensa uuren tapauksen. Veronika Undsetin murhan. Se jääki Frankin viimmeeseksi tehtäväksi…

Lainaus

Pakko pistää tähän yks mainio lainaus viimmeesimmästä Me Naiset -leherestä.

Tää on Snna-Kaisa Palon ja Ritva Valkaman haastattelusta:

”Kolmisenkymmentä vuotta sitten Ritva ja Sanna-Kaisa istuivat Elitessä. Yhtäkkiä Sanna-Kaisa säpsähti äidilleen: ”Herranjumala! Sinähän olet ollut saman miehen kanssa koko ikäsi. Sinulla ei ole yhtään mielikuvitusta.” Ritva vastasi: ”Päivastoin! Saman miehen kanssa sitä tarvitaan.”