Viikon varrelta

Flikka oli pitkästä aikaa käymäs. Oli mukavaa viettää aikaa yhyres. Käytihin kaupoos, syötihin ja oltihin vain.

Mä vain sain flenssun – toivottavasti en onnistunu tartuttamahan sitä flikkahan. Töiski oon ollu pärskimäs taurinsiemeniä toisten iloksi, ku ei tullu kuumetta jotta olis voinu olla pois.

Sitä paitti työnantaja vaatii lääkärintoristuksen heti ensimmääsestä poisolopäivästä alakaen. Eihän raavas (= aikuunen) ihiminen saa sairaslomaa flunssan ensimmääsenä päivänä. Pihalle nauravat terveyskeskuksesta jos sellaasta menöö eheroottamahan.

Työterveyshoitajalta vois pyytääkki toristusta, mutta se ei kelepaa. No, on meillä sielä nelijä muutaki flunssaasta, jotta en mä ainut tartuttaja oo. Kaks on joutunu sairaslomalle ja me loput ollahan sinnitelty töis.

Mainokset

Joy Fielding: Henkeäsalpaava

Aika henkiäsalapaava oli tämä kirijaki. Ei olsi välillä malttanu lopettaa lukemista ollenkaa.

Kirijan päähenkilöönä on Crosbien perhe, joka muuttaa Floridahan, mutta vain sen takia, jotta isällä oli sielä nainen, johonka oli tutustunu netis. Perhe hajuaa ja äitee jää kaharen teini-ikääsen lapsensa kans yksin.

Sitte alakaa tapahtua. Pari flikkaa katuaa ja toisen ruumis löytyy läheeseltä suolta.

Kirijas on aina välillä otteeta tappajan päiväkirijasta muun kerronnan lomas. Ku nuotten nuorten lisäksi katuaa vielä yks pahoonpirelty ja kaltoonkohoreltu nainen, epäälykset kääntyy sen aviomiehehen joka pirätetähän.

Mutta ei, sen jäläkihin katuaa vielä Crosbien perheen tytär, joka joutuu silimäkkään tuon tappajan kans. Mutta niin ovelasti tämä juonikuvio oli rakennettu, jotta en kertaakaa osannu eres epäällä oikiaa tappajaa…

Päätös

Ties monesko lajisnansa…

Käyyn kumminki eileen lasketuttamas netis ihannepainoni ja se ilimootti tylysti, jotta 8 kilua vähemmän. Niimpä päätin, jotta nyt loppuu hyväskän syöminen ja ruoka-annokset punnitahan (en rupia laskemahan kaloria enkä pisteetä enkä tekemähän mitää erityysruokaa). Nyt kokeelen pelata ihan pelekästänsä ruaan määrällä. Kerta-annos saa painaa enintään 350 g. Paitti jotta kasvisten ja vihannesten suhtehen en oo niin nuuka. Jos niillä menöö ylitte tuo paino, niin saa mennä.

Liikunnan lisääminen on ny ollu kovin työlästä enkä meinaa siitä ottaa stressiä. Sitä paitti sanoovat, jotta ruoka ratkaasoo 90% painonhallinnas ja lopun sitte liikunta. Mä käyn ny tiistaisin kahares jumpas ja keskiviikkoosin lenkillä. Jos siihen jotaki viittin lisätä, niin sehän on tietysti aina hyvä, mutta ku pitääs joskus vähä huusholliaki yrittää hoitaa.

Tänään oon haravoonu niin jotta kättä porottaa (= särköö) aika pentelehen lailla. Kai seki ny oli jonkimmoista liikuntaa. Ja synttäriilläki sain olluksi niin, jotten ottanu ku pelekkää teetä. En lupaa mitää itteni tuntien, mutta yritän taas kerran…

Aikataulutiedotus

Seinustan syvästä varjosta, lialta lehahtavan rääsykasan keskeltä haaleansiniset, reunoiltaan verestävät silmät seuraavat asemalaiturille kiiruhtavaa liituraitapukumiestä.

Liituraita nostaa hyvin istuvan takkinsa hihaa kultaisen rannekellonsa päältä. Vilkaisee sitä, vilkaisee asemalaiturin kelloa ja puuskahtaa itsekseen vihaisena: ”Taas myöhässä!”

Silmät tiukasti liituraitamieheen suunnattuina rääsykasa kömpii horjuen pystyyn ja pelästyttää lähistöllä aterioivan rotan pakosalle.

Pultsari laahustaa toista jalkaansa vetäen liikemiehen imelän partaveden vaikutuspiiriin. Nyrpistää nenäänsä juomakelvottomalle merkille ja liituraita kavahtaa kauemmaksi kiskaisten salkkunsa tiukasti kainaloon.

Hampaaton suu puhaltaa promilleja liituraidan suuntaan ja raakkuu viinan polttamalla äänellään samalla tietäväisesti päätään nyökytellen: ”Jos oot tohon kahrentoista junaan yrittämäsä, ni ei mitään kiirettä. Ei se näin syksyllä koskaan tuu ku vasta vartin yli. On nääs lehtiä raralla.”

Anne Saari
4.10.2012 äkkitehtävä Pännäringissä

 

Jutusta piti löytyä
–    paikka = rautatieasema
–    2 ihmistä = liikemies ja pultsari
–    joku eläin = rotta
–    kellon aika = keskiyö
–    jokin ilmassa oleva teema = junien myöhästely
 
 

Pauliina Susi: Nostalgia

Tää on viimmeenen niistä Raijan lahajakortilla ostetuusta kirijoosta.

Keski-ikäänen freelance-toimittaja joutuu ottamahan pari hankalaa juttua kirijootettavaksensa ja siitä seuraa, jotta koko henkilökohtaanenki elämä menöö sekaasin…

Pirkko-Liisa Perttula: Harmaat pantterit

Tää ny iski mun huumorintajuhun ku kakkosnelonen kaalihin 😀 Täs joitaki lainauksia kirijasta:

Nuoria emme enää ole, mutta vanhoiksikaan ei ruveta. Olkaamme sen ikäisiä kuin parhaalta tuntuu.

***

KODIN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Vaimo on aina oikeassa.
Vaimo on siitä huolimatta oikeassa.
Jos olet eri mieltä vaimon kanssa niin muista,
että loppujen lopuksi vaimo on oikeassa.
Vaimo ei makaa – hän mietiskelee.
Vaimo ei laiskottele – hän rentoutuu.
Vaimo ei ole myöhässä – hänelle on ilmoitettu
väärä kellonaika.
Vaimo ei lueskele lehtiä – hän pitää itseään ajan tasalla.
Vaimo ei riitele – hän perustelee.
Vaimo ei juoruile – hän selvittää asioita.
Vaimo ei nalkuta – hän painottaa asioita.
 
***
Ei ole helppoa olla mies
 
Jos hänellä on päänsärky, hän on väsynyt.
Jos sinulla on päänsärky, et rakasta häntä enää.
Jos haluat häntä liian usein, olet seksipeto.
Jos et, sinulla on varmasti joku toinen!
 
***
 
Älä suotta puhu niin paljon itsestäsi. Me teemme sen puolestasi heti, kun olet poistunut paikalta.
 
***
 
Läheiset ystävät saavat musiikin kuulostamaan kauniimmalta, viinin maistumaan paremmalta ja naurun hersymään kovempaa.

Onnea etsimässä

Olen etsinyt onnea vaatekauppojen rekeiltä. Ja löytänytkin. Kunnes jonkun ajan kuluttua olen huomannut, että onni kutistuu samaa vauhtia kuin itse vaatekin. Vaatetta nuuhkaistessa ei niistä erota enää onnen tuoksua. Vain heikon, haikean muiston tuoksun ajasta, kun se teki minut hetken aikaa onnelliseksi.

Olen etsinyt onnea lähikaupan hyllyiltä. Tuloksetta. Ei löytynyt maustehyllystä, ei kuivamuonaosastolta, ei pakastettuna eikä etenkään sokeriliemeen säilöttynä, niin kuin olisin toivonut.  Muistelin, että kotikellarissa saattaisi vielä olla pieni tölkki onnea, mutta avatessani sen, huomasin, että se on säilötty väärin. Se haisi etikalta ja kasvatti mustaa hometta pinnallaan.

Yritin kosiskella onnea liikkumalla ja laihtumalla. Jaksoin urakkaani kuvittelemalla, miten kaunis ja onnellinen olisin laihana. Mutta onni oli silloinkin ulottumattomissani. Se juoksi aina sata askelta edellä ja nauroi pilkallisesti. Tajusin, etten saisi sitä kiinni. 

Sen jälkeen yritin etsiä onnen syvintä olemusta suklaan sisältä. Ei löytynyt sieltäkään. Löytyi hetken nautinto ja jälkimakuna katumus.

Sitten löysin onnen! Se asui vastasyntyneen untuvaisessa tukassa ja pehmeässä ihossa. Se tuoksui elämää suuremmalta rakkaudelta ja tihkui maitona rinnoistani. Se paisui minussa kuin ilmapallo kun sain pidellä ensi kertaa sylissäni lasta, jota rakastin jo ennen hänen syntymäänsä. Tämän onnen olen saanut kokea kahdesti.

Nyt tiedän, että onnea ei voi ostaa, ei lahjoa, ei pakottaa. Onni on läsnä joka päivä, kun vain osaamme sen huomata. Kokonaisvaltaisin onni koostuu pienistä palasista.

 

ONNI

 

Onni –

kuin hauras lasimaalaus.

 

Pienistä palasista

se kootaan

arjen harmaalla lyijynauhalla

kauniiksi kokonaisuudeksi.

 

Rakkaus

saa sen värit

hehkumaan.

 

Anne Saari 27.9.2012