Lomalta töihin

Oli onneksi aika pehemiä lasku töihin. Ei tullu mitää ylittepääsemättömän hankalaa etehen enkä eres kuvitellukkaa, jotta saisin kaikkia loman aikana tullehia töitä tänään teheryksi. Yksistänsä jo sähköpostis oli 170 uutta viestiä. Onneksi tosin osa sellaasia, jokka sai heti pistää sivuhun ja osan oli työkaveri jo hoitanu.

Meitä ei ollu ku nelijä ihimistä tänään työmaalla. Loput yhyreksästä on lomilla vielä.

Vissihin ens viikolla pitääs toimarin tulla käymähän. Jospa me vihiroonki saarahan tietää, kuinka meirän käy. Tai sitte sillä on kerrottavaa uuresta orkanisaatiosta ja stratekiasta. Toki tärkeetä asioota, mutta ei niihin oikeen osaa suhtautua eikä sitoutua ku ei tierä, onko kohta enää työpaikkaa.

Pitääs vissihin mennä tästä maata, ku aamulla oli niin tihkiää päästä ylähä. Kahtena yönä oon valavonu ja kuunnellu ukkoosta. Toissayönä oli vähä muutenki risaanen yö, mutta siitä eriksensä toises jutus, kunhan saan aikaaseksi…

Mainokset

Bradley Trevor Greive: Oho, sori!

Tää on niitä kirijoja, joita ostin Raijan antamalla lahajakortilla. Jo tuo kirijan nimi kuullosti niin ”multa”, jotta pakkohan se oli ottaa 😀

Kirijas on hellyyttäviä eläänkuvia tekstiillä höystettynä. Ehkä nuo kuvat on vielä parempi kun nuo tekstit. Tästä tuli tunne, jotta tää on ihan henkilökohtaanen anteeksipyyntö jollekki, jota kirijaalija on kohorellu kaltoon.

Täs maistiaaspala kirijasta:

Niinku minä.

Tuija Wuori-Tabermann: Meitä oli kaksi

Kaunis, kaunis kunnianosootus Tommy Tabermannille, rakastavalle puolisolle ja hienolle runoolijalle ja ihimiselle.

Jokaanen kappales alakaa Tommy Tabermannin runolla ja jatkuu kirijoottajan omalla tekstillä. Välillä muistellahan mennehiä, välillä pysährytähän hetkehen surun keskellä.

Tästä välittyy oikiasti se tunne, mitä on se suuri rakkaus, joka ei pääty eres toisen kuolemahan.

 

Viimmeestä vierähän

Nimittään lomapäivää.

Tästä pitääs kohtapuolin kömpiä sänkyhyn, jotta pääsöö aijoos aamulla ylähä. Mutta on niin hiostava ilima, jotten tierä, tulooko nukkumisesta mitää.

Viimme yönä ukkoosti johonaki päin, enkä mä silloon nuku koskaa kovin hyvin. Piti käyrä nyppimäs johorokki irti keskellä yötä.

Perri Klass: Rakkauskoe

Kirijan päähenkilö Anne on mikropiolooki ja työskentelöö kaupallisen yrityksen laporatorios. Sielä on laporatorioapulaasena Jason, jonka kroppaa – ja etenki 29″ vyötäröä (Anne luki sen Jasonin Leviksien vyötärölätkästä) Anne ihaaloo ja vähä antaa mielikuvituksen lentääkki.        

Annella on pankkiirina työskentelevä poikaystävä – tai avomies – Kent, mutta niin vain käy, jotta Anne päätyy lemmiskelemähän Jasonin kans lapran lämpöhuonehes. Suhure jatkuu meleko tiivihinä ja lopulta Anne päättää kertoa Kentille. Sen seurauksena Kent haluaa erota.    

Eron jäläkihin kuviot on niin epäuskottavat ja monenkirijavat, jotta ei ihan ”iholle” tullu tämä kirija.

 

Lenkkeelyä ja laiskottelua

Eileen päätin lähtiä kauppahan polokupyörällä ja mennä ”mutkan kautta oijeti”. Lähärin siis aiva eri suuntahan, mihinä kauppa on ja niin kauppareissulle tuli pituutta 20 km.

Tänään käytihin ensi aamusta ruokakaupas ja sieltä tultua tein raparperikiisseliä, jota ”terästin” riisillä ja rusinoolla. Äitee sellaasta pruukas teherä ja mun mielestäni se on palijo parempaa ku pelekkä raparperiista tehty.

Ruaan jäläkihin pistin pikiinit ylle ja menin pariksi tunniksi sulattelohon ruokaa auringonpaisteehin. Melekeen nukahrinki sinne välillä, mutta mulla oli puhelimen ajastus vartin väliin, jotta muistin aina kääntää paistia välillä.

Tänään meille tuloo pieni Viivi-neiti (velijen flikan kääpiöpinseri) hoitohon, ku nuoret menöö Vauhtiajoohin. Saas nähärä, mitä se tuumaa, ku ei oo ikänä ollu meillä yön yli. Piti vähä aamulla siivotakki sen takia, jottei Viivi jouru imuroomahan kaikkia suuhunsa…

Vähä alakaa jo ajatukset karkaalemahan työasioohin. Toisaalta on ihan mukavaki mennä töihin. Mulla on ollu ihan hyvä loma.

Kuntoolua ja kyläälyä

Lähärin heti aamusta pyöräälemähän kylille postittamahan Viperon tilaaman kirijan. Samalla kävääsin optikolla väännättämäs vähä silimälasien sankoja, kun painoovat korvien taakse.

Samalla kysyyn, voinko jättää omiaki kirijojani myintihin, ku Mairen kirijoja ja cd:tä sielä näytti olevan. Sopii kuulemma. 🙂 Jätin 2 kirijaa sinne.

Kotia tultuani pesin konehellisen pyykkiä ja keitin.

Puolen päivän jäläkihin lähärin pyöräälemähän Raijan työ. Oli taas niin mukava toimitella kaikes rauhas pitkästä aikaa – ja pitkän aikaa…

Kotia tultuani pyörän mittari näytti tämän päivän lukemaksi 18,5 km.

Ehtoolla vielä käytihin Tuijan kans 5 km:n lenkki kävellen.

Päästihimpäs vain näkemähän!

Me asutahan Anskun kans viiren kilometrin pääs toisistamma, mutta nähärähän noin kerran vuores.

Tutustuumma aikoonamma yhyren kirijootuskilipaalun palakintojenjakotilaasuures, mihinä tulimma jaetulle kolomannelle sijalle. Haastoon Anskun silloon Pännärinkihin ja hän kulukiki sielä vuoren  (vai kaks?), mutta kun hän on sellaanen sähikäänen, jotta aina on ainaki tuhat ja yks rautaa tules yhtä aikaa, niin joutuu sitte jättämähän Pännän.

Nyt päätin, jotta meirän pitää keriitä näkemähän. Aluunperin oli tarkootus, jotta Ansku tulis meille, kun ei oo koskaa käyny, mutta suunnitelmihin tuli muutos ja treffattihin Yli-Laurooselan museokaffilas ja tokihan sielä oli palijo siistimpää ja paremmat tarijoolut ku meillä 🙂 Se palakintojenjakoki, mihinä me tutustuttihin, oli tuola Yli-Laurooselan taloomuseolla.

Istuttihin pihalla herkuttelemas ja höpöteltihin pari tuntia. Jännä, miten meillä vaan jutustelu on niin heleppua, jotta ihan niinku ei mitää taukoja tapaamisis olsikkaa. Ihanaa oli puhua ja vastavuoroosesti kuunnella. Täs muutama kuva taloomuseon markilta:

Taloon ja aittojen välistä näkyy taustalta Ilkanpatsas.

Yli-Lauroselan kaksfooninkinen päärati.

Paja ja riihirakennuskahan tuo toinen on…

Aittoja ja navettarakennus.

Kuvat on pimeetä. Päivällä jopa paistoo aurinko, mutta ehtoota kohti alakoo synkistymähän niin ku näistä kuvista jo näköö.

Ansku jatkoo matkaa kauppahan, mä kävin kirijastos viemäs laskun niistä kaharesta kirijasta, jokka sinne myin. (Meni muuten vähä puolivahingos yks kirija tuola Laurooselaski. Anskun työkaveri ja mun tuttu tuli sinne ja kysyy, jotta onko multa tullu uusia runoja. Minähän heti lävähytin kirijan kätehen, jotta on tullu tälläänen ja niinhän hän osti sen.)

Kirijastosta kurvasin postilooralle lähettämähän ristikkoleheren arvontahan, sieltä bensatankille hakemahan menovettä Gorillahan ja vielä ruokakauppahan.

Kotona olin joskus puoli nelijän mais. Haukkasin vähä suolaasta ja puoli viireltä lähärin kosmetolookille. Tänään oli vuoros Hydrafacial-kasvojenpuhuristus. Ensi kuorittihin, sitte putsattihin ja lopuuksi laitettihin vielä seerumia. Se vekotin oli niinku naamaimuri. Ei se ihan miellyttävimmästä päästä hoitoja ollu, mutta kai se sitte putsas tuota pläsiä.

Pääskyysenpoika

Meirän ulukokartanon välikös oli pienen pieni pääskyysenpoika. Oli varmahan puronnu pesästä. En tierä, oliko loukkaantunu, mutta mihinkää karkuhun se ei ainakaa yrittäny, ku mä sitä kuvasin. Sen äitee ja isä huusi hätähuutua meirän ympärillä. Eivät tiennehet, jotta mä en heirän lapsellensa mitää pahaa tee.

Isäntä nosti sen välikön perälle puutarhatuolin päälle. Aamulla se oli sieltä karonnu. Pahaa pelekään, jotta naapurin kissi on ollu asialla. Se ku on varsinaanen ”lintupongari”. Talavisinki kyttää meirän lintulauran alla heleppua saalista.