Sellaanen päivä tänään…

 

Aamusta otin asiaksi perehtyä nuohin omakustantajien sivuuhin. Sitte rupesin laatimahan kirijan sisällysluetteloa ja numeroomahan sivuja. Siinä mulla meinas palaa käämit, kun wöördi ei anna valita sivuja, johonka numeroonti laitetahan. Ainuastaan ensimmääsestä sivusta sen saa pois ja muihin se pistää sen automaattisesti. Tai sitte mä en vain osaa. 😦

Aikani takuttuani lähärin sitte pyöräälemähän äiteen työ. Vein sille hautajaasia varte sukat ja hoitsuulle annoon tierot äiteen taksikulijetuksesta. Äitee halus pihalle ja tehtihin sellaanen puolen tunnin lenkki. Sitte niillä oliki jo päiväkaffeen aika.

Äiteen tykyä menin kukkakauppahan ajatuksena vierä Sirkan hauralle kukka. Mutta ilimeesesti mulle ei haluttu myirä, ku ei ketää tullu kaupan puolelle vaikka sielä pyöriin. Jokku avaamekki oli jätetty huolettomasti tiskille… No, totesin, jotta pitäkää tunkkinna, emmä olsi teiltä halunnukkaa mitää ostaa – ja lähärin pyöräälemähän toisehen kukkakauppahan. Onneksi täälä käpykyläs on toinenki kauppa.

Pahaksi onneksi sitte justihin taivas päätti revetä ja päähän alakoo moukaroomahan sellaasia nyrkin kokoosia piskoja. (No voi olla, jotta aiva vähä liioottelen.) Ku pääsin toisehen kukkakauppahan, olin ihan likomärkä ja hiukset ku liimattuna päähän.

Ostin punaasen krysanteemin ja hetken arvoon siinä kukkakaupan lipan alla, jotta lähärenkö hauralle vai meenkö kotia ja vien kukan sitte myöhemmin. Mutta vaikka siinä vähä jyrähteli ukkoonenki, niin saret alakoo hellittää ja mä ajattelin, jotta mähän oon jo valamihiksi märkä, jotta mitä väliä täs ny enää on, vaikka käysin samalla reissulla sielä hauralla. Ja niin mä kävin vähä juttelemas Sirkalle…

Kotia tultua mulla oli kauhia näläkä. Tein pikaasesti kermaasen kukkakaalikeiton.

Huomenna pitääs kattella omakki hautajaasvaattehet valamihiksi ja leipaasta omenapiirakkaa. Meirän puu alakaa ny urakalla purotella omenia. Ovat niin ylähällä, jotta mä en niitä uletu maasta päin noukkimahan enkä tasan tarkkahan meinaa millää tikoolla (= tikapuilla) ruveta kaahimahan. Otan taltehen sitä mukaa ku putooloo.

Mainokset

Asioolla ja kyläälemäs

Tänään en oo palijoosin kotona ollu. Aamusta kattelin kummiserän kukkavihkohon värssyn, tekstasin sen ja varasin äireelle perijantaiksi invataksi. Sitte lähärin kukkakauppahan tekemähän tilausta. Valittin violettia krysanteemia ja valakoosta neilikkaa.

Kävääsin pikipäin kaupas ja piipahrin kotona vähä syömäs. Sitte lähärin Raijan työ pyöräällen. Enkä viipynykkää ku about viitisen tuntia… 😀

Parturipäivä

Päivä alakoo hyvin, kun sai mennä heti aamusta parturihin. Laitettihin uus färi päähän ja vähä klipsittihin larvoosta.

Kävääsin välillä kotona syömäs ja lähärin sitte äiteen työ. Sielä oliki isän siskoo miehinensä kyläs, jotta ei ny käyty sitte kävelyllä ollenkaa.

Ajattelin, jotta yritän saara äiteen taivuteltua sille päälle, jotta seki tulis perijantaina hautajaasihin, muttei mun tarvinnu taivutella yhtää. Se lupas heti. Paitti sitte ku jäätihin kaharestansa, niin se alakas esmentelemähän, jotta mitä tällääsellä kompuralla sielä teherähän. Mutta mä en enää siinä vaihees ottanu kuulevihin korvihinikaa. Sanoon vain, jotta puoli yhyreksitoista tilaan haun ja puoli kaharelta takaasinkulijetuksen.

Kotia tultua soitin sitte yhyrelle invataksille, mutta sen perijantai oli täynnä. Pitää huomenna yrittää jotakuta toista, kunhan tuloo uus lehti, johona on palaveluhakemistos niiren nimet ja numerot. Jos ei onnistu, niin sitte täytyy varmahan lykätä äitee kirkolle. Paitti jos sataa, niin se ei oo kovin hääviä kummallekkaa.

No, huomenna yritän heti aamusta järijestää sen. Samoon pitää kattella ja tekstata värssy kukkalaitteehin ja käyrä tilaamas seki.  Puoli kahareksitoista oon sopinu meneväni Raijan työ kylähän. Sitä ennen pitääs saara nuo kaks asiaa hoirettua. Tai kolome.

Tänä ehtoona alakaa kansalaasopiston ilimoottautuminen. Mulla on jo kurssit valittuna, kattotahan pääsenkö niihin. Pännärinkihin ny ainaki pääsöö, mutta jumpparyhymät yleensä täyttyy nopiaa.

Hilijaaseloa

Tää loppuviikko on menny aika lailla samaa rataa ku täs kotona vain on. Pyöräälly oon, ku sää on sallinu, muuten krassehtinu vain ja kuluttanu aikaani.

Oon yrittäny selevittää nuotten omakustantamootten sivuulta, mitä pitääs teherä, jos tosisnansa sitä kirijaa meinaa. En kuitenkaa oo vielä niin pitkällä, jotta olsin tohtinu tarijouksia pyytää. Sitäpaitti, kun kävin läpi nuota runoja, niin ei enää tunnu yhtää hyvältä irealta teherä niistä kirijaa. Ei niis oo mitää niin kuolematoonta, jotta tarttis kansien välihin saara. Suuruurenhullu haave seki.

Silti tunnen velevollisuurekseni teherä sen, jottei Ilmajoki-leheren stipenri mee harakoolle. Ne tosin varmahan jo ajatteloo niin, kun sen saamisesta on niin pitkä aika eikä mitää oo tapahtunu…

Eileen aamulla oli postilooras kutsu kummiserän hautajaasihin. Kalle on ollu joulukuusta terveyskeskukses ja kuulin justihin alakuviikosta, jotta on huonos kunnos. Mutta en arvannu, jotta niin huonos kunnos… Perijantaina on hautajaaset.

Huomenna mulla on parturi ja sitte pitää yrittää saara äitee sille päälle, jotta seki lähtis hautajaasihin. Jos se suostuu, niin sitte pitää järijestellä sille invataksi. Ja mun pitää muistaa soittaa terveyskeskuksehen, ku mulla oli lääkärin soittoaika justihin silloon hautajaasten aikahan. Jos sais sen aijan siirrettyä johonki muolle.

Tiistaina meen Raijan työ kylähän.

Keskiviikolle ja torstaille ei vielä oo ohojelmaa. Onneksi.

Christina Nord Wahldén: Liian lyhyt hame?

 

Kirijoottaja on Svenska Dagbladetin rikostoimittaja joka joutuu heti alakajaasiksi kirijoottamahan uutisen raiskaustapauksesta.

Hänen mielestänsä aihe oli kuitenki enemmän ku yhyren palstan pikku-uutinen. Niimpä hän päätti kirijoottaa romaanin, johona raiskausta käsitellähän uhurin näkökulumasta.

16-vuotias Myran (Madeleine) raiskatahan koulun päättäjääsjuhulien jäläkihin. Raiskaajat on luokkakaveria, joihin Myran on kuvitellu voivansa luottaa.

Myran syyttää ittiänsä: jos hänellä ei olsi ollu minihametta, korkokenkiä, huulipunaa, jos hän ei olsi ollu humalas… Ja niin syyttää moni muuki. Toisen raiskaajan mielestä Myran suorastaan kerijäs sitä. Siitähän naiset tykkää, pornofilimien mukahan.

Kirija on raskas lujettava ja välillä aiva syräntä särköö sen pienen flikan takia. Raiskaaja vapautuu tuomiostansa, mutta raiskattu on raiskattu lopun ikäänsä. Rohkaasevaa kirijas on, jotta Myran uskalsi lähtiä tekemähän rikosilimootusta kaverinsa Cillan ja Cillan äiteen kans.

Helepotusta elämähän tuo kesä maalla tukiperheen luona ja muutto uutehen kouluhun ja uutehen asuunympäristöhön. Silti eres on vielä hovioikeuren käsittely, ku raiskaajat on valittanu tuomiostansa. Myranista tuntuu, jotta hänet raiskatahan joka käsittelys uurestansa.

Kirijan ulukoasu miellytti mua kovasti. Epätavallinen koko ja vaikuttava kansi.

 

Tupperiilla

Eipä ookkaa ollu pitkähän aikahan minkää sortin kotikutsuja. Eileen ehtoolla olin Tupperware-kutsuulla. Päätin jo etukätehen, jotta en tilaa muuta ku kuorijan, joka meiltä on hajonnu. Ja pysyyn päätöksesnäni.

Lisäksi päätin, jotta vaikka olis mitä hyvää kaffetpöyräs, niin vain yhtä sorttia saan ottaa. Ja pysyyn siinäki päätökses. Onneksi, sillä sen näki sitte tänä aamuna puntaris 🙂

Pian lähären taas pyöräälemähän, ku on tuo kuntosalilla käyntiki jääny ny kesän aikana. Ja sitäpaitti se tavootteheksi asettamani 300 km on pian täynnä.

Jane Green: Vieraissa vuoteissa

Alice ja Joe on aviopari ja jo kirijan aluus aharistaa, ku huomaa, jotta Joe haluaa muokata Alicen mieleeseksensä. Häistä alaaten Joe määrää kaiken. Myös sen, kuinka Alicen pitää pukeutua, miltä näyttää jne…

Silti Joe ei tyyry pelekästään Alicehen vaan hänellä on koko aijan toisia naisia, joista hän hakoo jännitystä elämähänsä.

Yks suhure työkaverin kans palijastuu työpaikalla ja Joe saa siirron Lontoosta New Yorkiin. Alice on vielä siinä vaihees tietämätöön Joen syrijähypyystä.

Amerikas pariskunta hankkii kaupunkiasunnon ja maaseutuasunnon. Alice alakaa viihtyä maalla yhä vain paremmin ja alakaa toteuttaa omia haaveetansa. Joe ei siitä tietystikkää tykkää. Alice ei enää tarvitte häntä, ei yritä enää miellyttää niin ku ennen ja käyttää vääränlaasia vaattehia ja tukkaki on vääränmoinen.

Tuo Joen Lontoon kohtalokas työkaveri muuttaa hänki New Yorkiin ja he aloottavat taas suhtehen. Tällä kertaa Alice saa sen seleville ja teköö ratkaasunsa. Jäläkihinpäin hän huomaa, jotta merkit Joen uskottomuuresta on ollu aina hänen tierosnansa, mutta hän ei oo vain halunnu nähärä ja uskoa niitä.