Sari Luhtanen & Tiina Paju: Maisa & Kaarina – Pieni kiukkukirja

Niin kiukusta ku tämä kirija kertooki, ei se voinu olla naurattamata. Eikä sekää saanu kiukkua heräämähän, vaikka kirijasta löysi ittensäkki…

Mainokset

Tove Jansson: kesäkirja

En oo Tove Janssonilta lukenu aikaasemmin ku Muumi-kirijoja. Täs oli kuitenki jotaki samaa henkiä.

Kirija kertoo saares asuvista Sophiasta, hänen isästänsä ja mummastansa. Isän puutarhainnostus toi mielehen Hemulin ja isoäiti tuntuu olevan yhtä seikkaalunhaluunen ku pikkuunen Sophiaki. Itte asias välillä tuntuu, jotta näistä kaharesta Sophia oli se aikuusempi ja vastuullisempi huolenkantaja. Isä jäi välillä jotenki ihan statistiksi.

Connie May Fowler: Sokerikalterit

Oon näköjään saanu tään kirijan äitienpäivälahajaksi vuonna -97. Muistan, jottei se silloon oikeen auennu mulle tai en jostain syystä tykänny. Nyt mä näin tämän kirijan jopa elokuvan arvoosena. En tierä, vaikka olis tehtyki.

Kirija etenöö päähenkilöören kertomana siten, jotta joka luvulla on eri kertoja. Mutta se ei tee tekstistä rikkonaasta, vaan ne täyrentää toisiansa.

Kirijan tapahtumat sijoottuu toisen mailmansoran jäläkeesehen Amerikkahan. Keskiös on Looneyn perhe, mutta kaikki kirijan kertojahenkilöt on jotenki siroksis siihen perheesehen.

Viikon varrelta

Tähän viikkohon on mahtunu yhtä sun toista. Tuota verenpainetta oon nyt mittaallu viimme pyhästä asti ja koko aijan on pysyny lukemat niin alahalla, jotta en oo lääkkehiä ottanu.

Keskiviikkona Ninnu kyseli, oommako tulos isänsä syntymäpäiville. Täytti 65 ja sielä oli tupa täynnä väkiä.  Ihanaa nähärä varamuorin murusia. Toinen on justihin saanu ajokortin ja toinen on vasta 1½-vuotias.

Oli eileen vähä puhet, jos tulsivat vielä meillä käymähän, mutta eivät sitte ehtinehekkää. No, meki oltihin kyllä aika naattia, eikä jaksettu lähtiä niitten työ.

Tänään nukuun kahareksahan asti ja kun sain aamupalan syötyä, lähärettihin kaupoolle. Ja uskokaa tai äläkää, mä ostelin jo joulukorttivärkkiä 😀 En toki justihin vielä meinaa ruveta niitä teköhön, mutta ompahan värkit valamihina, ku inspiraatio isköö.

Tämä helle vissihin teköö vetämättömäksi. En oo saanu yhtää mitää aikahan monehen päivähän. En viittiny eres siivota.

Onneksi ei oo hengenhätä

Sen verran pelijästyyn tuota verenpainejuttua, jotta otin työterveyshoitajan vinkistä vaarin ja soitin arvauskeskuksen aijanvarauksehen. Ku aijanvaraukses hoitaja kuuli, kenenkä kehootuksesta soitan, ei antanu mulle aikaa vaan sanoo, jotta työterveyshoitaja varaa aijan.

Jaaha! Mä sitte laitoon sähköpostia terkkarille, jotta saisko sinne parin viikon päähän aikaa, kun jään lomalle. Ei saa, ku ei oo aijanvarauskirijaa vielä tehty niin pitkälle. Kysy ens viikolla uurestansa.

Voi helevetin perkeles, sanon minä! Nyt on varmahan verenpainehet taas kohorillansa. Voiko olla näin vaikiaa päästä lääkärihin? En sunkaa mä nyt sinne huvikseni hingu. Onneksi ei oo hengenhätä.

Puolimiljoonarokki ja pahanpäiväänen pelijästyminen

Oltihin eileen päivällä serkun poijan rippijuhulilla. Olipa kiva nähärä serkukset, joiren kans ei oo tullu aikoohin oltua yhteyksis. Oon aiva liika laiska pitämähän yhteyttä 😦

Tultihin kotia vähä ennen viittä ja sielä juhulilla olles jo ukkoonen koluutti, mutta ku päästihin kotona sisälle, niin taivahankansi aukes ja vettä tuli yhyres hetkes 12 milliä. Ihan päälle ei onneksi ukkoonen tullu, mutta tuos kallioolla se präiskii.

Se meni kuitenki ohi ennen ku lähärettihin Milijoonarokkihin. Mutta ku päästihin Alavuren paikkeelle, alakoo taivas olla niin sinisen musta, jotta tuumasin isännälle, jotta nyt ei taireta kastumata selevitä. Ja Tuurin päällä oliki sitte melekoonen myräkkä. Tuulilasin pyhkijät ei tahtonu keriitä ja tuuli oli viskoonu puiren oksia tielle. Oli aika pelottavaa.

No, saret vähä hellitti siinä ku ajettihin parkkihin. Negativen piti aloottaa kahareksalta ja kello oli varttia vaille ku oltihin sielä. Päätettihin vetää saretakit niskahan ja lähtiä talsimahan lippuluukulle. Jätettihin auto kauas, ku ajateltihin, jotta sielä on parkkipaikka kumminki täynnä. Torettihin parkkipaikan läpi kävellesnämmä, jotta olis kyllä sopinu…

Lippuluukulla havaattin, jotta toista lippua ei oo mihinää. Voi helevetin perkeles! Ei ku takaasi autolle ja sielähän se lippu oli penkillä. Onneksi ei ollu sentäs kotia asti jääny. Ja taas uurestansa puolen kilometrin marssi…

Ukkoonen oli sotkenu rokinki aikataulun. Negativea ei näkyny ei kuulunu ja skriinillä pyörii ilimootus, jotta aikataulusta ilimootetahan myöhemmin. Lavaa kuivattihin ja joku kuuluu sanovan, jotta tekniikan kans on ongelmia. Ei ihime, oli se niin likillä se ukonilima. En tierä, oliko illan ensimmäänen esiintyjä Flinch pääsny ikänä lavalle asti. Negative pääsi esiintymähän vasta joskus puoli kymmenen aikoohin, ku heirän settinsä olis pitäny alakaa kahareksalta. Ja se jäi sellaaseksi tynkäesiintymiseksi, ku Scorpionsien aikataulusta haluttihin pitää kii. Heirän piti esiintyä kymmeneltä, mutta ei sekää tietysti pitäny paikkaansa. Ja Jenni Vartiaisen esiintyminen pääsi alakamahan puoli tuntia myöhäs. Niin jotta Miljoonarokista tuli vähä ku puolimiljoonarokki.

No, ihan kivaa oli muuten, mutta Vipiillä ja juopoolla (= anniskelualue) oli niin isoot karsinat, jotta meille muille jäi vain kapia käytävä lavan eres. Toki piisas ihan hyvin. Ei sielä mitää yletööntä väentungosta ollu. Huono puoli erellisvuosihin verrattuna oli se, jotta vessat ja ruokakojut oli sitte sen käytävän toises pääs. Jotta trampata sai ehtoon mittahan aika palijo. Ja asfaltilla seisoskelu ja taharin naputtaminen otti jalakojen päälle, vaikka yritin valita hyvät kengät. Liikkelle lähteminen näytti lähinnä ankan vaappumiselta ennen ku jalaat rupes taas tottelohon.

Nukkumahan päästihin joskus puoli nelijän mais aamulla. Ajattelin nukkua maharollisimman pitkähän. Puoli yhyreltätoista alakoo kumminki pää tulla kipiäksi, niin jotta oli pakko nousta ylähä. Se oliki ikävä herätys: näin paloauton tuos naapuris velijen pihalla ja palomies käveli tuvan päärystä takapihaa kohti.

Mä silipaasin äkkiä jotaki ylleni ja menin sinne. Kun näin palomiehen katolla piipun noukas, hoksasin heti, mitä on tapahtunu. Nokipalo. Siel’ oli stokeri (turvepelletin syöttölaite) sammunu ja ku velii oli yrittäny sytyttää sitä, oli tornis tollahtanu.

En seisoskellu sielä varmahan kymmentä minuuttia, ku tunsin, jotta mulla alakaa tulla huono olo. Rupes huippaamahan ja oksettamahan. Ajattelin, jotta se nyt tästä vielä puuttuus, jotta mä mensin kanttuvei. Niimpä lähärin kotia ja härin tuskin pääsin pesuhuonehesehen, ku jalaat meinas pettää. Oksentaa ei onneksi tarvinnu, mutta tuskanhiki oli pinnas. Paiskasin selijälleni maata kylymälle laattalaattialle ja nostin jalaat ylähä. Siinä rupes sitte helepottamahan.

Päätin mitata verenpainehet ennen ku otan verenpainelääkkehen ja oikeen arvattu – verenpaine oli ”vähä” alahaanen. 89/59 oli lukemat eikä puolta tuntia myöhemminkää vielä ollu ku 94/64. Ehtoopäivällä jo sitte oli meleko normaalit 104/67 ja 105/62. Syke oli tasaanen 57-63. Pitää kysäästä työterveyrenhoitajalta, voiko tuollaanen pelijästys purottaa verenpainetta nuon.

Mulla oli viimme kesänä samanmoinen olo, mutta silloon mä syytin aurinkua. En hoksannu silloon mitata tuota verenpainetta. Poika pelijästyy silloon kun se näki mun hoipertelun.

Tänään ollahan säästytty sateelta ja ukkooselta. Onneksi!

Katarina Mazetti: Parfyymia peräkammarissa

Jaaha, mitähän tästä ny sitte sanoos?

Tää tarina saa alakunsa hautuumaalta. Desiré käy sielä miehensä hauralla ja Benny vieres olevalla äiteensä hauralla. Nää ihimiset on aiva erilaasista ympyrööstä, Desiré on kirijastonhoitaja ja Benny hoiteloo kotitilaansa. Erilaaset kiinnostuksen kohtehet, erilaaset asunnot, vaatemakuki ihan erilaanen, mutta joku silti veti toistensa puolehen. Mutta kahta niin erilaasta elämää on vaikia sovittaa yhtehen.

Kirijan loppu jää vähä auki. Ilimeesesti lukija saa itte kuvitella sen lopun.