Mitähän tuli luvattua?!

Mulle nimittään soitettihin äsköön ja pyyrettihin esiintymähän. Siis mua!

Ensin kieltäyryyn jyrkästi ja sitte vasta olinki eherotoon, ku kuulin, jotta olis sata kutsuvierasta kuulijakuntana.

Sitte rupesin miettimähän, jotta pirulauta, kerran elämäs on sellaanenki kokeeltava. Varsinki ku oikeen pyyretähän. Niimpä pistin viestiä perähän, jotta jos uskotta mun seleviävän tällä sisälukutairolla siitä, niin mä tuun. Omista tekstiistä kumminki on kysymys eikä yksin tartte olla yleesön eres, vaan mulle tuloo ilimeesesti pariksi joku miespuolinen runoolija ja luultavasti esiintyjiä on kaikkiastansa enämmänki ku vain kaks.

Mä kerron sitte parin viikon päästä, sainko tyhyjättyä salin vai kuinka käytihin. En täs vaihees palijasta vielä eres mihinkä oon menos ku en tierä, kuinka julukista tietua se on.

Mainokset

Ilkka Raitasuo – Terhi Siltala: Kellokosken Prinsessa

Elokuvaa en oo nähäny, mutta kun näin tämän kirijan kirijastos, oli se ”pakko” ottaa. Vaikka kirijas on palijo mielisairaanhoiron historiaa, on se kumminki kerrottu niin mielenkiintoosesti, jottei oo yhtää tylysää lukia.

Ainua, mikä oli mun mielestäni tarpeetoonta, oli selostus kuninkaallisten valtiovierahien ohojelmasta siltä osin ku ei koskettanu Prinsessaa.

Tämän kirijan lukemisen jäläkihin olis varmahan mielenkiintoosta nähärä elokuvaki.

Kylymää ku syksyllä

Kuinka voi tuntuakkaa näin kylymältä niiren lämpöösten päivien jäläkihin!

Villatakki ja -sukat ei oo yhtää liikaa tuvaskaa. Ja tuo kova tuuli on tainnu tulla jääräksensä. Onneksi ei oo pakko lähtiä mihinkää, ku välillä tuloo vettä tuulen kans ja on pimiää ku syyskuus.

Runoja leipälaatikosta

Tulin luvanneheksi Reijalle, jotta laitan tänä päivänä näkyvihin sen ”runon”, mikä tuli valittua tuonne Laharen Runomaratoonihin lähetetyystä runoosta koottuhun kirijahan Runoja leipälaatikosta. Se ei kummoonen oo. Pännäringis tunnilla äkkiä kirijootettu. Tänään olis siis ollu Lahares tuo kirijan julukistamistilaasuus.

***

ARKINEN RAKKAUS
 
Rukihiselta se haisoo
jo porstuan kynnykselle asti.
 
Se arkinen rakkaus.

Laura Honkasalo: Tyttökerho

No joo, tämä oli kirija, joka tuli läpiluettua. En saanu siitä oikiastansa mitää irti. Ehkä siksi, jotta siinä ei ollu mitää kosketuspintaa omahan elämähän.

Kertoo kolomesta kolomikymppisestä naisesta, jokka on ollu kaveria pienestä asti. Lähinnä se oli miesasioosta jahkaalua ja tuntuu, jotta samojaki asioota toistettihin kerta toisensa jäläkihin. Kuinka Katri on mustasukkaanen ystävästänsä Artusta eikä halunnu Artun koskaa alakavan seurustelemahan. Kuinka sekä Katri että Nuppu ettii epätoivoosesti miestä ja kärsii vauvakuumehesta. Tuuli puolestansa väittää viihtyvänsä ittenääsenä eikä ymmärtäny toisten epätoivoosta miehenkaipuuta.

Lopuuksi niin Tuuli ku Nuppuki löytää kaverit ittellensä ja Katri erinäästen mieskokemustensa jäläkihin päättää aikuustua ja ittenäästyä.

Tämän kirijan lukijaksi mä olin väärää parisuhure- ja ikäryhymää.

Puutarhahommia

Aamusta pesin ensi pyykit pois ja tein salaatin valamihiksi ruaalle. Isäntä krillas kassleria ja makkaroota ruaaksi. Syönnin jäläkihin se lähti naapurin kans käymähän huutokaupas.

Mä keskityyn sillä välin kynsien lakkaamisehen. 😀

Ku isäntä kotiutuu, lähärettihin ensi hakemahan pihakukan taimia ja katemultaa, sieltä koukattihin kauppahan hakemahan eukamenttoolipussi ja mentihin sitte viemähän sitä äireelle. Tehtihin pieni lenkki, vaikka tuuli niin jotta meinas tukka lähtiä päästä. Mutta ei ollu kuitenkaa kylymä.

Kotia tultua ryhyryttihin hortonoomiiksi. Terassin etehen laitettihin pari parvekeloorallista ruukkuneilikoota.

Porraspäähän sinisehen ruukkuhun laitettihin kaks isosamettikukkaa ja yks hopeavitja. Kuvasta näköö, kuinka lujaa tuuloo, kun tuo  hopeavitja lentää tuulen joukos.

Koivun juurelle kivikkohon ostettihin yks mehitähti ja kolome ketoneilikkaa.

Parvekkehen pöyrälle laitettihin kaks erifäristä kohtalonkukkaa samahan ruukkuhun. Nyt en ostanu amppelia, kun tuntuu tulevan taas niin tuulinen kesä, jottei mikää amppelikukka kestä sitä reuhuutusta.

Lisäksi kylyvin kesäkukkien siemeniä: terassin vierehen vaalianpunaasta herttaikikukkaa ja vaaliansinistä tarhaneitoa. Kasvimaan vierehen kuitupellavaa, kesäkukkalajitelman ja olokikukkia.

Lammen vierehen tuluppaanien sekahan kylyvin kirjokakkaraa ja keltasääkukkaa.

Tuijalta otettihin vissihin talavitakki liika aijoos pois ja se on pääsny vähä ruskettumahan…

Rentukat sen sijahan kukkii oikeen komiasti. Eikä nuo tuluppaanit ja narsissikkaa pöllöömmiltä näytä. Ja saniaasis ja helemililijoos on jotaki hyvin herkkää.

(Meinasin olla fiksu ja laittaa kuvien kohoralle nuo tekstit, mutta en mä osannu. Aina se veti sen tekstin yhtehen pötköhön tuohon kuvien sivuhun 😦 ) Ja sitte ku siirsin tekstit pois kuvien vierestä, se veti kuvat ihan sekalaasehen järijestyksehen., niin jotta mun piti laittaa ne lopuuksi kalleriakuviksi. Minen ymmärrä tätä ohojelmaa!)

Askarehia

Eileen ehtoolla siivosin vähä päällisin puolin ja lähärin sitte pyöräälemähän. Oli mennes melekoonen vastatuuli, mutta takaasitulles kuluki hippoosesti (= kevyesti). Lähärin iliman takkia ja mennes meinas olla käsivarsihin kylymä, mutta kyllä siinä polokies sitte rupes tarkenemahan.

Aamulla vein petivaattehet tuulettumahan ja pistin tyynyt pyykkikonehesehen. Kun sain ne pestyksi, lähärettihin ruokakauppahan. Isäntä halus tarijota ruaan Pressos (ku sai toisen aterian ilimaaseksi…)

Kotia tultua pistin vielä lakanakki peseentymähän niin jotta huomiseksi ei jää pyykättävää muuta ku tämän päivän saunakamppehet. Hyvä niin, keriitähän ehkä jo päivällä käymähän äiteen työnä.

Rahasta ku on ainaanen pula, ajattelin kokeella taas lottuamista. Pistin netis yhyren ruurun kymmeneksi viikoksi. Jos kahareksalla eurolla sais 8 milijoonaa, niin olishan siinä aika hyvä kerroon. No, saahan sitä haaveella…

***

Velii justihin tuos soitti: siskoon poijan appi on menehtyny. Mennähän maanantaina viemähän kukka.

”Arvoisa runoilija!”

”Runonne on valittu runokirjaan ”Runoja leipälaatikosta”.

Lahden Runomaratonin runokilpailujen sadosta Runoja ja ruisleipää ilmestyy 16. runokirja.”

Vähä palasamia kustantajien antamille iskuulle. Kaharen lausehen runolla pääsen mukahan runokirijahan. Heh heh, ompa saavutus.

Minna Rissanen: Sieluani ET saa – Narsistin uhrista selviytyjäksi

Melekoosen järkyttävää luettavaa. Monestaki syystä.

Kirijoottaja on uskovaanen, joten harkkasin ”jeesustelujen” yli ja keskityyn niihin kohtihin, mihinä kerrottihin, minkämoista on elämä narsistin kans.

Narsisti on taitava manipulooja ja saatuansa toisen valtahansa, eristää sen muista ihimissuhtehista, niin jotta jälijellä on enää vain suhure tähän alistajahan.

Täs perhees meno oli ihan sairasta: mies päätti kaikesta vaimon pukeutumista ja hiuksia ja rusketusta myöten. Jos vaimo uskalsi eres ilimeellänsä uhumata miestänsä, saattoo tulla turpahan. Vaimon oli aina oltava varuullansa miehen mielenmuutoksien takia.

Myöhemmin mies alakoo juora ja vaimon oli pakko lähtiä turvakotihin, muuttaa paikkakuntaa ja salata yhteystietonsa. Silti kuolemanpeleko kuluki mukana ja meni kauan vielä miehen kuolemanki jäläkihin, ennen ku vaimo tajus, jotta nyt hän voi elää pelekäämättä. Vasta sitte alakoo oikiastansa toipuminen.

Lainaus kirijasta:

Katselen miestä, jota kerran niin paljon rakastin. Yritän mukautua kaikkeen, mitä hän minulta vaatii. Yritän kaikkeni ollakseni hyvä vaimo: yritän kieltää itseni kokonaan. Mikään ei kuitenkaan riitä.

Kuulen huulteni muodostavan lauseita, jotka tulevat kaukaa ulkopuoleltani. Mieheni tarvitsee nämä vuorosanat ja repliikit.