Shaali ja baskeri

Sain vihiroonki silitettyä nuo flikan shaalin ja baskerin. Tosin tuota baskeria ei hyvällä taharollakaa voi sanua onnistuneheksi. Oli liika pökälestä (= paksua) lankaa tuohon mallihin.

Niin joo – on tuo päiväpeittoki omaa käsialaa, mutta jo yli 30 vuoren takaa…

Mainokset

Kyllikki Villa: Koipitoipilas

Ensimmäänen kerta ku tutustuun Kyllikki Villan runoohin. Ja ihastuun! Ja ihimettelin. Hän on ollu varsin nuorekas ja aijas kiinni. Runot on ihastuttavia proosarunoja. Selekeetä, lyhkääsiä ja pelekistettyjä ja heleppotajuusia. Tällääsiä mäki haluaasin osata kirijoottaa!

Täs malliksi yksi:

Vanhuus

miten hehkuu syksyllä
villiviini

Joulukortit 2010

Tämän vuoren joulukortit alakaa olla postitusta vailla.

Repaleisin siivin

Viimeiset siiveniskut

Meistä tuskin kukaan
ehjin siivin

selviää perille saakka.

22.11.2010

***

Kuvasin tämän neitoperhosen 12.11., justihin vähä ennen ensilunta. Oli surullista kattua, kuinka siiveniskut harveni harvenemistansa sitä mukaa ku voimmat hupeni. Seuraavana aamuna jälijellä oli enää linnun jätöksiä, jokka kertoo, jotta tää perhonen lensi viimmeesen lentonsa linnun mahas. Sitähän se on, luonnon kiertokuluku.

Eira Pättikangas: Kirkas taivas, jäinen maa

Mä sitte tykkään Pättikankahan tyylistä kirijoottaa. Ja nautin suunnattomasti siitä rikkahasta etelä-pohojalaasesta murtehesta, mitä hän kirijoosnansa käyttää.

Saipa tämä kirija mun niin uteliahaksi sivistämähän ittiäni, jotta piti oikeen netistä tarkastaa, mihinkä aikakaurelle nää tapahtumat sijoottuu. Nimittään täs puhuttihin Vaasan palosta ja nyt tierän senki, jotta Vaasa on palanu 1852 ja palon jäläkihin se rakennettihin nykyyselle paikallensa. Vanha Vaasa oli jääny kauas merestä. Niin, eikä se jälleenrakentamisen jäläkihin ollu Vaasa vaan Nikolainkaupunki.

Latomeri on kuivunut

Latomeri on kuivunut,
lintujen parvet
hylänneet lakeuden.

Yksinäinen harmaa lato
alakuloisesti polvillaan,
katto melkein maata viistäen.

Maisemaan sopimattomat
muovitetut heinäkääröt
sotilaallisissa riveissä
tai sikin sokin siellä,
minne kone on sattunut
ne sylkäisemään.

Katse ei tavoita enää
latosaarekkeita
tulvajärven keskeltä,
ei joutsenten valkoisia hahmoja
levähtämässä lakeudella
matkallaan pohjoiseen.

Mieleni matkaa menneeseen,
missä jokakeväinen tulva
oli nähtävyys.

Vesi toi tullessaan
niin tuhon kuin siunauksenkin;
huuhtoi sillat syliinsä,
vastalahjaksi antoi
ravinnon uuteen kasvuun.

Nyt latomeri on kuivunut,
lintujen parvet
hylänneet lakeuden.

Anne Saari 6.11.2010

Martina Haag: Meidän kotona

Tään kirijan olsin aiva yhtä hyvin voinu jättää lukemattaki, mutta ku ei kuulu tapoohin jättää kesken…

Kirijan päähenkilö oli muka liki 40-vuotias, mutta mihinä kohtaa se näkyy? Olis pelottavaa, jos kaikki aikuuset olis lapsellisempia ku 13-vuotiahat…

Tää oli vissihin tarkootettu hauskaksi, mutta mä tairan olla joko liika tosikko (tai liika vanha) ottamahan sitä vastahan.