Alakuviikosta

 

Maanantai oli ku tervan juontia. Mikää ei huvittanu ja oli aiva maharotoon väsy.

 

Käyyn töistä tullesnani kirijastos hakemas lukemista ja apteekista yskänlääkettä ja Beroccaa. Mun piti ottaa Berocca Plussaa, joka on kuulemma tehokkahampaa, mutta kotona vasta havaattin, jotta se farmaseutti antooki tuota tavallista. No sen sai onneksi vaihrettua.

 

Syömisen jäläkihin laitoon tiskikonehen päälle ja ku isäntä rupes vahtaaman Emmentaalia (Emmerdalea), niin mä päätin pakottaa itteni pihalle eres hetkeksi. Käyyn sellaasen puolen tunnin kävelylenkin. Hartioohin oli kylymä ja sormihin, vaikka mulla oli neulehanskat käsis ja villatakki tuulitakin alla. Korvienki päällä sais jo olla jotaki. En mä tierä, piristyynkö mä yhtää, mutta sain nyt eres sen verran ittestäni irti.

 

Eileen ehtoolla oltihin salilla. Vaihroon vain vaattehet ja lähärettihin saman tien ennen ku kerkes jämähtää paikoollensa. Siinä oli seki hyvä puoli, jotta siihen aikahan salilla ei oo vielä palijo väkiä. Eikä itte oo niin ähkys, ku ei syöny mitää ennemmin. Mutta yskän kans oli vielä tekemistä. No, mahalihakset saa harijootusta… Kotomatkalla piipahrettihin ruokakaupas. Otin vain kortit joukkohon enkä lompsaa ollenkaa. Ehtoolla saunas tuumasin isännälle, jotta pitää muistaa ne kortit sieltä pusakan taskusta, jottei ne oo sielä sitte ku seuraavan kerran tarvittoo. Mutta en ny saunasta varsin viittiny niitä lähtiä viemähän.

 

Tänään poikkesin töistä tullesnani Tokmannille ja keräsin kaikkia tarijousjuttuja ja vähä muutaki kopallisen. Ja kassalla sitte havaattin, jotta pankkikortti puuttuu… Niin tietysti, se oli kotona aina vain sielä fleecepusakan taskus! Olis sittekki pitäny sieltä saunasta lähtiä, ku muistin.

 

No ei siinä mitää. Kassafrouva sanoo, jotta hän jemmaa sen pussin sinne kassalle, jotta voin käyrä maksamas sen myöhemmin. Minähän survaasin siitä paikasta kotia, söin ja lähärin ittiäni rangaastakseni  – sekä lyöräkseni kaks kärpäästä yhyrellä iskulla – pyöräälemähän Tokmannille. Sain lunastettua ostokseni ja polokaasin saman tien kotia.

 

Flikka lupas huomenna hypätä junahan ja tulla kotona käymäs. Mulla tosin alakaa Pännärinki huomenehtoolla, mutta kylläpä isänsä sen saa hajettua junalta ja pärijäävät täälä sen aikaa, mitä Pännä kestää.

 

Ja ylihuomenna tuloo jo poikaki taas lomille J

Toisaalta lyhkäänen, toisaalta pitkä – viikonloppu

 

Viikonloput menöö laillansa vinkiää vaikka toisaalta on palijo tyhyjääki aikaa. Mutta poijan kotiatulon ja takaasilähärön väli tuntuu lyhkääseltä.

 

Flikka ei sitte tullukkaa tänä pyhän aikana. Saas nähärä, koska se kerkiää.

 

Aamulla heräsin kahareksan mais ja ihimettelin, ku isäntä oli vielä sängys. Se yleensä nousoo varahin pyhänaikanaki. Nyt se nukkuu kymmenehen asti. Ja vartin yli kymmenen se jo puhuu norijaa posliiniluurihin. Sill oli armotoon mikreenikohtaus. Kun se sai kyölättyä, se otti särkylääkkehen ja paiskas vielä pariksi tunniksi soffalle maata. Sitte rupes antamahan periksi.

 

Käytihin äitejä kattomas aika pikaasesti, ku ei ny tarijennu lähtiä sitä ulukooluttamahankaa. Oli sen verran muikia tuuli vaikka oliki aurinkoosta.

Eres vähä färiä, jonsei muuta

 

Eipä mitää erityystä tälläkää viikolla. Vähä on ollu vielä välillä matalapainetta niin sääs ku mielialaski.

 

Onneksi keskiviikkona oli parturi heti töiren jäläkihin. Sain uuren färin päähäni ja nyt hiukset kiiltää komiasti hetken aikaa.

 

Poika tuli lomille ja kertoo viikolla ollehesta leiristä. Oli kuulemma ollu kivaa. Siis tä? Onko tää se sama poika, jota ei viihtyny koulus? Mä en olsi ikänä uskonu kuulevani sen suusta, jotta armeijas on kivaa! Mutta kuinka ihana asia se meille onkaa, jottei sinne meneminen oo samanmoista myrkkyä ku oli kouluhun meno. Oon poijasta kyllä ylypiä.

 

Flikkaaki täs vähä orottelimma kotia, mutta ei siitä oo kuulunu mitää. Oli luvannu isällensä, jotta soitteloo sitte, ku tuloo…

Paranemahan päin

 

Kunnon kuumetta ei tullu koko viikolla. Aamuusin lämpö oli alle 37 ja ehtoosta saattoo mennä piirun verran yli. Mutta en ihan maharottoman huonos kunnos oo ollu kumminkaa. Eikä työ oo onneksi fyysisesti rasittavaa. Silti on ollu hyvinki vetämätöön olo koko viikon. Yskittää vielä jonku verran ja nokka on alaannu oikiastansa vasta nyt vuotamahan.

 

Tänään kuitenki sain ittestäni irti sen verran, jotta petit petattuani pesin pukuhuonehen ja saunan klasit ja vaihroon niihin karteekit. Sitte tein omenapiirakan, ku omenat aiva sataa alaha puusta.

 

Ruaan jäläkihin lähärin kauppahan. Ajattelin mennä pyörällä, jotta tulis eres vähä liikuntaa tällekki viikolle. Puin lämpöösesti (liikaki lämpöösesti) ja vältyyn onneksi pahimmalta satehelta. Muutaman piskon sain kotomatkalla niskahani. Mutta ku pääsin tupahan asti, niin alakas tulohon oikeen kaatamalla ja on tullu parihinki otteehin sen jäläkihin.

 

En meinaa nyt mennä äitejä kattomahan ollenkaa. Tosin varmahan tauti tarttuu jo viimme pyhänä, jos oli tarttuaksensa.

Rupiaasko kipiäksi?

 

Taisi lauantainen ahristuspäivä olla vain sitä, jotta flunssa teetteli tuluansa. Isäntä on ollu torstaista asti kipiänä ja eileen sill oli kuumetta liki 38. Mun alakoo eileen tulla kurkku kipiäksi ja on ollu viluunen olo. Kuumet ei silti nouse. Ehtoopäivällä oli 37 astetta.

 

Saatoon eileen saara vähä kylymääki, ku äitee tahtoo pihalle ja me tehtihin aika pitkä lenkki. Mun tuli hiki siinä pyörätuolia lykätes. Ja vasen käsi kipiäksi, ku pyörätuoli vänkää aina ojan puolelle. Toivottavasti en vieny tautia äireelle.

 

Maata mennes piti ensi isännän hornoo hereellä. Tierättä kuinka lujaa sellaanen ihiminen hornaa, joka on flenssus eikä ilima oikeen kulije. Mua yskitti ja kurkku oli kipiä. Kävin ottamas liköörihörpyn ja sainki sitte nukahrettua. Mutta kaiken yötä tuo vasen käsi jomotteli ja juilii niskahan asti. Ja välillä oli kuuma ja hetken päästä vilu. Se oli joko mummokuumetta tai sitte oli vähä lämpyä.

 

Viiren aikahan pomppasin sängys istumahan ja pistin herätyskellon kiinni. Olin nähäny jotaki unta ja luulin, jotta kello soi. Vasta siinä sängyn lairalla istuesnani hoksasin, jottei vielä tarvinnukkaa nousta. Onneksi havaattin pistää kellon uurestansa soimahan. Olsin muuten voinu nukkua pommihin ku ei isäntäkää lähteny töihin. Mä ny kumminki menin, ku ei aamulla ollu ku 36,7, vaikka ehtoolla oli välillä hyvinki kuumeenen olo.

 

Nyt meen taas tälläämähän mittaria kainalohon ja troppaan ittiäni liköörillä. Hyvää yötä!

Nyt justihin ei huvita!

 

Luulin, jotta Korolla tuli kuntohon yhyrellä käynnillä, mutta niinpä ei sitte käynykkää. Torstaina, ku ajelin töistä kotia, alakas auto rytyyttämähän oikeen kunnolla. Ajattelin jotta paikat irtuaa hampahista, kun niin täräjytti. Ajoon kumminki kotia asti, ku en viittiny kantatiellä ruveta pysähtyylemähän. Kotona haistoon heti jarrun käryn ja kuskin puolen takapyörä hohkas taas kuumaa… Kiva!

Torstaiehtoolla käytihin jääkaappikaupoollaki. Meirän vanha jääkaappi käyy kaiken aikaa ja sen ittesulattavalla seinällä oli vesihelemien sijahan silikkaa jäätä. Ostettihin ihan perusmallinen täyskorkia jääkaappi. Siitäki sai kärsiä 450,-.

Eileen aamulla sitte soitin uurestansa autohuoltohon ja sanoovat, jotta auton saa tuora saman tien. Isännällä oli onneksi vapaapäivä. Se nakkas mun töihin ja lähti sitte auton kans huoltohon. Siel oli veretty käsijarru liika kiriälle ja tämä korijaus sitte meni heirän piikkihinsä.  Isäntä tosin totes, jotta se vieläki rytyyttää jarruttaes ja pyörsi sen kans uurestansa huoltohon puolesta välistä matkaa, jotta tarkastaasivat, onko jarrulevyt jo vääntyny. Eivät vissihin ollehet oikeen siihen ottanehet kantaa, olivat vain tuumannehet, jotta ei ne ny ainakaa laahaa… Isäntä oli sitte uhoonnu, jotta jos jotaki tuloo nuoren jarrujen kans, niin se on sitte heirän maksettavis kaikki. Mutta mitä sellaasista uhoomisista, jos ei siitä mitää paperia tehty.

Eileen ehtoolla menin Ninnua ja Waldemaria tapaamahan Erkin työ. Waldemar oli vähä nuhaanen ja nukkumas justihin, ku menin. Herättyänsä se oli hetken kipiän oloonen, mutta friskaantuu sitte aika nopiaa. Torettihin, jotta teköö varmahan hampahia, ku järsii niin tosisnansa niin lusikkaa, purulelua ku hammasharijaaki.

Oli mahtavaa nähärä myös se, kuinka hienosti Erkki oli toipunu leikkauksesta. Aiva uskomatoonta!

Isäntä ei arvannu lähtiä kyläälemähän, ku on nuhaanen. Jottei tartuta Waldemaria (mikä olis ny ollu myöhäästä) tai Erkkiä. Ei sen toipuminen kaipaa ny yhtää ylimäärääsiä takapakkia.

Kotia tullesnani noukiin poijan linija-autolta. Syötihin tavanomaanen ”perijantaipizza” viikonloppuvapaan kunniaksi ja sitte poika jo lähtiki taas kaveriansa treffaamahan.

Mä tulin konehelle ja löysin mukavan sähköpostin: osallistuun kesän aluus eparin novellikisahan ja se mun novellini sitte julukaastihinki. Nyt kysyyvät tilinumerua ja sivutuloverokorttia, jotta voisivat maksaa siitä pienen palakkion. Kiva kannustin taas tuohon kirijoottamisehen.

Tänään kumminki, iliman mitää näkyvää syytä, musta tuntuu, jotta oon puronnu johonki syvähän krooppihin ja joku on vetäny mun päähäni mustan hupun, jonka läpi ei näy valoa eikä pysty hengittämähän. Ehkä tää johtuu vain tästä harmaasta säästä. Mutta justihin nyt ei huvita mikää. Petivaatteet oon tuulettanu ja vaihtanu puhtahisihin, mutta mitää muuta en oo teheny. Tekis mieli mennä vain maata ja vetää peitot korville ja lakata olemasta. Ainaki hetkeksi aikaa.

 

Autoasioota

 

Isäntä sai sitte ähkynsä läpi ja vaihtoo auton: nyt sillä on Fiat Scudo. Serkun mies sille tuumaski, jotta ”Nyt se vasta paskahan astuu.” Toivottavasti sen ennustukset menöö pielehen, sillä velekaaki siitä roskoopista tuli taas 5000,-. Justihin ku olin ajatellu, jotta mun autolainan loppu alakaa häämöttää ens vuoren aluus, niin ei ku lisää velekaa… Mutta tuo autokuumet on niin pirullinen tauti, jotta siihen ei taharo löytyä mitää muuta lääkitystä. Ainakaa meirän isännälle.

 

Tänään mä kävin töis peräti kokonaaset kaks tuntia aamusta. Olin nimittään tilannu Korollalleni huollon, kun sen jarrut on kiraannu jo pitkähänsä, varmahan ainaki puoli vuotta. Oon puhunu niistä isännällekki, mutta eipä tuo oo korvaansa lotkahuttanu. Ajattelin jotta nyt on pakko teherä jotaki tai se ei mee kattastuksesta muuten läpi. Mulla oli aika puoli yhyreksitoista. Kymmeneltä lähärin ajelohon Seinäjokia kohti. Meinasivat, jotta jos ne on vain putsoota vaille, niin siinä menöö tunti – puolitoista. Oliki vähä enämmän. Nimittään siel oli jarrut laahannu päällä jo piremmän aikaa. Meni jarrulevyt ja –palat uusiksi molemmin puolin takaa. Kello tais olla puoli kolome, ku mulle tultihin sanomahan, jotta auto olis valamis. Olivat kauhian kovasti pahoollansa, ku se oli ollu jo jonku aikaa valamihina ja ne oli soittanu siitä isännälle. Se oli vain tuumannu, jottei hänen autonsa oo huollos… Isäntä on aina pruukannu käyrä huollattamas mun autoni, niin tietysti siel oli sen numeroki. Tai oli sielä munki numero, mutta isännän numero ensisijaasena. Nyt vaihrettihin sitte mun numero sinne heirän tietoohinsa enssijaaseksi. Sain aika reippahan alennuksen hinnasta, ku olivat kuulemma niin pahoollansa. Sopii mulle. Pahoottelujen ja alennusten jäläkihin jäi kumminki vielä melekeen 272,- maksettavaa…

 

Osat olis kuulemma saanu muutamalla kympillä, mutta isäntä kehuu, jotta hän ei rupia sellaasia vaihtamahan. Selevä. Ei tartte, ei. Jos mä rahalla seleviän ja muutenki nuon helepolla, niin minähän huollatan tästä lähin autoni aina itte. Ei tartte kenekää vaivautua. Sielähän mä istuun välillä asiakaskahavios hörppimäs teetä ja voisilimäpullaa ja välillä pihalla auringonpaistehes lukemas. Olin onneksi varannu kirijan mukahan.

 

Niij ja sitte sattuu hauska episoori siinä kassalla. Siin oli nuori flikka rahastamas mua ja se tuumas melekeen heti: ”Anteeksi nyt, mutta mun on pakko kysyä, mistä sä oot ostanut noin ihanaa kynsilakkaa?” Se hehkutti monehen kertahan, kuinka hyvän färistä lakkaa mulla on. – Avoniltahan minä. Mainostetahan nyt sen verran täski.

 

Kello oli sitte jo niin palijo, jotta soitin Pirjolle töihin ja pyysin sammuttamahan mun konehen. Ajattelin käyrä kattastukses saman tien, ku kerran kaupungilla oon. Kattastuksesta pääsin nopiaa, mutta hintoohinsa tuli seki (75,-). Kallis päivä kaiken kaikkiastansa, mutta nyt voi taas hyvillä mielin ajella. Kattastusmies havaatti, jotta jarrut oli justihin korijattu ja antoo mulle vinkin: ”Sun pitää käyttää niitä jarruja.” Kröhöm… siis kyllähän mä käytän, mutta sillä lailla hilijaa ja varovaasesti. Ei tuu juuri koskaa verettyä kunnon jarrutusta, jotta se löis abcit päälle…

 

Onneksi oli ylityötuntia sisällä. Olis tullu vielä kallihimmaksi, jos olis pitäny ottaa palakatoonta vapaataki. Nelijän mais olin kotona, eli kuus tuntia olin sillä reissulla. Mutta siinä mieles oon tyytyväänen, jotten oo koskaa ennen käyny autohuollos enkä kattastamas autua, mutta nythän mä voin mennä toistekki, ku ei se ollukkaa tuon vaarallisempaa. Silmänisku