On minulla oikeus

 

On minulla oikeus

 

On minulla oikeus vihata

sitä kohtaloa,

epäoikeudenmukaista sattumaa,

joka sinut vei pois

aivan liian varhain.

 

On minulla oikeus huutaa,

valittaa suureen ääneen

kaipaustani ja ikävääni.

 

On minulla oikeus muistaa

sinut juuri sellaisena

kuin olit.

Teeskentelemättömänä

ja aitona.

Ainutkertaisena.

 

~1.9.2009 klo 6.00 ~

Mainokset

Konehiel’ laulatusta

 

Mus’ ov’ vissihin tullu vanha ku ei enää pyhänaikanakaa saa nukutuksi kellon ympäri. Tänäänki nousin seittemäm’ mais, ku ei enää väsyttäny. Isäntä kömpii ylähä petistä hetikohta muj’ jäläkihin.

 

Aamupalaj’ jäläkihin pistin pyykkikonehel’ laulamahaj’ ja sitä piisas sitte iltaviitehen asti. Välillä vetivät ruettua kuivausrummun kans.

 

Annoon niiren teherä hommat ja rupesin itte kantamahan kukkia tupahan parvekkehelta, ku ovat luvannehet kylymiä öitä. Olivat kumminki niin tomuusia, jotta käytin ne suihkun kautta. Yks kaktus oj’ jo kovasti nupulla.

 

Sitte silitin työvaattehet huomiseksi ja kääriin narulta erelliset pyykit kaappiihin.

 

Kattelin jo tiistaita varte jumppavaattehekki valamihiksi. Ei olsi uskonu, jotta mä ilahrun niin palijo, kus’ saan ottaa ne esille. Kai mä sitte kumminki jotaki mielihyvää saal’ liikunnasta, vaikka tunnij’ jäläkihin aina ihimettelej’ jotta oonko mä ihan hullu, kus’ suostum’ maksamahan siitä, jotta mur’ rääkätähän henkihieverihin.

 

No, tästä tanssijumpasta en nyv’ vielä tierä mitää. Toivottavasti s’om’ mukavaa.

 

Pyykkisouvil’ loputtua lähärin äireen työ. Käytin sitä ulukoolemas puolisen tuntia. Oli aika kova tuuli, mutt’ ei onneksi mikää maharottoman kylymä. Itte asias mun tuli kyllä pyörätuolia lykätes ihan hiki…

 

Kotia tulles piipahrin ärrällä ja trookasin sielä entisen työkaverin. Oli mukava toimitella pitkästä aikaa!

 

* * *

 

HILJAINEN SURU

 

Sytytän sinulle kynttilän.

Valkoisen ja puhtaan,

suoran kuin sinä.

Kultaisessa kynttilänjalassa.

Kultaisessa kuin sinä.

 

Aistin surukukkien tuoksun.

Eilen en sitä huomannutkaan.

 

Kunpa minun

ei koskaan olisi tarvinnut

tätä kokea.

 

Eivät kynttilät,

eivät kukat tuo sinua takaisin.

 

Minun on vain elettävä

tämän suruni läpi.

Kirjoitettava sinusta

yhä uudelleen ja uudelleen.

 

 

1.9.2009 klo 5.30

 

Yritystä ahkeraksi

 

Eileen ehtoopäivällä mua väsytti töis iham’ maharottomasti. Mutta ku pääsin kotia ja sain syötyä, päätin teherä omenapiirakan, ku koko kesän sato oli tullu kerralla alaha. (Kaikki viis omenaa.) Sitä sitte maisteltihin ehtoolla.

 

Tänä aamuna heräsin seittemän mais ja totesij’ jotta ku en heti nukahtanu uurestansa, niiv’ varmahan sitte oon nukkunu tarpeheksi ja voisiv’ vaikka nousta. Isäntä nousi heti kohta peräs. Torettihij’ jotta syksyn ensimmäänen hiiri oli tullu keittiön roskakaapin killeröhön (hiirenloukku). Mä lähärin hakohon postia ja jätin saalihin perkaamisen isännälle. S’oli sen paketoonu tyhyjähäm’ maitopurkkihij’ ja vei pois.

 

Aamupalaj’ jäläkihir’ ruvettihin ahkeriksi: Eileen oli KTK:lla ollu synttärit ja sielt’ oli saanu ilimaaseksi joko puoli kuutiota kuoriketta tai multaa. Isäntä ei ollu hoksannu, jotta se tarkootti vain toista tai toista ja oli pakannu peräkärryhym’ molempia puoli kuutiota. Eivät ollehet käskenehet poiskaa tyhyjätä… Niimpä peraattihin syreeniairaj’ juuri ja leviteltihin kuorikkehet sinne. Ei ihan piisannu koko airaj’ juurehen.

 

Sitte mä käyyn leikkoomas olokikukat pois ja niputin ne kuivamahan vaatehuonehesehen.

 

Siinä kohoras kello oliki jo puoli ykstoista eikä huushollis ollu mitää ruokavarkkiä. Piti lähtiä kauppahan täyrentämähän varastoja. Kotia tultua tein proileripastaa.

 

Syönnij’ jäläkihin mua taas ramaasi ja painuum’ maata. Isäntä sen sijahan jaksoo olla aina vain ahkera ja meni pesöhöj’ ja vahaamahan mun auton. Omansa s’oli jo aikaasemmiv’ vahannu.

 

 

* * *

 

HIUKAN ENEMMÄN TOTTA

 

Sade pesee hiljalleen maisemaa.

 

Minä istun pimeässä

surren sydämeni karrelle.

 

Pimeyden leikkaavat

postiauton valot.

 

Raskain askelin

kuljen postilaatikolle

tietäen, että tänään

löydän nimesi sieltä.

Kohdasta, mistä en sitä

olisi koskaan

halunnut lukea.

 

Se on jälleen

hiukan enemmän totta.

Sinua ei enää ole.

 

* * *

 

Kirijootettu tiistaiaamuna 1.9. klo 5.25. Tiesij’ jotta Sirkan kuolinilimootus ol’ leheres, ku istuun terassilla ja samas postiauto tuli…

Jee, se alakoo – Pännärinki!

 

Olipa iloonen yllätys, ku Pännäringin ensimmääses kokoontumises oli seittemän ihimistä. Niistä yks uusi. Ja kaks uutta ja yks entinenki kurssilaanen oli ilimoottanu tulevansa ens kerralla! Jos ei uusista tuu ryhymähän nuorennusta, niim’ m’oon porukaj’ juniori. Heh, hauskaa, jotta tällä ikää voi olla vielä johonaki porukas nuorimmaanen. Leveä hymy Saatihij’ jo ensimmäänen kotitehtäväki – pakina.

Samalla ilimoottauruun tanssijumppahan. S’on alaannu jo toissaviikolla, mutta toivottavasti mä joinki vielä pääsej’ joukkohon.

Pännärinki alakaa – toivottavasti!

 

Orotan innolla ehtoota, ku on Pännäringin ensimmäänen kokoontuminen. Jospa paikalle vain ilimaantuus tarpeeksi monta kurssilaasta, jotta saataas se kokohon!

Samalla ajattelin ilimoottautua tanssijumppahan, ku kuulij’ jotta siel’ olis vielä tilaa. Pakko on yrittää kehittää joku liikunta, kun en taaskaa oo pääsny monehen päivähän ittekseni liikkeelle. Ryhymäs s’oj’ jotenki vain helepompaa.

* * *

Näinä öinä

 

Viime yönä

näinä aamuyön tunteina

kun minä vain

vilkaisin kelloa

jatkaakseni taas uniani,

 

sinä taistelit elämästäsi,

enkä minä voinut

edes aavistaa.

 

Tänä yönä

minä en nuku.

Minä elän läpi

sinun tuskaasi,

josta tuli osa

minun tuskaani.

 

***

 

Kirijootettu 1.9. klo 5.20 – tasav’ vuorokausi siitä, ku Sirkan elevytys lopetettihin.

 

Syysukkoonen

 

Tänä aamuna herättyäni kuuntelij’ jotta aiva niinku olis jyräänny. Koko kesänä ei oo ollu montaa ukkoosta ja epäälinki, jotta kuivaajalla koluutettihij’ jotaki. Mutta ku postia hakiesnani havaattiv’ välähryksen pimiällä länsitaivahalla, niin pakko s’oli uskua. Siinä vaihees s’oli vielä kaukana, mutta seittemän aikahan präiskääsi sitte kerraj’ johonki lähelle niij’ jotta isäntäki heräs. Tuumas vaij’ jott’ olis häv’ vähemmälläki heränny. Mä totesin puolestani, jott’ et s’olsi kumminkaa uskonu, jos m’olsin kertonu, jotta aamull’ oli ukkoonen. Se meni ylitte hyvin nopiasti itää kohti. Hetken satooki oikeer’ reippahasti, mutta aamupäivällä oj’ jo aurinkoki pilikistelly.

Mä tuon ny tännekki näitä sururunojani, jotta mä pääsen tästä asiasta yli. Täm’ on kirijootettu Sirkan kuolinyötä seuraavana yönä puoli viireltä:

Ajattelen sinua

 

Sateisina yön tunteina

minä ajattelen sinua.

 

Unen sijaan

tulevat kaipaus ja kyyneleet.

 

Sinua parempaa, viisaampaa

ja rakkaampaa sisarta

en olisi voinut toivoa.

 

Kiitos sinulle, siskokulta,

yhteisistä vuosista.

 

Tämä ikävä

ei lopu koskaan.

Muistotilaasuus on piretty

 

Torstaina mua aharisti töis niij’ jotta lähärij’ jo ennen kahta. Ehtoolla meille tuli isoov’velijen perhettä Ruottista ja flikka kotiutuu Oulusta. Syötihin, saunoottihin, puhuttihin, itkettihin…

 

Perijantaiaamulla oli sitte se totinen paikka, ku piti lähtiä kirkolle. Ilima oli kaunis ja saattajia Sirkalla oli torella palijo. Ei ollu heleppo päivä, ei.

 

Mutta nuoret oli laittanu seurakuntakeskukses oikeer’ rakkaurella kaiken niin viimmeesen päälle. Oli Sirkasta koottuja valokuva-alapuumia selattavaksi. Jokaases pöyräs oli kuva Sirkasta ja Sirkan enkelikokoelmasta lainattuja enkelikoristehia. Lisäksi valakoosille liinoolle oli kerätty kuivia, ruskav’ värisiä lehtiä. Oli niin kaunis ja lämminhenkinen tilaasuus ku ikänä voi olla.

 

Kaikesta näki, kuinka rakastettu ihiminen Sirkka on ollu. Yksistään atressia oli 70 ja siihel’ lisäksi kukkatervehrykset ja suruv’valittelukortit.

 

Mä sair’ runoni lujettua ja annoon sitte Erkille tänä aikana kirijoottamani runot, jokk’ olin koonnu vihkoseksi. Erkki itte piti muistopuheen, samoon heirän tyttärensä, joka puhuuki niil’ lämpöösesti ja ihanasti äireestänsä, jotta itkuhan siinä tuli. Sanoo, jotta hänell’ on ollu maailman hauskin äitee ja hän toivoos, jotta hänestä ittestänsä tulis yhtä ihana äitee. Ihav’ varmasti tulooki! Isooveliiki puhuu ja muisteli Sirkkaa.

 

Muistotilaasuurej’ jäläkihin kokoonnuttihiv’ vielä Erkin työ (nyk’ kai pitää opetella sanomahaj’ jotta Erkin työ eikä enää, jotta Sirkaj’ ja Erkin työ). Siel’ oli lisää Ruottiv’ vierahia. Oli mukava nähärä heitä, vaikka kokontumisen syy olis saanu olla ilooseet. Mutta silti sielä naurettihij’ ja iloottihin toistemma seurasta. Sirkka osootti senki, kuinka tärkiää on pitää huolta toinen toisistamma.

 

Äitee jaksoo hyvin, mutta sen surunsa ilimaaseminen sille on ylivoimmaasta. Itkun se nielöö vaikka väkisin. Mitenkä raskas paino sen syrämmellä mahtaa ollakkaa!

 

Lauantaiaamulla meiräv’ vierahat jo sitte lähti ajelemahan ensi tuttaviensa työ ja siitä sitte kohti satamaa.

 

Me käyymmä flikan kans ostamas sille vaelluskengät ja työkengät. Samalla käytihir’ ruokakaupas. Ja ehtoolla saunoottihin.

 

Sunnuntaina hajettihin äitee Lintulasta ja mentihin kirkkohon kuulemahan ku Sirkan nimi lujettihin vainajis. Sej’ jäläkihin isäntä käyy Erkiv’ väen kans laittamas heirän kesämökkinsä talavikuntohon. Olin luvannu Sirkalle, jotta se laitetahan kökällä (talkoilla), jos ei se itte kykene. Valitettavasti ei kyenny. Enkä mä valitettavasti pääsny joukkohon, ku mun piti vierä flikka junalle.

 

Kuj’ juna lähti, mulle tuli niin kauhian tyhyjä olo! Kaikki hilijeni yhtäkkiä ympäriltä ja kotia tultuani mä alakasin touhaamahan kotitöitä: pesin pyykkiä ja järijestelin huushollia ku en kestäny ajatusta, jott’ olsiv’ vain istunu. Sitte rauhootuun, ku isäntäki tuli kotia. Se totes, jott’ ei ollu enää mökillä sellaasta, ku ei Sirkkaa ollu… Ei varmasti niin. Se paikka oli Sirkalle tosi rakas.

 

Tänään on onneksi töis ollu oikeen kiirusta, jott’ ei oo keriinny oikiastansa mitää muuta ku kauhialla tohinalla yrittää selevitä kaikista hommista eres joinki.

 

* * *

 

EPÄUSKO

 

Miten näin pääsi käymään?

 

Sinä lempeä, sydämellinen,

empaattinen, iloinen, pirteä,

aina reipas sisareni

 

– miten sinä voit olla poissa?

Lopullisesti poissa.

 

Sinä, joka olit

täynnä elämänhalua

ja –iloa!

 

Miten ihminen voi

niin äkisti

vain lakata olemasta?

 

Enkö enää koskaan

saa kuulla nauruasi?

Enkö enää koskaan

saa halata sinua?

 

Lähditkö sinä

enkeliksi lapsillesi

ja lapsenlapsillesi?

 

Päivänpaisteeksi

meille muille?

 

Sinähän olit sitä jo!

Ei sinun olisi tarvinnut

lähteä mihinkään.

 

* * *

 

Tuon oon kirijoottanu Sirkan kuolinyötä seuraavana yönä 1.9.2009 kello 4.20.